Ilkan valinta: Liikkuu F:n verran paremmin
Reilu kymmenen vuotta sitten Ricky-Tick Big Band oli virkistävä tuulahdus suomalaisella musiikkikentällä. Nyt uudella Liikkuu-albumillaan, joka on kokoonpanon neljäs, rytmimusiikkikollektiivi tuntuu jälleen tuoreelta.
Suurin syy on se, että Paleface, Tommy Lindgren ja bändin liideri Valtteri Laurell Pöyhönen ovat saaneet rinnalleen naisenergiaa. F eli Fanni Sjöholm solahtaa ryhmään erinomaisesti.
Nainen ottaa luontaisesti tilansa ja jopa ottaa biisit vahvasti kannettavakseen. Ensinnäkin Sjöholmin ääni on sopivan viettelevä ja flow on taattua laatua. Lisäksi naisen äänessä on sopivasti soulia, joka pelaa komeasti yhteen Pöyhösen sävellysten kanssa.
Paleface ja Lindgren hoitavat ruutunsa hyvin, mutta Liikkuu elää ja hengittää ennen kaikkea F:n ja erinomaisesti svengaavan bändin kautta.
Kenelle: Rytmeillä ja isoilla soundeilla leikkivän kotimaisen räpin ja grooven ystäville.
Arvio: Kevään kotimainen ykkösjulkaisu.
Ilkka Lappi














