Kun juusto joessa virtasi
Eräänä syyspäivänä kuulin bussissa teini-ikäisen kaveriporukan riemastuttavan keskustelun. Pohdinta alkoi aiheellisesta kysymyksestä: miksi Turun keskustassa virtaavan joen nimi on Aura, kun ei olla Aurassa päinkään?
Yhdeltä löytyi täydellinen selitys. Joki sai nimensä keskiajalla sen rannalla sijainneessa tehtaassa kehitetystä Aura-juustosta, jota saattoi valmistuksen aikana lorahtaa jokeen. Hauskana detaljina juustoa kutsutaan kuulemma vain Turussa Auraksi, muualla Suomessa sinihomejuustoksi. Aivan kuten meillä on Piispis, vaikka muut puhuvat Berliininmunkista.
Joku saattaisi huudella nykynuorison yleistiedon tai Pisa-tulosten perään. Minusta vastaus ilmensi suorastaan nerokasta luovaa logiikkaa ja sisälsi pisaran totuuttakin. Mieleen nousivat omat kouluaikojen mielikuvitukselliset koevastaukset. Jos oikeaa vastausta ei tiennyt, otettiin ripaus tietoa ja loput värikästä veikkausta. Opettajakin saattoi heltyä antamaan pisteitä täydellä pokalla tuotetuista vaihtoehtoisista todellisuuksista.
Ja onko Aurajoen nimen syntytarina edes paikallista yleistietoa? Katugallup tuottaisi varmasti yhtä kirjavia vastauksia. Tutkijoillakin on eriäviä näkemyksiä, vaikka vahvoilla on nimen juontuminen muinaisruotsin vesiväyliä tarkoittavasta sanastosta. Ja virtaahan 70 kilometrin mittainen rakas kotijokemme myös Aurassa.
Yhteyksiä Valion Aura-juustoonkin löytyy. Sinihomejuuston valmistus alkoi Auran rannoilla juustomestari Mourits Rasmussenin johdolla pienessä Liedon Meijerissä vuonna 1933. Nuorisolle ehkä sekin on keskiaikaa. Nykyisin museokahvilana toimivan meijerin seinässä muistolaatta kertoo yhä tästä historiasta. Valmistus siirtyi pian Turkuun, ja vuonna 1935 juusto nimettiin Aurajoen mukaan. Joki oli siis ennen juustoa, mutta turkulaisia klassikoita molemmat.
Tämä on juuri sellaista nippelitietoa, jolla meidän boomereiden päät kouluaikoina täytettiin, Pähkinäsaaren rauhasta paikallishistoriaan. Käyttökelpoista tietovisoissa, mutta tarpeetonta nuorelle, jonka muistin kovalevy ei muutenkaan riitä nykymaailman informaatiotulvaan. Ja tekoälykin kertoo vastauksen sekunneissa. Annetaan siis mieluummin mielikuvituksen – ja vaikka juuston – virrata joessa.
Hannele Sivonen


















