Vuonna 1965 syntyneen eläkeikä vahvistettu – elinajanodote vaikuttaa ensimmäistä kertaa eläkeikään
Oletko syntynyt vuonna 1965? Alin vanhuuseläkeikäsi on 65 vuotta ja osittaisen vanhuuseläkkeen alaikärajasi 62 vuotta. Ikäluokkasi on ensimmäinen, jonka eläkeikä määräytyy elinajanodotteen perusteella.
Vanhuuseläkeiän määräytyminen muuttuu vuodenvaihteessa. Vuonna 1965 syntyneistä alkaen alin vanhuuseläkeikä sidotaan elinajanodotteen kehitykseen. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa eläkeiän vuosittain ikäluokkakohtaisesti.
Alin vanhuuseläkeikä vuonna 1965 syntyneille on elinajanodotteen perusteella 65 vuotta. Tavoite-eläkeikä vuonna 1965 syntyneille on 66 vuotta ja 3 kuukautta.
– Alin vanhuuseläkeikä pysyy 65 vuodessa myös vuonna 1965 syntyneille, kuten se on ollut vuonna 1962–64 syntyneillä. Elinajanodote ei ole kasvanut niin paljon, että eläkeikä olisi vielä noussut nyt ensimmäisellä tarkistuskerralla, Eläketurvakeskuksen ekonomisti Timopekka Hakola kertoo tiedotteessa.
Vanhuuseläkeikä määräytyy syntymävuoden perusteella. Eläkeikä vahvistetaan kullekin ikäluokalle, kun ikäluokka täyttää 62 vuotta.
Eläkeikä ei voi muuttua kerralla paljon.
– Eläkeikä voi tästä lähtien poiketa edellisestä vahvistetusta alimmasta vanhuuseläkeiästä enintään kahdella kuukaudella, Hakola tarkentaa.
Myös osittaisen vanhuuseläkkeen alaikäraja sopeutetaan jatkossa elinajanodotteen muutokseen. Osittaisen vanhuuseläkkeen alaikäraja on vastaisuudessa aina kolme vuotta matalampi kuin alin vanhuuseläkeikä.
Vuonna 1965 syntyneelle osittaisen vanhuuseläkkeen alaikäraja on 62 vuotta.
Vuonna 1965 syntyneiden elinaikakertoimeksi on vahvistettu 0,94453. Kerroin pienentää alkavia eläkkeitä noin 5,5 prosenttia.
Eläkkeen määrä kerrotaan elinaikakertoimella eläkkeen alkaessa eli siinä vaiheessa, kun eläkkeesi myönnetään.
Eläketurvakeskus laskee elinaikakertoimen vuosittain. Tämän jälkeen sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa kertoimen asetuksella.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















