Myyräkannat vahvistuneet merkittävästi kesän aikana Lounais-Suomessa

Kainuussa on tänä syksynä myyrähuippu. Lounais- ja Pohjois-Suomessa kannat ovat runsastuneet selvästi, mutta eivät ole vielä huipputiheyksissä. Itäisessä Suomessa, Keski-Suomen pohjoisosissa ja valtaosassa Etelä-Pohjanmaata myyräkannat ovat romahtaneet kesän aikana. Kainuussa on tänä syksynä myyrähuippu. Lounais- ja Pohjois-Suomessa kannat ovat runsastuneet selvästi, mutta eivät ole vielä huipputiheyksissä. Itäisessä Suomessa, Keski-Suomen pohjoisosissa ja valtaosassa Etelä-Pohjanmaata myyräkannat ovat romahtaneet kesän aikana. Kuva: Luke

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen perusteella jyrsijämäärät ovat monivuotisen kannanvaihtelunsa huippuvaiheessa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa. Lounais-Suomessa ja osissa Lappia myyräkannat ovat vahvistuneet merkittävästi kesän aikana. Muualla maassa myyriä on niukasti.

─ Myyräkantojen vaihtelussa on edelleen huomattavia alueellisia eroja Suomen eri osissa. Monin paikoin kannanvaihtelut ovat palaamassa aiempaan säännölliseen rytmiin, mutta toisaalla, esimerkiksi Metsä-Lapissa, kannanvaihtelut ovat vielä vaikeasti ennustettavia ja myyrämäärät vaihtelevat alueellisesti paljon, kertoo tutkimusprofessori Otso Huitu Lukesta tiedotteessa.

Pohjoisilla alueilla pikkunisäkkäiden kannat monesti vaihtelevat 3–4 vuoden sykleissä. Ilmiölle on ominaista, että kaikkien saman alueen pikkunisäkäslajien eli jyrsijöiden ja päästäisten määrät lisääntyvät ja vähenevät kutakuinkin samaan tahtiin. Tämä kielii siitä, että petojen saalistuksella on tärkeä merkitys syklisyyden synnyssä.

Peltomyyrä ja sen lähisukuiset lajit ovat avainasemassa siinä, miksi myyrien määrä kasvaa ja romahtaa sykleittäin. Niiden paikallisesti tiheät kannat mahdollistavat myyriä syövien petojen runsastumisen siinä määrin, että ne voivat romahduttaa myyrien määrän hyvin pieneksi. Myyräkato johtaa ajan myötä puolestaan petojen nääntymiseen, mikä mahdollistaa myyräkannan uuden kasvun. Jos peltomyyriä ei ole, petojen määrä ei koskaan nouse riittävän suureksi, jotta ne saisivat aikaan kaikkien pikkunisäkäslajien romahduksen.

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa ja Kainuussa myyräkannat runsastuivat viime kesän aikana huippulukemiin. Monin paikoin, etenkin Kainuussa, myyriä tavataan ennätyksellisen paljon. Alueella on poikkeuksellisen runsaasti sekä peltomyyriä että metsämyyriä.

Lounais-Suomessa, Päijänteen länsipuolelle asti, tavataan tällä hetkellä kohtalaisen runsaasti myyriä. Valtalajina on metsämyyrä, mutta myös peltomyyriä esiintyy paikka paikoin paljon. Myyrien määrissä on kuitenkin paljon alueellisia eroja. On mahdollista, että osassa aluetta myyräkannat ovat tällä hetkellä syklin huipussa, kun taas toisilla kannan kasvu saattaa jatkua vielä ensi kesän yli. Aiempaan tapaan aivan rannikkoseuduilla myyriä esiintyy vähemmän kuin sisämaassa.

Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosissa ja Lapissa myyrät ovat runsastuneet selvästi kuluneen kesän aikana, vaikka määrissä on alueellisesti suuriakin eroja. Selvintä kasvu on ollut Ylä-Lapin tunturialueilla, missä tavataan kohtalaisesti myös lapin- ja peltomyyriä. Suuressa osassa Pohjois-Suomea valtalajina on vielä metsämyyrä. Ylä-Lappiin ennustetaan myyrähuippua ensi vuonna.

Eteläisen Suomen itäpuoliskossa, Keski-Suomen pohjoisosissa ja Etelä-Pohjanmaalla myyräkannat olivat syksyllä 2025 kannanvaihtelun huippuvaiheessa. Valtaosassa aluetta myyrämäärät ovat kuluneen kesän aikana romahtaneet hyvin alhaisiksi. Etelä-Pohjanmaalla on vielä alueita, joilla kannat ovat odotuksista huolimatta pysyneet kohtalaisen suurina. Odotettavissa on, että kannat romahtavat näilläkin alueilla tulevan talven aikana.

Kainuussa myyrien aiheuttamien taimituhojen ja -vaurioiden riski on merkittävä talvella 2026–27. Alueella esiintyy runsaasti sekä metsämyyriä että peltomyyriä, jotka aiheuttavat merkittävimmät taimituhot. Peltomyyrät syövät ja kaluavat kaikkien metsäpuulajien taimien kuorta talvella hangen alla. Metsämyyrät puolestaan järsivät havupuiden latvaosia jopa usean metrin korkeudella ja voivat tuhota pikkutaimia kokonaan.

Myyrätuhoja voi ehkäistä pyytämällä myyriä loukuilla, suojaamalla puita runkosuojilla ja polkemalla lunta tiiviiksi taimien ympärillä. Metsänomistajien on syytä harkita ajoissa myyrätuhot korvaavien metsävakuutusten hankkimista runsasmyyräisille alueille, etenkin tänä kesänä istutetuille taimikoille.

Korkeat metsämyyräkannat lisäävät myyräkuumeriskiä. Riski lisääntyy etenkin loppusyksyllä, jolloin metsämyyrät hakeutuvat ihmisasutuksiin. Myyräkuumetta aiheuttava Puumala-virus tarttuu ihmisiin hengitysteitse pölystä, joka on metsämyyrien eritteiden saastuttamaa. Tartunta saadaan yleisimmin ulkorakennuksissa, esimerkiksi liitereissä, joihin metsämyyrillä on pääsy. Syksyllä sisätiloihin hakeutuneet metsämyyrät kannattaa pyytää pois loukuilla mahdollisimman pian. Jätösten siivoamisessa on suositeltavaa käyttää kosteaa rättiä harjan tai imurin sijasta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Stockmann-tavaratalojen satuikkunat avautuvat

Stockmannin jouluikkunassa nähtiin vuonna 2014 hiiriä televisioaterialla.

Stockmann-tavaratalojen jouluiset satuikkunat avautuvat lauantaina 7. marraskuuta kello 14 Helsingin keskustassa, Tampereella ja Turussa. Tämän vuoden ikkunat ovat ylistys kaupunkilaisuudelle. Osa satuikkunoissa nähtävistä hahmoista on saanut inspiraationsa Stockmannin asiakkaista.

Mies putosi työtapaturmassa katolta Paraisilla ja kuoli

Lounais-Suomen poliisi sai torstaina aamupäivällä tiedon Paraisilla tapahtuneesta työtapaturmasta. Katolla töitä tehnyt mies putosi alas katolta. Hän menehtyi tapahtumapaikalle.

Myyräkannat vahvistuneet merkittävästi kesän aikana Lounais-Suomessa

Kainuussa on tänä syksynä myyrähuippu. Lounais- ja Pohjois-Suomessa kannat ovat runsastuneet selvästi, mutta eivät ole vielä huipputiheyksissä. Itäisessä Suomessa, Keski-Suomen pohjoisosissa ja valtaosassa Etelä-Pohjanmaata myyräkannat ovat romahtaneet kesän aikana.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen perusteella jyrsijämäärät ovat monivuotisen kannanvaihtelunsa huippuvaiheessa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa. Lounais-Suomessa ja osissa Lappia myyräkannat ovat vahvistuneet merkittävästi kesän aikana. Muualla maassa myyriä on niukasti.

Poliisiasema suljetaan väliaikaisesti Paraisilla

Poliisipäivystyksen ja lupapalveluiden asiakaspalvelu suljetaan tilapäisesti Paraisilla. Poliisiaseman rakennuksessa tehdään korjaustöitä ja tämän vuoksi poliisiasema joudutaan sulkemaan väliaikaisesti poliisin palveluilta. Aseman kiinniololla ei ole vaikutuksia poliisin hälytystehtäviin tai rikostutkintaan.

Raision kulttuuritarjontaa esitellään Raision kirjastotalossa

Raision Kirjastotalossa järjestetään Kulttuuri asuu Raisiossa -tapahtuma lauantaina 7. marraskuuta kello 11–14.

Velkajarruvetäjä tapasi IMF:n

Finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) tapasi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Suomen maalausuntoa valmistelevan delegaation.

Tieverkostossa liikaa reikiä

Huonot tiet hidastavat liikennettä ja vahingot maksavat paljon, muistuttaa kirjoittaja.

Tieverkostossa on liikaa reikiä. Mielestäni melkein jokaisessa tiessä, joita kuljen, on reikä. Kuopat vaarantavat kulkemista ja häiritsevät ihmisiä.

Kauppatorin sulanapitojärjestelmän korjauskustannuksista sovintoesitys – kaupunki maksaa Tori Energia Oy:lle 75 000 euroa ja arvonlisäverot

Turun kaupunginhallitukselle esitetään maanantaina 9. marraskuuta sovintosopimuksen hyväksymistä Tori Energia Oy:n kanssa. Sovinto koskee Turun kauppatorin sulanapitojärjestelmän lämmitysputkien vaurioista aiheutuneita korjauskustannuksia ja niihin liittyviä erimielisyyksiä.

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kääntynyt kasvuun

Taloyhtiöihin on kertynyt korjaustarpeita, mikä kasvattaa painetta korjaushankkeiden käynnistämiseen.

Taloyhtiöiden korjausrakentamisessa on tapahtunut käänne kasvuun. Urakointi- ja tarjousvaiheessa olevien taloyhtiöiden määrä on aiempaa suurempi, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän Korjausrakentamisbarometrin tuloksista.

Veroprosentti ei muutu Turussa – investointeja 309 miljoonalla eurolla

Pormestari Piia Elon (sd.) vuoden 2027 talousarvioesityksessä esitetään erityispanostuksia oppimiseen, työllisyyden edistämiseen ja elinvoimaan sekä vastataan kasvavan kaupungin palvelutarpeisiin. Turku valmistautuu ensi keväänä suoritettavaan pormestariohjelman puolivälitarkasteluun, jossa etsitään keinoja kaupungin taloudellisen aseman ja kestävyyden varmistamiseen tulevina vuosina.

Syksyn kylvöjen onnistumisella merkitystä rukiin riittävyydelle

Rukiin sato jäi tänä vuonna keskimääräisestä.

Luonnonvarakeskuksen syyskuussa laatiman viljasatoarvion mukaan ruissato oli kuluvana syksynä yli neljänneksen edellistä vuotta heikompi. Satoennuste on vuotuista kulutusta pienempi, edellisen satovuoden varastoa on lisäksi käytettävissä.

Poliisi: Asejäljitelmän hallussapito yleisellä paikalla voi olla rikos

Pyhäinpäivä ja samoihin aikoihin vietettävä halloween innostivat ihmisiä juhlimaan. Kaikilla juhliminen ja siihen liittyvä pukeutuminen eivät kuitenkaan sujuneet yhteiskunnassa yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti.

Maailman laajin yksittäisten puiden tietojärjestelmä Suomessa

Metsäkannasta voi tarkastella yksittäisten puiden tarkkoja tietoja.

Tutkimuskokeiluna alkanut Metsäkanta kattaa nykyään 8,5 miljardin puun tiedot 29 miljoonan hehtaarin alueelta. Lähes koko maan laajuiseksi kasvanut tietokanta osoittaa, että yksittäisten puiden tietoa voidaan tuottaa laajassa mittakaavassa.

Kaksikieliset hyvinvointialueet vahvistavat ruotsinkielisiä palveluja

Ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyö etenee uuteen vaiheeseen, kun kaksikieliset hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä tiivistävät käytännön yhteistyötään. Uusien palvelukohtaisten työryhmien tavoitteena on löytää yhteisiä ratkaisuja, joilla voidaan parantaa ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta.

Musiikkitalo Fuugan Jazzpäivää vietetään viiden konsertin taktiikalla

Jazzliiton kiertueyhtye Mäkynen/Mannila/Koivistoinen/Antila/Mäensivu esiintyy Fuugassa lauantaina.

Turun uusi musiikkitalo Fuuga täyttyy jazzista lauantaina 7. marraskuuta, kun Jazz City Turku ry järjestää talossa monipuolisen Jazzpäivän. Ohjelmassa on viisi tapahtumaa soolokonsertista rapin ja big band -jazzin kohtaamiseen ja koko perheen Jazz Suomi 100 -juhlista viininmaistelukonserttiin. Päivä huipentuu maksuttomiin yöjameihin viinibaari Finossa.

Lähes joka neljäs tutkintaan johtanut tapaturma rakennustyömaalla

Suomessa noin 2,5 miljoonasta työllisestä alle kymmenen prosenttia työskentelee rakennusalalla. Siitä huolimatta rakennusalan osuus työsuojeluviranomaisen tutkintaan johtaneista työtapaturmista on huomattavan suuri.

Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn

Aivot puhdistuvat erityisesti unen aikana ja nyt aivojen puhdistumista voidaan tehostaa myös hereillä ollessa.

Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.

Talven sähkönhintoihin ennustetaan nousua, mutta kodeissa ehtii vielä varautua hintavaihteluihin

Sähkön hinta voi talvella nousta ja hintavaihtelut voimistua. Kotona hintavaihteluihin voi varautua ajoittamalla sähkönkäyttöä ja parantamalla energiatehokkuutta. Monet kodin parannukset ja investoinnit ehtii toteuttaa vielä ennen talvikuukausia, ja niiden avulla voi saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkölaskussa.

Näköislehti

Urheilu

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.