Lukuviikkoa vietetään 20.–26. huhtikuuta ja viikon voi sanoa olevan joka vuosi tärkeämpi lukemisesta muistuttaja painettujen kirjojen taistellessa asemastaan mediaviidakossa. Lukuviikon historia ulottuu 1970-luvulle. Sen keskuksina ovat alusta saakka olleet niin kirjastot kuin koulutkin. Myös kirjailijat, kustantajat, kirjakaupat ja muut toimijat ovat tuoneet mukaan oman panoksensa.

Ydin on kuitenkin aina ollut lukemisessa, prosessissa, joka pitää harmaat aivosolut liikkeellä ja voitelee mielikuvitusta. Tämän vuoden Lukuviikon teemana on lukemaan oppiminen ja kun lukemisesta puhutaan juhlana, se jo kertoo etuoikeudesta osata lukea. Siihen liittyy ajatus lukemisesta elämän rikastuttajana.

Lapselle lukemaan oppiminen on ensimmäisen askeleen, ensimmäisen hampaan ja ensimmäisen sanan veroinen tapahtuma, juhla todellakin. Lasta tuetaan kun hän harjoittelee liikkumista, samaa tukemista tarvitaan lukemisen opettelussa ja varsinkin lukuinnostuksen säilyttämisessä. Lukemisen tapa, siitä nauttiminen, pysyy yllä vain lukemalla.

Kirjoihin ja tarinoihin kiintyminen alkaa kotona iltasadusta. Se ei ole pelkkä tarina, vaan yhteinen rauhoittumisen hetki, läheisyyttä ja hyvää mieltä tuova päivän päätös, johon tarinan kuuntelu tuo oman tärkeän lisänsä. Tarina voi olla illasta toiseen lapsen toiveesta sama Aisopoksen ”Maalaishiili ja kaupunkilaishiili”, mutta aikuinen jaksaa lukea sen aina uudestaan ja tuttu tarina rauhoittaa lasta unen tuloon.

Iltasatujen kautta tapahtuu ensimmäinen kiintyminen tarinoihin ja lapsi oppii, että kirjat ovat niitä täynnä. Kieli on lapsen identiteetin tärkeä rakennuspalikka. Tätä ajatellessaan väsynytkin vanhempi ottaa kirjan käteensä ja lukee lapselleen. Ja koska lapsi seuraa vanhempiensa esimerkkiä, kirjapino yöpöydällä antaa viitteitä siitä, että kirja on aikuisellekin tärkeä.

Miksi kielen kehittymisestä ja kirjojen lukemisesta kannetaan niin suurta huolta? Eikö somettaminen, kuvien ja kommenttien nopeassa ja jatkuvassa liikkeessä oleva virta ole samalla lailla kehittävää ja aivotyötä vaativaa?

Se voi olla sitä, mutta lukeminen tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, keskittyä ja sisäistää asioita ihan rauhassa. Nuo oppimiselle tärkeät taidot kehittyvät kun lapselle luetaan ja kun lapsi myöhemmin lukee itse.

Lukeminen parantaa muistia ja keskittymiskykyä, laajentaa sanavarastoakin eli lapsi saa tärkeitä aineksia elämänsä rakentamiseen. Kaunokirjallisuuden lukeminen lisää myös empatiakykyä. Lukuviikko herättelee ajattelemaan miten vanhemmat voivat lukemalla lapselleen tukea lapsen kielen ja tunne-elämän kehittymistä, kulttuurisia valmiuksiakin. Yhteiset kirjastokäynnit ovat lukemisen vahvaa tukitoimintaa.

Merja Marjamäki