Varsinais-Suomen pk-yritysten suhdanneodotukset maan keskiarvoa korkeammalla

Jutta Wirén. Jutta Wirén. Kuva: Jane Iltanen

Varsinais-Suomen pk-yritysten suhdannenäkymät ovat Pk-yritysbarometrin mukaan odottavan positiiviset. Suhdanneodotusten käyrä on positiivinen, kun koko maassa suunta on toinen. Seuraavan 12 kuukauden näkymät nähdään parempina kuin aiemmin. Epävarmuudet kysynnässä ja toimintaympäristössä vaimentavat yhä yrittäjien odotuksia.

Koko maan tasolla pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat perjantaina julkaistun Pk-yritysbarometrin mukaan heikentyneet hieman viime syksyyn verrattuna. Varsinaissuomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten suhdannenäkymät kuitenkin nousivat syksyn –5:stä kevään +0,7:ään.

– Selvä käänne yrittäjien suhdanneodotuksissa on erittäin hyvä uutinen. Maakuntaennusteemme kertoi tammikuun alussa samankaltaista viestiä: Kaikki yrittäjien talousodotuksia kuvaavat mittarit ovat positiivisempia kuin aiemmin, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jutta Wirén sanoo tiedotteessa.

Esimerkiksi telakka- ja puolustusteollisuuden hyvä vire alueella sekä Länsiradan eteneminen heijastelevat Wirénin mukaan nyt myös palvelualoille ja kuluttajien luottamukseen.

– Yrittäjillä on positiivinen ja odottava tunnelma alkaneen vuoden suhdanteesta, mutta yleinen epävarmuus ja toimintaympäristön ennakoimattomuus hidastavat edelleen investointeja ja työllistämistä. Kun yritys ei pysty ennustamaan verotusta, sääntelyä, työmarkkinoiden kehitystä tai kysyntää, investointipäätöksiä siirretään, Wirén toteaa.

Varsinais-Suomen pk-yrityksistä noin 40 prosenttia ilmoittaa olevansa kasvuhakuisia. Liikevaihdon odotukset ovat kohentuneet Varsinais-Suomessa selvästi: viime syksyn saldoluku +3 kohosi nyt +13:een. Myös kannattavuuden näkymät paranivat syksyn –13:sta kevään –4:ään.

– Yrittäjien talousodotusten realisoitumisen kannalta on tärkeää, että pystytään varmistamaan ennustettava ja yrittäjämyönteinen toimintaympäristö. Alueen eri toimijoiden ja päättäjien eri tasoilla on yhteistyössä nyt varmistettava, että orastava optimismi ja kasvuhalut säilyvät ja kasvavat, Wirén sanoo.

Pk-yritysbarometrin vastaajista 22 prosenttia harjoittaa vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla. Varsinais-Suomessa viennissä korostuu erityisesti palveluiden suora vienti, jota harjoittaa yli puolet kansainvälisesti toimivista alueen yrityksistä. Yli kolmanneksella vientiyrityksistä kansainvälinen myynti muodostaa vähintään 50 prosenttia liikevaihdosta.

Henkilöstön määrän arvioidaan kääntyvän varovaiseen kasvuun. Työvoiman saatavuuden haasteisiin vastataan ennen kaikkea henkilöstön osaamisen kehittämisellä (51 prosenttia) sekä alihankinta- ja toimittajaverkostojen hyödyntämisellä (48 prosenttia). Uutta työvoimaa suunnittelee palkkaavansa noin kolmannes alueen yrityksistä.

Pk-yritysbarometrin mukaan 17 prosenttia alueen pk yrityksistä aikoo hakea ulkopuolista rahoitusta, missä on laskua kevääseen 2025 verrattuna. Rahoituksen tarve alueella kohdistuu selvästi investointeihin, kuten muuallakin maassa.

Suhdanneperusteinen käyttöpääoman tarve on Varsinais-Suomessa jonkin verran koko maata korkeampi: noin 22 prosenttia yrityksistä hakee kassanhallintaa tukevia rahoitusratkaisuja.

– Tämä kertoo taloustilanteen epävarmuudesta ja yritysten halusta varautua heikentyviin näkymiin. Investointien ja omistusjärjestelyjen kasvu luo kuitenkin edellytyksiä yritysten jatkolle. Tämä on erittäin positiivinen asia. Finnvera aloitti mikrolainan myöntämisen helmikuun alusta puolen vuoden ajaksi. Tämä laina on suunnattu pienten, kehittämishakuisten yritysten pienehköjen hankkeiden rahoitukseen, aluepäällikkö Jyrki Isotalo kertoo.

Varsinais-Suomen pk-yrityksistä 45 prosenttia ei ole vielä suunnitellut omistajanvaihdosta, mutta yli 30 prosenttia harkitsee sitä seuraavan viiden vuoden sisällä. Rahoitusta haetaan yrityskauppoihin ja omistusjärjestelyihin selvästi muita alueita useammin: jopa 15 prosenttia varsinaissuomalaisista yrityksistä aikoo rahoittaa omistajanvaihdoksia. Valtakunnallisesti vastaava osuus jää alle kymmenen prosentin.

– Tämän perusteella voi olettaa omistusjärjestelyjä olevan alueella jatkossakin runsaasti. Finnveran rahoittamien yrityskauppojen määrä kasvoi niin luku- kuin euromääräisesti edellisvuodesta, Isotalo sanoo.

Pk-yritysbarometri kuvaa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä. Sen julkistavat kaksi kertaa vuodessa Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö. Pk-yritysbarometrin kyselyyn vastasi tällä kertaa Varsinais-Suomessa 391 yritystä. Vastausaika oli joulukuun puolivälistä tammikuun puoliväliin. Tutkimuksen teki Taloustutkimus Oy.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Suomen ympäristökeskus pilotoi automaattisesti tuotettuja sinileväarvioita

Vihertävää sinilevää rantavedessä kalliorannalla.

Suomen ympäristökeskus (Syke) on ottanut käyttöön pilotin, jossa vesi.fi-palvelun sinileväarviot tuotetaan automaattisesti havaintojen pohjalta. Uusi järjestelmä analysoi valtakunnallisen sinileväseurannan sekä kansalaisten tekemät havainnot ja kokoaa niistä ajantasaiset tilannearviot.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta