Viikonlopusta tulossa talvinen, ensilumi saattaa sataa etelässäkin

Lämpötilat laskevat, kun lauha ilmamassa väistyy pakkasmassan tieltä. Pohjoisessa oleva matalapaine tuo lähes koko maahan sateita ja puuskaista tuulta.

Ilmatieteen laitoksen torstaina 13. marraskuuta tekemän ennusteen mukaan viikonlopusta on tulossa koko maassa viileä, ja ensilumelle on mahdollisuus maan etelä- ja keskiosassa. Maan pohjoisosassa on jo saatu maistiaisia talvesta: esimerkiksi Kittilässä on lunta tällä hetkellä paikoin yli 20 senttimetriä.

Etelässä sää on ollut varsin lauhaa jo pidemmän aikaa. Lauha ilmamassa antaa tänään hiljalleen tilaa länsiluoteesta saapuvalle pakkasmassalle. Pohjoisen yllä on melko voimakas matalapaineen alue, joka tuo sadetta ja puuskaista tuulta lähes koko maahan.

Sateen olomuoto on kylmän rintaman etupuolella etelässä ja idässä vettä, jälkipuolella lännessä ja pohjoisessa lunta. Maan keskivaiheilla lumikertymä jää tänään maksimissaan muutamaan senttiin, mutta pohjoisessa voi tämän vuorokauden puolella kertyä paikoin yli kymmenen senttimetriä lunta. Keski- ja Pohjois-Lapissa onkin voimassa varoituksia erittäin huonosta ajokelistä, ja maan keskivaiheillakin varoitetaan huonosta ajokelistä.

Perjantaina aamulla ajokeli voi olla huono lähes koko maassa, kun lämpötila laskee yön aikana pakkasen puolelle ja tienpinnat jäätyvät. Enimmät sateet siirtyvät Suomen päältä Venäjälle, mutta länsirannikolla on päivällä mahdollisuus voimakkaillekin lumikuuroille virtauksen kääntyessä meren puolelle.

– Meriveden lämpötila on melko korkea vuodenaikaan nähden, joten lumikuuroille on runsaasti kosteutta saatavilla. Sopivissa olosuhteissa yksittäisistä kuuroista voi kertyä lunta pienelle alueelle muutamassa tunnissa jopa 5–10 senttimetriä, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Janika Takala tiedotteessa.

Perjantai-iltana kuuroja liikkuu myös eteläisimmän Suomen yli, ja kylmässä ilmanalassa on mahdollista, että ensilumi sataa paikoin Uudellamaalla asti. Kertymät näistä kuuroista jäävät kuitenkin melko pieniksi.

Lauantaina ja sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa muodostuu heikohkon matalapaineen vaikutuksesta kuuroja pitkin päivää, mutta lämpötila on nollan tienoilla ja sateen olomuodon ennustaminen on vielä hankalaa. Pohjoisessa sää on poutaista, mutta kylmää: heikkotuulisessa ja selkeässä säässä päivälämpötilatkin voivat jäädä 10–15 pakkasasteeseen.

Revontulet ovat todennäköisiä myös ensi yönä, mutta runsas pilvisyys voi estää niiden näkemisen. Sää selkenee hieman yöllä lännestä alkaen.

Revontulien todennäköisyys on kohtalainen vielä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Perjantaina maan etelä- ja keskiosassa pilvipeite paikoin repeilee; Etelä- ja Keski-Lapissa pilvisyys vaihtelee selkeästä puolipilviseen, kun taas Pohjois-Lapissa on pilvistä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tutkijoiden ja taiteilijoiden yhteistyö voisi tarjota luovia ratkaisuja biodiversiteettikriisiin

Ricardo Correia työskentelee Turun yliopiston biodiversiteettiyksikössä.

Luonnon monimuotoisuuden hupenemisen on akuutti globaali kriisi, jonka ratkaiseminen vaatii uusia keinoja. Luonnonsuojelijoiden ja taiteilijoiden välinen yhteistyö voisi olla avainasemassa, käy ilmi tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta .

Turun nuorisovaltuusto sai uudet jäsenet

Turun nuorisovaltuuston jäsenet kaksivuotiselle toimikaudelle 2026–27 on valittu. Kaupunginhallitus vahvistaa uuden nuorisovaltuuston kokoonpanon kokouksessaan 24. marraskuuta.

Suurpetojen aiheuttamat kotieläinvahingot lisääntyneet selvästi Varsinais-Suomessa

Riistakeskuksen arvion mukaan Varsinais-Suomessa on vain viitisen karhua, mutta ne liikkuvat laajalla alueella. Yksi niistä teki tuhojaan Paimiossa Nurmen puutarhalla viime vappuna. Kuvassa yrittäjä Satu Nurmi.

Suurpetojen eli susien, ilvesten, karhujen ja ahmojen aiheuttamia kotieläinvahinkoja oli Varsinais-Suomen alueella vuonna 2023 yhteensä 36, viime vuonna niitä oli 45 ja tänä vuonna marraskuun alkuun mennessä jo 112.

Viikonlopusta tulossa talvinen, ensilumi saattaa sataa etelässäkin

Lämpötilat laskevat, kun lauha ilmamassa väistyy pakkasmassan tieltä. Pohjoisessa oleva matalapaine tuo lähes koko maahan sateita ja puuskaista tuulta.

Maailman diabetespäivää vietetään perjantaina Raision Myllyssä

Päivän teema on Lähde lautaselta liikkeelle.

Lounais-Suomen Diabetes ry järjestää Turun seudun diabetespäivän päätapahtuman perjantaina 14. marraskuuta Kauppakeskus Myllyssä Raisiossa. Tapahtumassa on terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien tietoiskujen ja keskustelujen lisäksi mahdollisuus tutustua Lounais-Suomen Diabetes ry:n toimintaan.

Asiakas maksoi valinnanvapauskokeilun lääkärikäynnistä lokakuussa keskimäärin 37 euroa

Kela maksoi lokakuussa korvauksia 12 872 asiakkaan lääkärikäyntien kustannuksista 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilussa. Korvauksia saaneiden osuus Suomen 65 vuotta täyttäneestä väestöstä oli 0,9 prosenttia.

Poliisi etsii Turussa kadonnutta nelikymppistä miestä

Poliisi etsii havaintoja kuvassa olevasta miehestä.

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja Turussa viikonloppuna kadonneeksi ilmoitetusta miehestä. Viimeinen havainto miehestä tehtiin Turun tuomiokirkon lähistöllä sunnuntaina 9. marraskuuta aamuyöllä kello 2.30 aikoihin.

Harvennushakkuu teki kangasmetsästä tilapäisen ja suometsästä entistä suuremman hiililähteen

Metsän harvennusta.

Tuore tutkimus osoittaa, että harvennushakkuut vaikuttavat merkittävästi metsien kykyyn varastoida tai vapauttaa hiilidioksidia.

Vikinglotossa yli 20 000 euron voitto Turkuun

Vikinglotossa ei keskiviikkona löytynyt täysosumaa, joten ensi viikolla potissa on tarjolla jo noin 11 miljoonaa euroa.

Kaivokadun saneerauksen eteneminen aiheuttaa toistuvia muutoksia liikennejärjestelyihin Naantalissa

Kaivokadun saneeraus jatkuu ensi kesään asti.

Kaivokadun saneeraustyöt jatkuvat Maariankadun ja Käsityöläiskadun välisellä alueella ensi kesään asti aiheuttaen muutoksia liikennejärjestelyihin.

Yrittäjien hakemat työkyvyttömyyseläkkeet kasvussa

Yrittäjien hakemien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on noussut viime vuodesta yli kymmenen prosenttia. Myönnettyjen eläkkeiden määrä on kasvanut samassa suhteessa. Luvut koskevat Elosta haettuja eläkkeitä. Elo on Suomen suurin yrittäjien eläkevakuuttaja.

Taloyhtiö voi maksaa tehomaksua tietämättään ja aivan turhaan

Jos laskulla lukee ”tehosiirto”, sopimus on tehomaksullinen.

Sähkönsiirron tehomaksut ovat puhututtaneet taloyhtiöissä pitkin vuotta. Hämmennystä ei auta se, että määräytymisperusteet ovat monimutkaisia, ja eri verkkoyhtiöiden käytännöt vaihtelevat merkittävästi, jolloin kokonaisuus on usein vaikeasti hahmotettava. Moni taloyhtiö myös maksaa tehomaksua tietämättään, ilman että sen sähkönkulutus edellyttäisi maksua. Syynä saattaa olla, että kiinteistön sähkömittarin etuvaroke on mitoitettu varmuuden vuoksi liian suureksi.

Ikäkausiuimarit vauhdissa Impivaarassa

Uinti Turku – Åbo Simning ry (ÅTUS) järjestää yhteistyössä Suomen Uimaliiton kanssa Lyhyen radan Ikäkausimestaruusuintien Varsinais-Suomen aluekilpailut 25 metrin radalla 14.–16. marraskuuta Impivaaran uimahallissa. Aluekilpailuja järjesteään yhtaikaa seitsemällä paikkakunnalla ja niissä karsitaan uimareita Raumalla 12.–14. joulukuuta järjestettäviin valtakunnallisiin loppukilpailuihin, joihin pääsee kaikkien aluekilpailujen koottujen tulosten 16 parasta yksilölajeissa ja kahdeksan parasta viestijoukkuetta ikäsarjoissa 13-, 14-, 15- ja 16-vuotiaat.

Uusia asumisoikeusasuntoja Raisioon – haku asukkaaksi alkanut

Osoitteeseen Rahikuja 1 valmistuu kaksi kerrostaloa, joihin tulee kaikkiaan 50 asuntoa.

TA-Yhtiöihin kuuluva TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa uusia asumisoikeusasuntoja Raisioon. Osoitteeseen Rahikuja 1 valmistuu kaksi kerrostaloa, joihin tulee kaikkiaan 50 asuntoa.

Diabetesta sairastava alttiimpi hengitystieinfektioille

Diabetes on merkittävä kansantauti Suomessa: sairastuneita on yli puoli miljoonaa. Tutkimusten mukaan diabetes saattaa heikentää kehon immuunipuolustusta ja siten altistaa infektioille. Diabeetikot joutuvat infektiotaudeissa perusterveitä todennäköisemmin myös sairaalahoitoon. Infektioiden ennaltaehkäisy ja aikainen hoito ovat erityisen tärkeitä tässä potilasryhmässä. Maailman diabetespäivää vietetään 14. marraskuuta

KunnonKartta-tutkimus alkaa Turun seudulla – kutsu mittauksiin yli 2 000 aikuiselle

KunnonKartta-väestötutkimus selvittää, miten työikäiset ja ikääntyneet aikuiset liikkuvat ja minkälainen heidän fyysinen kuntonsa ja toimintakykynsä on.

UKK-instituutin KunnonKartta-tutkimus selvittää aikuisten liikkumista, fyysistä kuntoa ja toimintakykyä. Tutkimus tuottaa tietoa myös paikallaanolosta, unesta ja kehonkoostumuksesta sekä niiden muutoksista. Turun seudulta on kutsuttu yli 2 000 osallistujaa.

Mynämäen kunta järjestää varautumisharjoituksen torstaina aamupäivällä

Mynämäen kunta järjestää oman varautumisharjoituksen torstaina 13. marraskuuta kello 9–12. Harjoituksessa harjoitellaan varautumista laajan sähkökatkotilanteen varalta. Harjoituksesta on tiedotettu etukäteen huoltajia, asiakkaita ja henkilöstöä.

Kokeilussa hoidettu kansansairauksia

Kelan valinnanvapauskokeilun tavoitteina on vahvistaa perusterveydenhuollon palvelujen saatavuutta ja 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapautta. Terveystalon data kertoo, että ensimmäisinä kuukausina tavoitteisiin on päästy. Yleisimpiä syitä tulla vastaanotolle ovat olleet kansansairaudet, joiden varhainen hoito vähentää jatkohoidon tarvetta ja sitä kautta raskaampien palveluiden kuormitusta.

Urheilu

Ikäkausiuimarit vauhdissa Impivaarassa

Uinti Turku – Åbo Simning ry (ÅTUS) järjestää yhteistyössä Suomen Uimaliiton kanssa Lyhyen radan Ikäkausimestaruusuintien Varsinais-Suomen aluekilpailut 25 metrin radalla 14.–16. marraskuuta Impivaaran uimahallissa. Aluekilpailuja järjesteään yhtaikaa seitsemällä paikkakunnalla ja niissä karsitaan uimareita Raumalla 12.–14. joulukuuta järjestettäviin valtakunnallisiin loppukilpailuihin, joihin pääsee kaikkien aluekilpailujen koottujen tulosten 16 parasta yksilölajeissa ja kahdeksan parasta viestijoukkuetta ikäsarjoissa 13-, 14-, 15- ja 16-vuotiaat.

FBC Turku kasvanut 30 vuodessa merkittäväksi turkulaiseksi palloiluseuraksi

Viime vuosina FBC Turun urheilullinen keihäänkärki on ollut naisten F-liigassa pelaava FBC Loisto, jonka paras saavutus on pronssimitali keväältä 2024.

– Ruuhkavuodet varmaan näkyy seurassa. Nuoruuden hulluttelut on takana ja nyt opetellaan elämään vastuullisen aikuisen elämää, luonnehtii FBC Turun puheenjohtaja Antti Vääri 30-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistavaa seuraa.

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.