Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti 710 000 euroa
Nälkäpäivän lipaskeräyksen aikana lahjoitettiin noin 710 000 euroa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Lahjoitusten avulla autetaan kriiseistä ja katastrofeista kärsiviä Suomessa ja maailmalla. Nälkäpäivä-keräykseen voi lahjoittaa 13. lokakuuta saakka.
Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin torstaista lauantaihin 25.–27. syyskuuta. Punaisen Ristin vapaaehtoiset järjestivät Nälkäpäivä-tapahtumia ja lipaskeräykseen osallistui kerääjiä ympäri Suomen. Lipaskeräyksen tuotto jäi edellisvuotta pienemmäksi. Viime vuonna lipaskeräys tuotti 760 000 euroa.
– Haluamme kiittää aivan jokaista Nälkäpäivän lipaskeräykseen osallistunutta vapaaehtoista ja lahjoittajaa. Saimme kerättyä katastrofirahastoon muutamassa päivässä noin 710 000 euroa. Tämä on hieno tulos. Kerätyillä varoilla voimme auttaa hädänalaisia niin täällä Suomessa kuin maailmalla, sanoo Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen tiedotteessa.
Nälkäpäivänä kerätään lahjoituksia Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Katastrofirahaston avulla Punainen Risti pystyy nopeasti antamaan apua katastrofista tai onnettomuudesta kärsiville niin kotimaassa kuin maailmalla.
– Nälkäpäivänä kerättäviä varoja ei ole ennalta sidottu tiettyyn kohteeseen, ja siksi meillä on mahdollisuus auttaa nopeasti, kun katastrofi tai kriisi tapahtuu, Solehmainen kertoo.
Suomen Punainen Risti on antanut lähiviikkoina katastrofirahastostaan apua humanitaaristen kriisien keskelle hädänalaisten auttamiseksi.
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta ohjattiin elokuussa miljoona euroa Punaisen Ristin kenttäsairaalaan Gazassa ja syyskuussa 650 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon, jolla tuetaan Afganistanin Punaisen Puolikuun avustustyötä maanjäristysalueella.
– Jokainen lahjoitus katastrofirahastoon on tärkeä, jotta voimme jatkossakin tarjota humanitaarista apua kriisien ja katastrofien keskellä eläville. Keskeisessä roolissa avustustyössä ovat tukemamme paikallinen Punainen Risti tai Punainen Puolikuu, jonka työntekijät ja vapaaehtoiset vievät avun perille ja ovat usein ensimmäisten joukossa pelastamassa ihmishenkiä, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.
Katastrofirahaston varoilla Suomen Punainen Risti auttaa myös kotimaan äkillisissä onnettomuuksissa ja kriiseissä. Työtä tehdään viranomaisten tukena. Esimerkiksi tulipalossa kotinsa menettäneille hankitaan välttämättömiä perustarvikkeita ja onnettomuuden ja kriisin kohdanneille annetaan henkistä tukea.
Katastrofirahastosta autetaan kotimaan äkillisissä onnettomuuksissa tai häiriötilanteissa keskimäärin useammin kuin kolme kertaa viikossa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)