Uskokaa tai älkää – vanhimmat toki saattavat vielä muistaa – miten kauan sitten kansakoulussa oli tapana aina uuden lukukauden alussa vaihtaa oppilaitten istumapaikkaa ikkunan puolelta oven puolelle. Se oli sen ajan oppilaitten tasa-arvoistamista, lähinnä selkärangan yksipuolista kiertymistä ehkäiseväksi luultu toimenpide. Ja taisi se olla hiukan kateuttakin terapoivaa.

Uskokaa tai älkää – nykyiset valtion virastotalon työntekijät voisivat sen vahvistaa – vuosikymmenet lähes kaikki olisivat halunneet saada työhuoneensa ikkunanäkymäksi rakennuksen edessä olevan vehreän puiston ja ajattoman Aurajoen. Hiukan toki ajan saatossa näkymiä uhkasivat puiston reunoissa kasvamaan alkaneet pensaat ja puut.

Uskokaa tai älkää – nyt ovat halut talossa kääntyneet lähes kaikilla näkemään Urheilupuiston staattisen olemuksen. Toki talossa työskentelevä kokonaisväkimäärä on alun 800 hengestä vaihdellut 450 minimin kautta nyt tulevaan yli tuhanteen. Mielihalujen muutos saattaisi selittyä silläkin, koska vain nopeimmat aamuvirkut voivat haluamansa parhaat talossa saadakin, avokonttorien aikaa kun elämme. Mutta hitaimmillekin on usein olemassa etätyön mahdollisuus lohtuna.

Jotta pysyvä harmonia saataisiin palautettua, joskus Turun toiseksi rumimmaksi rakennukseksikin äänestettyyn monumenttiin, kannattaisi asiasta vastuuta kantavien tahojen nyt jo kiireesti käynnistää kilpailu maan tai maailman parhaitten muraalimaalausten tekijöiden kesken. Ehkä siten saataisiin kokoseinäikkunankautta sisään tulvivan naturaalinäkymän , joka lienee ollut yksi pääsuunnitteluperuste muun muassa auditorion suunnitteluarkkitehdeillä, likvidoinnin korvausyritys aikaan. Joskin laihanlainen.

Mielenkiintoista on myös nähdä, miten väkimäärän nyt paisuessa autopaikoitusrauha kestää. Talon päätyyn nouseva pysäköintitalo ei ole tilanteen pelastus vaan todennäköisesti vain katkeruuspilleri. Pula ja maksullisuus ovat kaksi johtoteemaa jo kaikkialla muuallakin…

Juhani Valtonen