Ravintovalmentaja Satu Vesalan vinkit kevyempään grillikesään
Kesä, kuumeneva grilli ja hyvä ruoka ovat monelle suomalaiselle pyhä kolminaisuus. Samanaikaisesti moni kuitenkin stressaa jo etukäteen sitä, kuinka grillaus tulee näkymään vyötärölinjassa, verenpainemittarissa ja kolesterolitasoissa elokuussa.
Grillaaminen ei kuitenkaan ole automaattisesti epäterveellistä – päinvastoin, se voi olla ravitsemuksellisesti erinomainen tapa valmistaa ruokaa, kunhan valinnat ovat kohdillaan. Ravintovalmentaja Satu Vesala kertoo, miten grillaamisesta saa terveellistä ilman, että maku kärsii.
– Grillaamisessa – niin kuin ravitsemuksessa yleisesti – kannattaa noudattaa aika samaa punaista lankaa: pääpaino olisi hyvä olla monipuolisesti kasviksissa, ja tähän päälle voi rakentaa lisukkeet, kuten pääasiallisen proteiininlähteen ja pehmeät kasvikunnan rasvat, Vesala neuvoo.
Vaikka grillimakkara on monen juhannuksen peruspilari, sen ravintoarvot jättävät usein toivomisen varaa.
– Ravintoarvot suomalaisille rakkaissa makkaroissa ovat kehnot. Tyydyttynyttä rasvaa ja suolaa voi olla reippaasti, Vesala huomauttaa.
Satunnaisesta makkaranpaistosta ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, mutta jos grilli käy päivittäin, valinnoilla on väliä.
– Kala ja kana vievät lopulta voiton perusmakkarasta. Ne tukevat kylläisyyttä ja painonhallintaa ilman turhaa rasvaa tai suolaa. Myös kasvipohjaiset proteiinit kuten kasvispihvit, pyörykät, falafelit, soija- tai herneproteiinituotteet toimivat grillissä hyvin, Vesala luettelee.
Suomalaisten ruokavalion merkittävä kompastuskivi on usein sama niin arjessa kuin grillatessa: kasviksia syödään liian vähän.
– Suomalaiset ovat perinteisesti huonoja käyttämään kasviksia ruoanlaitossa. Kuidun saanti on edelleen monelle haaste, ja rasvan määrän ja laadun kanssa olisi petrattavaa.
Vesala kannustaa kokeilemaan rohkeasti uusia kasviksia grillissä. Klassikoksi kohonneen maissin lisäksi grilliin voi sujauttaa esimerkiksi kaaleja, kesäkurpitsaa, täytettyjä sieniä ja jopa vesimelonia.
Vesala vinkkaa, että esimerkiksi lisukkeiden ja täytteiden kanssa kannattaa olla luova.
– Sienten täytteinä voi käyttää vaikkapa hummusta, linssejä tai avokadoa – ei kaiken tarvitse olla aina juustolla kuorrutettua.
Toinen usein unohtuva tekijä kesän grillikaudella on nestemäinen energiansaanti. Suosikkijuomat, kuten oluet ja siiderit voivat tuoda huomaamatta ison määrän kaloreita ruokailun yhteyteen.
– Kannattaa tarkastella kriittisesti myös nestemäisten energianlähteiden käyttöä, Vesala vinkkaa.
– Samoin grillausrasvojen ja kastikkeiden käyttö kannattaa pitää maltillisena. Terveellisempi grillaus ei tarkoita mauttomuutta. Yrtit, öljypohjaiset kastikkeet, sitruunamehu ja mausteet tuovat runsaasti makua ilman turhaa energiaa.
Vesala kuitenkin korostaa, että grillaamisen ei missään nimessä tarvitse olla stressin paikka – ruokailu saa ja sen pitää olla nautinto.
– Se hetki, kun laitat jotain suustasi alas, on aina hetki arvostaa omaa terveyttään. Nautitaan siis kesästä niin, ettei sen tarvitse luoda meille liikaa paineita, vaan meillä on etuoikeus valita erilaisista vaihtoehdoista. Meillä kotona grilliin löytää tiensä niin mansikka kuin makkarakin.
Juulia Bernhardt