– Isoilla lokeilla, eli harmaa-, meri- ja selkälokilla, menee Pohjois-Airistolla vielä suhteellisen hyvin, jos verrataan koko maan mittakaavaan, kertoo Turun kaupungin luonnonsuojelutarkastaja Emma Kosonen, joka vastaa Turun kaupungin ympäristönsuojelun tekemistä saaristolaskennoista.

Turun kaupungin ympäristönsuojelun saaristolintulaskennat kuitenkin osoittavat, että myös Pohjois-Airistolla erittäin uhanalaisten selkälokkien parimäärissä on tapahtunut viime vuosina taantumista. Harmaalokin trendi on ollut Airistollakin laskeva jo pidempään. Pohjois-Airiston parikymmentä paria käsittävä merilokkikanta on sen sijaan pysynyt tasaisena.

Kososen mukaan Pohjois-Airiston parempaa tilannetta ulkosaaristoon verrattuna selittänee ainakin hyvä ravintotilanne sekä vähäisempi merikotkan saalistuspaine.

– Vuoden 2024 laskennoissa laskentaluodoilta merilokkeja tavattiin 22 paria. Harmaalokkeja oli 179 paria, selkälokkeja 127 paria ja naurulokkeja 915 paria, Kosonen summaa.

Saariston lokeista rauhoitettuja ovat selkä-, kala- ja naurulokki, mutta pesimäaikaan myös riistalajit harmaa- ja merilokki ovat rauhoitettuja. Lokit ovat pitkäikäisiä lintuja, ja ne voivat elää jopa 30-vuotiaaksi.

– Pohjois-Airistolla selkälokkikanta on edelleen ihan hyvä, ja lisäksi niitä pesii enenevissä määrin Turun katoilla. Selkälokki on saaristolokeista ainut pitkän matkan muuttaja. Laji talvehtii Afrikassa, ja jo se tekee siitä haavoittuvan. Selkälokin uhanalaisuuden syyt ovat moninaiset ympäristömyrkyistä saalistukseen ja lajien väliseen kilpailuun, Kosonen kertoo.

Myös harmaalokin kanta on taantunut viime vuosina ja erityisesti ulompana sijaitsevat harmaalokkiluodot ovat hiljentyneet.

– Harmaalokin taantumisen syitä ovat ainakin pyynti, joka paikoin jatkuu edelleen. Lisäksi kantaan on vaikuttanut muun muassa kaatopaikkojen siistiytyminen, Kosonen sanoo.

Naurulokkikanta on Kososen mukaan vaihdellut viimeisen 15 vuoden aikana Pohjois-Airistolla noin tuhannen ja 1 500 parin välillä. Linnut ovat jo monta vuotta pesineet pääasiassa kolmella luodolla, joista parhaalla pienen luodon parimäärä on viitisensataa paria.

– Saariston lintulajeista suuri osa on luokiteltu uhanalaisiksi. Lintukantojen vähenemiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten Itämeren huono tila, ympäristömyrkyt, taudit, metsästys ja muiden lajien saaliiksi joutuminen. Myös häirintä, tahallinen ja tahaton, on merkittävä tekijä erityisesti kaupunkien lähettyvillä, missä ihmisiä liikkuu paljon.

Kosonen muistuttaa, että luodoille ei tule nousta lainkaan pesimäkaudella huhtikuulta heinäkuulle.

– Myös aivan luodon vieressä veneessä oleilu voi karkottaa emot pesiltään ilman, että ihminen sitä edes tajuaa. Joka kerta kun emo pesältä lähtee, altistuvat munat ja poikaset muiden lajien saalistukselle. Lokit nousevat pesiltä ilmaan, kun niiden pesimäpaikan viereen rantautuu, mutta huomattuaan että varoittelu ei auta, ne usein laskeutuvat kauemmaksi veteen kellumaan, jolloin ihminen voi kuvitella kaiken olevan hyvin. Sorsalintujen pesiltä pakenemista ei välttämättä edes huomaa.

Kosonen kertoo, että saaristolintulaskennat ovat vanhin Suomessa toteutettu linnustonseurannan muoto. Vanhin aineisto on 1900-luvun alkupuolelta, mutta varsinainen seuranta on alkanut 1940-luvun lopulta.

– Laskenta-alueita on kautta rannikon Suomenlahden pohjukasta Perämerelle. Saaristomeren laskenta-alueet ovat pääosin ulkovyöhykkeellä ja osin välisaaristossa. Ainut sisäsaaristossa sijaitseva laskenta-alue on tämä meidän Pohjois-Airisto–Vappari, johon kuuluu 34 luotoa parin aarin pikkuluodoista parin hehtaarin metsäisiin saariin, Kosonen sanoo.

Turun kaupunki on seurannut saaristolinnustoa jo 70-luvun lopulla, mutta yhtenäisempää aineistoa on vuodesta 1997 alkaen, eli 28 vuoden ajalta.

Marianne Rovio