Saaristomerellä kerätään loppukesästä romuveneitä

Veneitä noudetaan pois sellaisista saarikohteista, joista venettä ei ole mahdollista kuljettaa pois maanteitse. Veneitä noudetaan pois sellaisista saarikohteista, joista venettä ei ole mahdollista kuljettaa pois maanteitse. Kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry

Lounais-Suomen Jätehuollon ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n jo perinteeksi muodostunut Saaristomeren venekeräys järjestetään jälleen kuluvana vuonna. Veneitä noudetaan pois tietyllä alueella sellaisista saarikohteista, joista venettä ei ole mahdollista kuljettaa pois maanteitse.

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n (PSS ry) perinteinen venekeräys järjestetään taas kuluvana vuonna.

– Viime vuonna venekeräyksessä pidettiin välivuosi, mutta tänä vuonna käytöstä poistettuja veneitä kerätään jo seitsemättä vuotta. Romuveneitä on vastaanotettu venekeräyksessä ja lajitteluasemilla noin 100 kappaletta vuosittain, kertoo LSJH:n palveluasiantuntija Janne Penttinen tiedotteessa.

Suomessa on arviolta yli miljoona venettä, joista merkittävä osa tulee tiensä päähän tulevina vuosina. Usein parhaat päivänsä nähneet tai käyttökelvottomat veneet jäävät pihoille ja rannoille seisomaan pitkiksikin ajoiksi. Siellä maatessaan ne saattavat aiheuttaa haitallisten aineiden, kuten mikromuovien ja myrkkymaalien päästöjä ympäristöön.

– Yli miljoonaan veneeseen nähden venekeräyksen määrät ovat pieniä, mutta vain aktiivisella yhteistyöllä ja ihmisten tietoisuuden lisäämisellä voimme vaikuttaa siihen, että käyttökelvottomat veneet saadaan yksi kerrallaan pois vesistöjä roskaamasta, Penttinen toteaa.

Käytöstä poistetut veneet pyritään noutamaan PSS ry:n viikoittaisen ympäristöhuoltotyön lomassa, M/S Roopen reitin varrelta elokuusta alkaen. Veneitä noudetaan pois ainoastaan sellaisista paikoista, joista veneen kuljettaminen maanteitse ei ole mahdollista.

Keräysalue rajoittuu idässä Kemiönsaaren Storöhön, lännessä Kihtiin ja pohjoisessa Naantalin ja Maskun saaristoalueille. Noutokohteeseen tulee viedä vesiväylä, joka on vähintään 15 metriä leveä ja 2,5 metriä syvä. Väylää ei saa rajoittaa silta, sähköjohto tai muu vastaava, jonka korkeus on alle yhdeksän metriä.

Veneiden keräyksestä peritään kuljetus- ja jätteenkäsittelymaksu, jonka laskuttaa LSJH. Alle viisi metriä pitkän veneen kuljetus- ja jätteenkäsittelyhinta on yhteensä 190 euroa.

Mikäli vene on pidempi kuin viisi metriä, lisätään hintaan 20 euroa per alkava metri. PSS ry:n jäsenet saavat noudosta 20 euron alennuksen.

Jos samasta kohteesta haetaan useampi kuin yksi vene, maksetaan seuraavista alle viiden metrin mittaisista veneistä sata euroa ja yli menevältä osalta 20 euroa metriltä venettä kohden.

– Kannustamme asukkaita ja mökkiläisiä järjestämään kimppakeräyksiä, sillä se tulee asukkaille edullisemmaksi. On myös ympäristön kannalta järkevintä, kun M/S Roope voi kerätä samasta kohteesta useamman veneen, PSS ry:n aluepäällikkö Katriina Murto sanoo.

Romuveneensä voi ilmoittaa keräykseen LSJH:n sivuilta löytyvällä ilmoituslomakkeella. Jos ilmoittajan romuvene on paikassa, joka täyttää keräyskohteen kriteerit, saa veneen ilmoittaja postitse tarran, jolla vene merkitään keräystä varten.

– Käytöstä poistettujen veneiden keräys ja kierrätyksen edistäminen tukee hyvin PSS ry:n perustehtävää. Se sisältyy myös valtioneuvoston Merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaan vuosille 2022–2027. Sen lisäksi Itämeren suojelukomissio HELCOMin meriroskien toimenpideohjelmassa pyritään edistämään käytöstä poistettujen veneiden kierrätystä. Keräys on tehokas keino ehkäistä hylätyistä veneistä irtoavan makro- ja mikroroskan siirtymistä vesistöihin, kertoo Murto.

Lasikuituveneet hyödynnetään raaka-aineena sementin valmistuksessa

Romuveneen voi kuljettaa lajitteluasemalle myös itse. Alle viisi metriä pitkiä lasikuitu- tai abs-muoviveneitä otetaan vastaan kaikilla LSJH:n lajitteluasemilla pienkuormahinnaston mukaan suurikokoisena polttokelpoisena jätteenä.

Jätekeskuksissa, joissa on autovaaka, alle 5-metriset veneet vastaanotetaan karkeajätteenä suurkuormahinnaston mukaan veneen painon perusteella (268,57 e/t). Yli 5-metrisiä veneitä otetaan vastaan ainoastaan Topinojan jätekeskuksessa Turussa ja Korvenmäen jätekeskuksessa Salossa.

Lasikuituveneitä hyödynnetään sementin valmistuksessa. Saaristomeren venekeräyksessä kerätyt sekä LSJH:n lajitteluasemilla vastaanotetut lasikuituveneet toimitetaan Kuusakoski Oy:lle sementtiraaka-aineen valmistukseen.

– Veneiden sisältämä lasikuitu korvaa prosessissa muun muassa neitseellistä kalkkikiveä ja energiana hyödynnettävä muovi fossiilista polttoainetta. Menetelmällä saavutetaan näin ollen merkittävät CO2-päästövähennykset, Penttinen kertoo.

Ilmoita käyttökelvoton veneesi mukaan keräykseen 31. heinäkuuta mennessä täällä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Aurajoesta nostettiin kuollut keski-ikäinen mies

Poliisi sai ilmoituksen elottomasta henkilöstä kello yhdentoista jälkeen perjantai-iltana Aurajoessa. Ilmoituksen tehneet olivat havainneet vedessä ihmisen Itäinen Rantakatu 66:n kohdalla. Keski-ikäinen mies, joka löydettiin elottomana joesta, oli nähty muutamaa tuntia aikaisemmin jokirannassa vahvassa humalassa. Mies todettiin kuolleeksi paikan päällä ennen puolta yötä.

Vasemmistoliiton mepit ehdottavat taiteilijoiden perustuloa

Vasemmistoliiton europarlamentaarikot tekivät EU:n kulttuuripääkaupungissa Oulussa 12. kesäkuuta pidetyssä kesäkokouksessa avauksen taiteilijoiden perustulokokeilusta Suomessa. Mepit ehdottavat, että Suomen seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan kaksi vuotta kestävä taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten perustulokokeilu, jolla parannetaan näillä aloilla työskentelevien työmarkkina-asemaa, ehkäistään sosiaaliturvassa väliinputoamista sekä tuetaan pitkäjänteisen työskentelyn perusedellytyksiä.

Lonkkamurtumat vähentyneet Varsinais-Suomessa

Lonkkamurtumien vähentämiseksi on tehty Varsinais-Suomessa järjestelmällistä työtä. Murtumien määrä lähti hyvinvointialueella laskuun. Lonkkamurtumat ovat yhteiskunnalle kalliita hoitaa ja pahimmillaan ne heikentävät ikääntyneen toimintakykyä pysyvästi.

Kauppakeskus Skanssin alkuvuosi sujunut valoisasti

Kauppakeskus Skanssin alkuvuosi on ollut menestyksekäs. Skanssin alkuvuosi on ylittänyt Suomen kaikkien kauppakeskusten keskiarvoluvut.

Lintujen kevätmuutto päättynyt – Suomelle uusi pesimälaji

Viimeisenä vakituisen pesimälajiston kevätmuuttajana Suomeen saapui lapinuunilintu viime viikon torstaina. Mattimyöhäisiä viitakerttusia, pajulintuja tai muita hyönteissyöjiä saattaa vielä ilmestyä uusille reviireille, mutta kokonaisuutena kevätmuuton voidaan todeta päättyneen.

Saneeraustöitä Jäkärlässä pitkälle syksyyn

Kadunrakennustyöt ja Jäkärlän urheilupuiston saneeraustyöt sulkevat Rautakaudenpolun, Merovinkikadun ja Riipuspolun kaikelta liikenteeltä. Kiertotie opastettu Asematien, Paimalantien ja Arkeologinkadun kautta. Työt alkavat ensi viikolla ja jatkuvat 7. elokuuta saakka. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Raision Martinkadulla tietyö heinäkuun loppuun saakka

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Raisiossa Martinkatu 6:n kohdalla. Työt alkavat 15. kesäkuuta ja kestävät heinäkuun loppuun saakka. Paikalla on yksi ajokaista pois käytöstä. Ajo Martinkadulta Nesteentielle estetty.

Varhan sovellukseen uusia asiointia helpottavia toimintoja

Varha on ottanut käyttöön uusia palveluja, jotka helpottavat asiointia terveysasemien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Uudistukset sujuvoittavat kiireettömien asioiden hoitamista ja tarjoavat uusia tapoja saada apua ja neuvontaa. Varha-sovellus tarjoaa nyt entistä sujuvamman tavan hoitaa kiireettömiä asioita oman terveysaseman kanssa. Sovelluksen Viestit-osiossa asiakas voi lähettää viestin omalle hoitavalle tiimilleen.

Juhannussalko luo Hansatorille ahvenanmaalaista tunnelmaa

Hansatorille on pystytetty ahvenanmaalainen juhannussalko, jonka ovat rakentaneet Fixtjänstin työpajatoiminnassa mukana olevat erityistä tukea tarvitsevat henkilöt. Ahvenanmaan matkailua edistävä Visit Åland halusi tänä vuonna muistaa turkulaisia tällä erityisellä kesätervehdyksellä.

Viemärityö hidastaa liikennettä Tervahovinkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee tien moottoriajoneuvoliikenteeltä Tervahovinkadulla Stålarminkadun risteyksen kohdalta 12.–26. kesäkuuta välisen ajan. Kiertotie on opastettu Mestarinkadun ja Tiilentekijänkadun kautta.Kävelijät pääsevät kulkemaan työmaan ohi opastettua reittiä pitkin. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Jukka Nylund on kausittaisesti turkulainen

Jukka Nylund löytää Turusta edelleen säännöllisesti uutta, vaikka on jo pitkään kausittaisesti kaupungissa vaikuttanutkin.

– Muistaakseni olin Turussa ensimmäistä kertaa töissä kesällä 2010. Siitä lähtien Café Art on ollut vakkarikahvilani, jonka terassilla tulee kesäaikaan istuttua mielellään. Aika usein vapaapäivinä tänne huomaan hakeutuvani kahville ja lohivoileivälle, kertoo Samppalinnan kesäteatterin taiteellinen johtaja Jukka Nylund .

Monet kotimaiset kasvilajit kertovat ihmisen historiasta

Suomen luonnossa on runsaasti kasvilajeja, jotka ovat kulkeutuneet tänne ihmisen mukana esihistoriallisella ajalla tai keskiajalla. Uutuusteos esittelee kulttuurihistoriallisesti merkittävät suomalaiset kasvilajit.

Titanikissa avautuu juhannusviikolla tyhjiöitä ja poissaoloa tutkiva keramiikkanäyttely

Risako Yamanoin ja Özgü Gündeşlioğlun näyttely The void swallows the names we gave it avautuu yleisölle Titanik-galleriassa aivan juhannuksen kynnyksellä 18. kesäkuuta.

Kyvykkäät toimitusjohtajat viestivät ilmastoriskeistä johdonmukaisemmin

Johtamistaidoiltaan kyvykkäiden toimitusjohtajien yritykset käyttävät yhdenmukaisempaa kieltä viestiessään ilmastoriskeistä, osoittaa Turun yliopiston tutkimus.

Sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista

Kun punainen laiva saapuu Turun Satamaan, edessä on hektinen tunti ennen suuntaamista takaisin merelle. Käynnissä olevat yli 200 miljoonan euron satamauudistukset, mukaan lukien Fregatti-yhteisterminaalin rakentaminen, tehostavat sataman toimintaa. Yhdessä Viking Linen omien mittavien vastuullisuustoimien kanssa uudistukset myös edistävät vihreän merikäytävän toteutumista Turun ja Tukholman välillä.

Turun konsernin lainakanta ennätyskasvussa

Turun kaupungin tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomuksessa käsitellään kaupunkikonsernin johtamista, tilinpäätöstä, taloudellista tilannetta ja investointeja, lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, LUMO-ohjelmaa sekä perusopetuksen yläkoulun ja ammatillisen koulutuksen arvioinnin jälkiseurantaa.

Sihvonen ja Rekomaa jatkavat Loimussa

Raision Loimun joukkueen kokoaminen syksyllä alkavaan uuteen Mestaruusliiga-kauteen on jatkunut kevään ja alkukesän ajan. Aiemmin julkaistun neljän sopimuspelaajan rinnalle on nyt aika julkaista kaksi vuoden mittaista jatkosopimusta, sillä oranssimustissa paidoissa jatkavat ensi kaudella viime kausina joukkueen kapteenina toiminut libero Ville Sihvonen sekä keskipelaaja Rami Rekomaa . Kaksikko tuo kokemusta joukkueeseen ja on aikaisempina kausina osoittanut kuuluvansa pelipaikoillaan parhaimmillaan liigan eliittipelaajien joukkoon.

Rakennusten purkutyöt käynnistyvät Raision keskustassa

E18 Raision keskustan kohta -hankkeessa valmistaudutaan rakennustöiden käynnistymiseen purkamalla rakennuksia. Purkutöillä mahdollistetaan tulevien kiertoteiden toteutus kesän aikana.

Näköislehti

Urheilu

Sihvonen ja Rekomaa jatkavat Loimussa

Raision Loimun joukkueen kokoaminen syksyllä alkavaan uuteen Mestaruusliiga-kauteen on jatkunut kevään ja alkukesän ajan. Aiemmin julkaistun neljän sopimuspelaajan rinnalle on nyt aika julkaista kaksi vuoden mittaista jatkosopimusta, sillä oranssimustissa paidoissa jatkavat ensi kaudella viime kausina joukkueen kapteenina toiminut libero Ville Sihvonen sekä keskipelaaja Rami Rekomaa . Kaksikko tuo kokemusta joukkueeseen ja on aikaisempina kausina osoittanut kuuluvansa pelipaikoillaan parhaimmillaan liigan eliittipelaajien joukkoon.

Tuton Juha Helppi Mestiksen hallitukseen

Mestis-seuroja edustavan Jääkiekon Sarjaseurat ry:n vuosikokous järjestettiin tiistaina 9. kesäkuuta. Kokouksessa päätettiin hallituksen jäsenten määräksi kymmenen jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin jokaisesta seurasta puheenjohtaja ja lisäksi yksi asiantuntijajäsen.

Puukkokatsomo: Kovia tuloksia Paavolla

Paavo Nurmi Games järjestettiin tänä vuonna hieman aiempaa aiemmin. Suomalaisen yleisurheilukauden kesän avaus onnistui kuitenkin aavistuksen haastavista lähtökohdista varsin hyvin. Yleisöä oli jälleen tuvan täydeltä ja myös tulostaso oli kova. Yksi huippuhetki koettiin miesten seipääässä, kun Kreikan Emmanouíl Karalís vastasi odotuksiin ja ylitti kuusi metriä.

TPS:n jalkapallonaisille uusia juniorisopimuksia

Turun Palloseuran naisten edustusjoukkue on solminut juniorisopimukset neljän nuoren pelaajan kanssa. Sopimuspelaajiin kuuluvat hyökkääjä ja laitapelaaja Dina Päkkilä , puolustaja Viivi Helle , keskikenttäpelaaja Emilia Jämsén sekä maalivahti Siiri Sorsakivi . Heistä Päkkilä ja Helle ovat syntyneet vuonna 2009. Jämsén ja Sorsakivi ovat syntyneet vuonna 2010.

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.