Nostalginen Turku: Mäkimaan Leenasta Pakkalan Lenitaksi
NäyttelijäLena Meriläinen (s. 1954) pääsi Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselle sisään heti ensi yrittämällä vuonna 1973. Valinta oli kulttuuriperheessä kasvaneelle nuorelle varsin luonteva, sillä hän oli päässyt jo vanhempiensa mukana Tampereen Työväen Teatteriin lapsiavustajaksi.
Tanssitaiteilija Ruth Matsonin ja säveltäjä Usko Meriläisen tytär oli opiskellut tanssia 18-vuotiaaksi asti, mutta näytteleminen voitti lopulta kamppailun uravalinnasta.
Meriläinen valmistui näyttelijäksi vuonna 1977 ja sai melkeinpä heti kiinnityksen Turun kaupunginteatteriin. Turussa elettiin tuolloin haastavaa siirtymävaihetta värikkään ”Kotkien kauden” jälkeiseen aikaan. Meriläinen näytteli lopulta Turussa yli kahdeksan vuotta.
Turun vuosiin osui myös valtava tv-spektaakkeli Rauta-aika, jossa hän pääsi tulkitsemaan Pohjolan tyttären vaativaa roolia. Vuonna 1986 Meriläinen palasi takaisin Tammerkosken rannoille ja viihdytti pirkanmaalaisia Työväen Teatterin lavalla yli kymmenen vuotta.
Kaikkein parhaiten Meriläinen muistetaan kuitenkin kahdesta äärimmäisen suositusta tv-sarjasta. Vuonna 1995 alkoi Kotikatu-sarja, jonka piti olla alun perin kolmen vuoden projekti. Lopulta Leena Mäkimaa vieraili suomalaisissa olohuoneissa 17 vuoden ajan. Hänen puolisoaan näytteli sarjassa Jukka Puotila.
Välillä sarjaa seuranneilla suomalaisilla meni vähän faktat ja fiktiot sekaisin. Kun Meriläinen istui ravintolassa iltaa puolisonsa Olli Tolan kanssa, sai hän kuulla moralisoivia kommentteja siitä, että oli viettämässä iltaa väärän miehen seurassa.
Kotikadun menestystarina loppui vuonna 2012, mutta vuonna 2014 tilalle tupsahti sairaalan traumaosaston ympärille sijoittuva draamasarja Syke. Sairaanhoitaja Lenita Pakkalan tarinakin on jatkunut nyt jo yli kymmenen vuotta. Nokkela Pakkala on pitkän uran tehnyt hoitajien esihenkilö, joka osaa luovia taitavasti sairaalan hierarkian keskellä.
Meriläinen on tehnyt muutenkin urallaan erityisen paljon rooleja suurissa tv-tuotannoissa. Valkokankaalla ensimmäisiin rooleihin kuului köyhän, mutta sivistyneen piika Malviinan rooli Niskavuoren nuoressa emännässä.
Meriläinen tapasi aviomiehensä Olli Tolan Turun kaupunginteatterin miljöössä. Yhdessä he ovat olleet vuodesta 1982. Kumpikin oli rakastumisen aikaan vielä naimisissa tahoillaan ja molemmilla oli myös tytär.
Tänä päivänä tämä nuorekas 70-vuotias isoisoäiti asustaa lähipiireineen Helsingissä.
Heikki Möttönen














