RokoteNyt tuo rokotebussinsa Varsinais-Suomeen
RokoteNyt-rokotebussipalvelu laajentaa toimintaansa 1. huhtikuuta alkaen Varsinais-Suomeen ja Turun seudulle. Ilman ajanvarausta toimivat rokotebussit tarjoavat kaikki yleisimmät rokotukset, kuten ajankohtaisen TBE-punkkirokotteen. Rokotebussien pysäkit on sijoitettu siten, että kauppareissun yhteydessä voi ottaa kaikki tarvitsemansa rokotukset.
TBE-punkkirokote antaa suojan vakavaa puutiaisaivotulehdusta vastaan. Punkkiliven (punkkilive.fi) mukaan punkit heräilevät lämpimässä ja havaintoja on tänä vuonna tehty jo runsaasti ympäri Etelä-Suomea. Punkkilive on Turun yliopiston ja Pfizerin yhteistyössä kehittämä karttasovellus kansalaisten punkkihavainnoista.
Puutiaisaivotulehdusta tai puutiaisaivokuumetta esiintyy etenkin rannikkoseuduilla. Puutiaisaivotulehdus tarttuu TBE-viruksesta, eli tautia kantavan puutiaisen puremasta minuuteissa, joten sitä vastaan suojautuminen on tärkeää, kun liikkuu riskialueilla. Siksi päivän päätteeksi tehty punkkitarkastus kotona on liian myöhäistä.
Riskialueilla noin 1–2 prosenttia punkeista kantaa puutiaisaivotulehdusta. Mutta jo kaksi rokoteannosta ajoissa ennen kesää antavat hyvän suojan.
– Palvelumme saatavuutta myös Varsinais-Suomeen on toivottu. Etenkin Länsi-Suomen saaristoalueella esiintyy runsaasti punkkeja. On hienoa, että voimme tuoda palvelumme lähelle kuluttajia, jolloin voimme madaltaa jokaisen kynnystä rokotesuojasta huolehtimiseen, RokoteNytin toimitusjohtaja Nicolas Wuolle tiedotteessa.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan puutiaisaivotulehduksen tautimäärät ovat olleet kasvussa usean vuoden ajan. Sairastuneet ovat olleet 2–89-vuotiaita, keskiarvoiän ollessa 53 vuotta. Koska tautiriski on kohonnut, suojautuminen punkkeja vastaan on nyt tärkeämpää kuin koskaan.
– Puutiaisaivotulehduksen esiintyvyys on noussut huomattavasti viime vuosien aikana. Tauti jättää usein pitkäkestoisia, jopa pysyviä keskushermosto-oireita. Hoitoa ei ole, mutta rokottautumalla voit tehokkaasti suojautua siltä, sanoo RokoteNytin vastaava lääkäri Aleksi Tarkkonen.
Suurelle osalle aivokuumeeseen sairastuneista jää pitkäkestoisia, ja 2–10 prosentille pysyviä, keskushermosto-oireita.
RokoteNyt tuo mukanaan myös muut rokotukset, kuten muun muassa vyöruusu-, influenssa-, hepatiitti- ja matkailijan rokotukset. Palvelu on suunniteltu helppouteen – saavut paikalle, otat rokotteen ja jatkat päivääsi.
Tarkka aikataulu on jatkuvasti ajan tasalla RokoteNytin verkkosivuilla rokotenyt.fi. Rokotebussi pysähtyy Varsinais-Suomen ja Turun seudun alueella muun muassa Kaarinassa, Liedossa, Littoisissa, Naantalissa, Piikkiössä, Raisiossa, Raumalla, Salossa, Sauvossa, Turussa ja Uudessakaupungissa.
Perusrokotesarja koostuu kolmesta annoksesta, ja toinen annos annetaan 1–3 kuukauden kuluttua ensimmäisestä. Kolmas annos annetaan 9–12 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















