Furuholm: Asevientiä koskeva valvonta ulotettava myös aseiden tuontiin
Puolustusvaliokunta sai keskiviikkona valmiiksi mietintönsä kansalaisaloitteesta koskien puolustushankintojen sääntelyä. Puolustusvaliokunta ei ollut aloitteen kannalla. Kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Furuholm (vas.) tukee kansalaisaloitetta ja jätti mietintöön vastalauseen. Vasemmistoliiton mielestä ulkopoliittisen- ja ihmisoikeusarvioinnin sekä humanitaarisen oikeuden tavoitteiden huomioimisen tulisi olla osa kaikkea asekauppaa, ei vain asevientiä.
– Tässä on kysymys nykyisten aseviennin käytäntöjen ulottamista myös tuontiin ja puolustushankintoihin. Puolustushankinnat sitovat Suomen turvallisuuden toimittajamaihin jopa vuosikymmeniksi ja siksi on tärkeää, että myös ne arvioidaan perusteellisesti. Suomen turvallisuus ei saa olla riippuvainen epävakaista ja ihmisoikeuksista piittaamattomista toimijoista, Furuholm sanoo tiedotteessa.
– Valiokunnan kuulemisissa asiantuntija toivat esiin myös sen oleellisen seikan, että maalle, josta hankinta on tehty, syntyy mahdollisuus painostaa asehankinnan tehnyttä maata. Ulko- ja turvallisuuspoliittiset riskit on siis oleellista kartoittaa, Furuholm painottaa.
Räikeimmät esimerkit puolustushankintojen ihmisoikeusongelmista liittyvät Israelista tehtyihin hankintoihin. Suomi on kuitenkin viime vuosina tiivistänyt puolustusyhteistyötään Israelin kanssa merkittävästi. Suomen Israelista ostamat asejärjestelmät tulevat olemaan Puolustusvoimien käytössä vuosikausia, jopa vuosikymmeniä ja niitä pitää myös päivittää ja huoltaa säännöllisesti.
– On aivan selvää, että kaikki asekauppa Israelin kanssa pitäisi lopettaa. Tällainen riippuvuussuhde sotaa käyvään maahan, joka rikkoo toistuvasti ihmisoikeuksia ja jonka valtiojohtoa syytetään rikoksista ihmisyyttä vastaan, on vastoin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa, Furuholm sanoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















