Teiden kunnossapitoon käytetään Suomessa satoja miljoonia euroja vuodessa, mutta menetelmät kuntokartoitukseen ovat vanhanaikaisia ja tehottomia. Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen tutkimuksessa on saatu lupaavia tuloksia liikkuvan laserkeilauksen käytöstä teiden kunnon arviointiin.

Tiet ovat suomalaisissa olosuhteissa kovilla. Talviaikaan niiden pintaa rasittavat voimakkaat lämpötilavaihtelut, routa ja nastarenkaiden mekaaninen kulutus. Lopputuloksena ovat syvät ajourat, kolot ja halkeamat tien pinnassa. Vuosittain Suomessa käytetään noin 600 miljoonaa euroa päällystettyjen teiden kunnostukseen.

Toistaiseksi käytössä ei ole automaattista menetelmää päällystevauroiden havaitsemiseen ja teiden kuntoluokitukseen, mikä tekee siitä hidasta ja kallista. Perinteinen arviointi nojaa ihmisen havaintokykyyn ja jättää tilaa tulkintaeroille.

Ratkaisu nopeaan ja luotettavaan teiden kuntokartoitukseen voi löytyä lasersäteestä. Lupaavia tuloksia on saatu tutkimuksesta, jossa kehitetään liikkuvaa laserkeilausta teiden kunnon arviointiin.

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksessa on tutkittu tien kunnon arviointia sekä autoon kiinnitetyllä, laajasti tietä ja ajoympäristöä skannaavalla laserkeilaimella että autonomisesti ilman ihmistä ajavaan autoon kiinnitetyllä laserkeilaimella, joka skannaa erityisesti tien pintaa. Lasersäteen avulla tuotetaan tiheää pistepilviaineistoa, jonka pohjalta tehdään alueesta tarkka 3D-malli.

– Tavoite on päästä seuraavan kolmen vuoden aikana vaiheeseen, jossa teollisuus voi ottaa menetelmän käyttöön. Kuntotutkimuksen lisäksi samalla datalla on valtavasti potentiaalia esimerkiksi liikennesuunnittelussa, melumallinnuksessa ja liikennemerkkien sijainnin ja kunnon kartoituksessa, kertoo professori Juha Hyyppä tiedotteessa.

Tutkijat ovat nyt päässeet tarkkuuteen, joka vastaa manuaalisesti tehtyä työtä. Teiden urat onnistuttiin mittaamaan toistettavasti, ja urasyvyys havaittiin millimetrin tarkkuudella. Kolot, kuopat ja halkeamat tunnistettiin 75–80 prosentissa tapauksissa, jos niiden laajuus oli vähintään kaksi senttiä. Perinteisissä mittauksissa saadaan vain karkea käsitys siitä, millä tieosuudella pintavaurioita on.

Oleellinen ero perinteisiin menetelmiin on myös se, että mittaukset on tehty liikkuvasta autosta, joka voi ajaa jopa 80 kilometrin tuntivauhtia. Tulevaisuudessa tullaan parantamaan entisestään mittausten tarkkuutta ja nopeutta, sekä tutkimaan tievaurioiden kehittymistä ajan mittaan. Tavoitteena on tehdä liikkuvasta laserkeilauksesta erittäin kustannustehokasta.

Teiden ylläpidon lisäksi tutkimus hyödyttää autonomista autoilua. Itseajavat autot tarvitsevat tarkkaa reaaliaikaista tietoa ympäristöstään, ja voivat hyödyntää laserkeilausta paitsi turvalliseen ajamiseen, myös ajolinjan valitsemiseen uria välttäen. Laserkeilausaineistosta voidaan laskea myös niiden käyttämiä tarkkuuskarttoja, joiden avulla autot pystyvät paikantamaan itsensä ilman satelliittipaikannusta noin viiden senttimetrin tarkkuudella.

Paikkatietokeskuksessa on tutkittu myös metsäautoteiden ja junaraiteiden kuntoa vastaavalla tavalla. Tutkimusta on tehty kolmessa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)