Bayer Oy oli tuttuun tapaan turkulaisyritysten veronmaksajakuningas
Turussa kotipaikkaansa pitävistä yrityksistä suurimmat yhteisöveronmaksajat olivat pitkälti samoja, kuin aiempinakin vuosina. Kärkipaikalla oli yllätyksettömästi lääketehdas Bayer Oy, jonka Turussa sijaitsevat tuotantolaitokset tuottivat viime vuonna 38 910 097 euron verotulot. Sen lisäksi holding-yhtiö Bayer Nordic SE maksoi veroja huimat 82,1 miljoonaa euroa. Holding-yhtiön kotipaikka on Espoo.
Kokonaisuudessaan Bayer siis maksoi viime vuonna yhteisöveroja noin 121 miljoonaa euroa, mikä nostaa sen maan suurimpien veronmaksajien joukkoon. Kuluneiden kymmenen vuoden aikana Bayer on tuottanut Suomeen yhteisöveroja liki 1,3 miljardia euroa. Bayerin tiedotteen mukaan summalla olisi voitu esimerkiksi kustantaa 2 000 luokanopettajan tai 2 500 sairaanhoitajan työpanos kymmenen vuoden ajan.
Toiseksi eniten turkulaisista yrityksistä yhteisöveroa maksoi lääkinnällisiä välineitä valmistava Revvity Oy (12 777 410 euroa). Yritys tunnettiin aiemmin nimellä PerkinElmer. Kolmantena listalla on Turun Seudun Osuuspankki (10 551 136 euroa) ja neljäntenä makeisia valmistava Cloetta Suomi Oy (4 835 984 euroa).
Viidenneksi eniten yhteisöveroja tuotti Oy Turku Energia-Åbo Energi Ab (3 172 935 euroa) ja kuudenneksi eniten Osuuspankki Vakka-Auranmaa (3 139 567 euroa).
Seitsemäntenä on mediakonserni TS-Yhtymä Oy (3 037 534 euroa) ja kahdeksantena farmaseuttisten tuotteiden tukkukauppaa harjoittava Pribori Oy (2 990 136 euroa). Yhtiön toimipaikka on Espoossa, mutta sen kotipaikka on Turku.
Yhdeksänneksi eniten yhteisöveroja maksoi logistiikka- ja kuljetusyritys FREJA Transport & Logistics Oy (2 135 649 euroa), kymmenentenä on Turun Osuuskauppa (1 955 786 euroa).
Teemu P. Peltola