Raision museo Harkko etsii tekstiilitaideteoksia ensi kesän näyttelyynsä
Raision museo Harkko järjestää ensi kesän tekstiilitaidenäyttelyään varten avoimen teoshaun, joka on avoin kaikille taiteentekijöille. Raision museo Harkko etsii tekstiilitaideteoksia museossa 16.5.–31.8. järjestettävään tekstiilitaidenäyttelyyn. Kesänäyttelyn teoshaun hakuaika on auki 1.11.–31.12. ja se on avoin kaikille taiteentekijöille. Teosehdotukset lähetetään sähköisellä lomakkeella. Se on museon kotisivuilla. Näyttelyyn voi hakea enintään viidellä tekstiilitaideteoksella tai teoskokonaisuudella. Näyttelyn kuratoi Raision museo Harkon museonjohtaja Heli Isolehto.
– Raision museo Harkon näyttelypolitiikan tavoitteena on monipuoliset ja korkeatasoiset näyttelyt. Uusissa museotiloissa saamme toteutettua myös uudenlaisia näyttelyitä. Haluamme tuoda esille monimuotoista ja jatkuvasti uudistuvaa tekstiilitaidetta. Edellinen tekstiilitaiteen näyttely on ollut Harkossa 15 vuotta sitten, Isolehto kertoo tiedotteessa.
Kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä helmikuun alussa. Näyttelyn nimi julkaistaan myöhemmin.
Raision museo Harkko on vuonna 2000 perustettu taide-, arkeologinen ja kulttuurihistoriallinen museo, joka toimii kesällä 2023 avatussa uudessa näyttelytilassa Raision Kirjastotalossa. Museo on osa Raision kaupungin organisaatiota. Rautakautiselta arkeologiselta löydöltä, kupariharkolta nimensä saanut Raision museo Harkko tuottaa vuosittain neljä vaihtuvaa näyttelyä. Museon toiminnan lähtökohtana ovat Eero Rantasen säätiön taidekokoelma sekä arkeologinen aineisto ja -tutkimus.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)