Laulun Ystävät järjestää syyskonsertin
Laulun Ystävät järjestää syyskonsertin Kårenilla 6. marraskuuta kello 19. Konsertin ohjelmisto koostuu lähinnä marraskuun lopulla Gdanskissa, Nordic Focus Festivalilla esitettävistä kappaleista. Kansallisromantiikan ajan sävellysten lisäksi kuoro esittää myös uutta suomalaista musiikkia muun muassa Juha Holmalta. Konsertin teemana on venematka, joka viittaa Jean Sibeliuksen samannimiseen Väinämöisen venematkasta kertovaan sävellykseen.
Marraskuun lopulla järjestetään Gdanskissa yhdeksännen kerran Nordic Focus Festival, jossa tänä vuonna Suomi on erityisenä tarkastelun kohteena. Gdanskin yliopiston ja Gdanskin Kansallismuseon yhteistyössä järjestämän festivaalin ohjelmassa esitellään muumifilosofiaa, kalsarikänniä, saunaa ja sisua sekä “kummallisten suomaisten onnellista elämäntapaa”.
LY konsertoi festivaalilla yhdessä Gdanskin yliopiston kuoron kanssa lauantai-iltana 23. marraskuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)