Sote-alan ammattilaiset oppivat tunteiden säätelyä simulaatiopelin avulla

Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät kohtaavat usein henkisesti kuormittavia työtehtäviä. Tunteiden käsittelyyn on nyt kehitteillä simulaatiopeli, joka mahdollistaa harjoittelun turvallisessa tilassa. Turun ammattikorkeakoulu on mukana monikansallisessa projektissa hankekumppanina.

Hoitoalan ammattilaiset työskentelevät vaativissa ympäristöissä ja tilanteissa, kuten aggressiivisten potilaiden kanssa tai saattohoidossa. Näistä selviytymiseen tarvitaan tunteiden ja itsesäätelyn keinoja.

– Henkisesti raskaissa tilanteissa työntekijän kokema stressi voi kasvaa ylitsepääsemättömäksi. Puutteelliset tunteiden käsittelyn taidot saattavat johtaa nopeasti esimerkiksi loppuun palamiseen, irtisanoutumiseen tai alanvaihtoon, kertoo Turun ammattikorkeakoulun lehtori, hankeasiantuntija Johanna Berg tiedotteessa.

Kansainvälisessä Simply4Emotions-projektissa kehitetään ja pilotoidaan simulaatiopeli, josta tehdään sekä digitaalinen versio että perinteinen lautapeli. Pelin avulla on mahdollista luoda todellisuutta muistuttavia tilanteita, joissa sosiaali- ja terveysalalla työskentelevät voivat harjoitella ja kehittää muun muassa päätöksentekotaitojaan.

– Pelaaja saa eläytyä rooliinsa turvallisessa tilassa ilman pelkoa todellisen elämän seurauksista. Tämä on tärkeää, kun opetellaan arkaluonteisia aiheita, kuten tunteiden säätelyä ja resilienssiä, kykyä selviytyä ja toipua. Yksilön on tärkeä ymmärtää tunteitaan ja oppia niiden hallintataitoja, Berg esittelee.

– Pelaaminen tuottaa iloa itse tapahtumasta ja pelissä onnistumisesta. Molemmat edistävät sitoutumista ja motivaatiota, jotka ovat keskeisiä oppimisen kannalta. Olennaista on myös purkukeskustelu, jossa pohditaan tehtyjä päätöksiä ja niiden seurauksia, hän lisää.

Simulaatiopelin sisältöjä suunnitellaan loppuvuoden aikana ja valitaan sen lopullinen muoto. Pelin on tarkoitus valmistua vuoden 2025 loppuun mennessä.

Simply4Emotions (Simulation Games for health professionals to develop skills for their emotional self-regulation) -hanke toteutetaan työryhmässä, johon kuuluu yhteistyökumppaneita Suomen lisäksi Irlannista, Saksasta, Kreikasta ja Italiasta. Projektia rahoittaa Euroopan unioni.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Alle viidennes suomalaisista pitää uutta rahapelijärjestelmää hyvänä uudistuksena, erityisen kielteisesti suhtaudutaan rahapelien markkinointiin

Suomalaiset ovat kriittisiä uutta rahapelijärjestelmää kohtaan. Muutoksen tavoitteena on vähentää rahapelihaittoja, mutta 83 prosenttia suomalaisista uskoo, että pelihaitat ja peliongelmat tulevat muutoksen myötä lisääntymään.

Saaristomeren biosfäärialueelle 14 uutta biosfäärilähettilästä

Uusia biosfäärilähettiläitä.

Saaristomeren biosfäärialueelle on valittu 14 uutta biosfäärilähettilästä. Biosfäärilähettiläiden määrä nousi 72:een.

Monessa taloyhtiössä lykätään yhä remontteja

Taloyhtiöiden taloustilanne on vakiintunut mutta remontteja siirretään yhä tulevaisuuteen.

Taloyhtiöiden taloustilanne on parantunut, mutta monessa yhtiössä lykätään yhä remontteja. Lykkääminen saattaa kuitenkin käydä kalliiksi taloyhtiön osakkaille. Korjausrakentamisen rahoitusta on OP Pohjolasta myönnetty tammi–syyskuussa 200 miljoonaa euroa viime vuotta enemmän.

Urheilu

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.

Onni Helén nuorten maajoukkueen matkassa

Onni Helén.

TPS-kasvatti Onni Helén on valittu Pikkuhuuhkajien mukaan marraskuussa Turussa pelattaviin U21-ikäluokan EM-karsintapeleihin. 19-vuotias hyökkääjä iski Ykkösliigassa 14 maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli TPS:n paras maalintekijä. Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan, kun hän viimeisteli kaksiosaisissa liigakarsinnoissa kolme maalia KTP:n verkkoon.

Turun Urheiluliitolla vahva edustus kilpa-aerobicin EM-kilpailuissa

Nea Hukkanena.

Kilpa-aerobicin EM-kilpailut käydään 14.–16. marraskuuta Azerbaidžanin Ganjassa. Suomen edustusjoukkueessa ovat mukana yksilöissä naisissa Anni Pulkki (Tampereen Sisu) ja Nea Hukkanen (Turun Urheiluliitto) sekä miehissä Sampo Nousiainen (Turun Urheiluliitto).