Jaakko Kanniainen perusti helposti saavutettavan pelaajien olohuoneen
Hansakorttelissa, Kristiinankadun puolella, avasi ovensa elokuun alussa lautapelikahvila Happy Badger. Hyvät lautapelivalikoimat omaavia kahviloita ja baareja Turussa on ollut pitkään. Mikä tekee Happy Badgerista erityisen?
– Tämä on lautapeliyhteisöä ajatellen perustettu paikka, jossa on isot pöydät, jonne mahtuu pelaamaan kunnolla. Halusimme myös, että kahvilamme on keskeisellä paikalla, jotta tänne pääsee helposti, kertoo Jaakko Kanniainen.
Myös pelivalikoima lyö laudalta tavallisten baarien valikoimat. Lautapelejä on yli 200.
Happy Badger on kolmen kaverin yhteenliittymä, jota ehdittiin kypsytellä pari vuotta.
– Muutama vuosi sitten itselläni oli haaveena laittaa jonkinlaista pelipaikkaa pystyy. Puolisentoista vuotta sitten tuli sellainen fiilis, että nyt tai ei koskaan. Juteltiin keskenämme, millaisia haaveita meillä on tahoillamme ja siitä ajatus alkoi tiivistyä, Kanniainen toteaa.
Vaikka Happy Badgerin pyörittäjät ovatkin intohimoisia lautapelaajia, ei kahvilaa perustettu heidän omia tarpeitaan varten.
– Olemme yli kolmekymppisiä, ja osa on talonomistajia, niin meiltä löytyy kyllä, että itseä varten tätä ei tarvinnut perustaa, Kanniainen vakuuttaa.
Turkulainen lautapeliyhteisö, jota varten Happy Badger ensisijaisesti perustettiin, on suhteellisen pieni. Kanniaisen mukaan aktiivisten lautapelaajien määrä on parin sadan korvilla. Ensimmäisten viikkojen aikana Happy Badgerin ovat kuitenkin löytäneet myös satunnaisemmin pelaavat.
– Lautapelaaminen on kasvava trendi. Se on noussut vastavoimaksi yksin kotona pelaamiselle. Sen myös huomaa meidän asiakaskunnassa. Valtaosa on noin 30-vuotiaita, mutta täällä on käynyt valtavasti myös sellaisia 18–25-vuotiaita, nuoria aikuisia.
Happy Badger on auki tiistaista sunnuntaihin. Perjantaisin ja lauantaisin ovet ovat auki 01:een, tiistaista torstaihin 23:een ja sunnuntaisin 21:een. Vaikka Happy Badgerissa on anniskeluoikeudet, yksi keskeinen motiivi oli perustaa paikka, jossa voisi keskittyä pelaamiseen myös ilta-aikaan ilman baarihälyä.
– Rakkaudesta lautapelaamiseen tämä perustettiin. Ajatuksena oli olohuone, jossa toiminta pyörii mukavien asioiden ympärillä ilman, että tarvitsee olla humalassa, Kanniainen tiivistää.
Vaikka ruoka ei Happy Badgerissa pääosassa olekaan, myös keittiö on auki iltamyöhään. Listalla on muun muassa tapaksia, MBakerin leivonnaisia ja leipiä sekä irtokarkkihylly.
– Omaa valmistusta tiloissa ei ole, mutta kypsennettyä täällä saadaan. Ajatuksena on se, että kun haluaa pelata kahdeksan tunnin pelisession, täällä saa vatsansa täyteen, eikä tarvitse lähteä välissä muualle ruoan perässä.
Kolme lautapeliä
❶ Ark Nova. Monipuolinen lempipelini.
❷ Terraforming Mars the dice game. Noppaversio on aloittajaystävällinen.
❸ Port Royal. Perhepeli toimii myös aikuisille.
Ilkka Lappi

















