Meripuistoseura vaalii merellisen kaupunginosan luontoa
Meripuistoseura on Turun oma kaupunginosaseura Uittamon, Katariinan ja Ispoisten alueella. Merellisen ja luonnonläheisen kaupunginosan omassa toiminnassa korostuu alueen tärkeiden luontokohteiden tutuksi tekeminen ja niiden tulevaisuuden turvaaminen.
– Meidän alueellamme on todella herkkiä luontokohteita, kuten Katariinanlaakso, joka kuuluu Natura 2000-alueeseen, kertoo seuran puheenjohtaja Pirjo Varanka.
Lisäksi Meripuistoseuran alueelle kuuluu Akumentinpuisto, jota kaupunki on Varangan mukaan kunnostanut kiitettävästi viime vuosina turkulaisten virkistyskäyttöön.
– Akumentinpuistosta 2022 tehdyn perhosselvityksen mukaan sen ketoalueella havaittiin 13 erityisesti huomioitavaa perhoslajia, joista 5 on erittäin uhanalaista. Toimintamme on viime vuosina keskittynyt alueeseen liittyvien kaavoitus- ja muiden suunnitelmien seuraamiseen. Pyrimme vaikuttamaan niihin, mikäli katsomme niiden olevan uhka ympäristömme luonnolle, Varanka kertoo.
Yhdistys on muun muassa vastustanut Uittamon ja Hirvensalon väliin rakennettavaa siltaa, koska tehtyjen selvitysten perusteella se tulee olemaan vakava haitta Katariinanlaakson luonnolle.
– Lisäksi olemme vastustaneet Ispoisten uimarannalle tulossa ollutta maksullista vesihuvipuistoa, koska pidämme tärkeänä sosiaalista tasa-arvoa ja uimarannan säilyttämistä perinteisenä luonnonmukaisena kohteena, Varanka sanoo.
Nyt silta on tehnyt viime aikoina paluuta Turun kaavoituksen työlistalle.
– Seuraamme tilannetta. Kaupungilla on tällä hetkellä rahat vähissä ja kalliita hankkeita joka suunnalla, Varanko toteaa.
Varangan mielestä Uittamon alue on erinomainen asuinpaikka turkulaisille, joille luonto ja luonnossa liikkuminen ovat tärkeä osa arkea.
– Julkinen liikenne toimii hyvin ja alueella on oma alakoulu ja muutenkin palvelut ovat hyvät. Toivomme alueemme asumisväljyyden säilyvän kaavoitushankkeista huolimatta ja erityisesti toivomme kaupungin kunnioittavan tehtyjen selvitysten perusteella arvokkaiden luontokohteidemme suojelutarpeita.
Kaupunginosaseurat ovat alueen kokoava voima, ja Turkuseura on turkulaisten kaupunginosaseurojen aluejärjestö. Turkuseuran mukaan Turkuun syntyi 1970-luvulla useita erilaisia kaupunginosaseuroja, kuten muiden muassa yhä olemassaolevat Portsa-seura, Ruissalo-yhdistys ja Runosmäkiseura. Tällä hetkellä kaupunginseuroja on 17.
Kaupunginosaseurat ovat itsenäisiä rekisteröityjä yhdistyksiä ja Turkuseuran yhteisöjäseniä, joiden toimintaa Turkuseura pyrkii tukemaan ja aktivoimaan. Ne kuuluvat myös Suomen Kotiseutuliittoon.
Marianne Rovio