Ilta- ja kesämusiikkisarjat tuovat kesän Tuomiokirkkoon
Ilta- ja Kesämusiikki-sarjojen konsertit kuuluvat Turun tuomiokirkon kesän perinteisin. Viime vuonna 50 vuotta täyttänyt Iltamusiikki soittaa tuttuun tapaan kesä–elokuussa laadukkaita urkukonsertteja Tuomiokirkossa tiistai-iltaisin kello 20.
Konserttikauden avaa Turun tuomiokirkon vuoden nuori taiteilija Elisa Vikki, jonka urkukonsertti kuullaan tiistaina 4. kesäkuuta. Vikki soittaa Robert Ruoholan sävellyksen Speak of the Devil, joka pohjautuu Raamatun teksteihin siitä, kuinka paholainen kiusasi Jeesusta.
Iltamusiikkisarjassa kuullaan kesän läpi urkukonsertteja sekä paikallisilta että kansainvälisiltä tähdiltä. Keskiviikkojen Kesämusiikkisarjassa taas estradilla ovat eri instrumenttien taitajat. Lyhyessä kesämusiikkituokiossa, keskiviikkoisin kello 14, kuullaan noin 20 minuutin mittainen konsertti, jonka jälkeen on mahdollista jäädä Tuomiokirkon ilmaiselle opastukselle. Konsertti ja opastus kestävät yhdessä noin 1,5 tuntia.
Tuomiokirkon Kesämusiikki-sarjan aloittaa keskiviikkona 5. kesäkuuta kello 14 viisivuotias Jooa Vikki, joka soittaa harppua. Mukana konsertissa on myös hänen äitinsä Elisa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)