Tutkija kehitti analyysimenetelmiä avuksi vaikean pitkäaikaisen tulehduksellisen suolistosairauden diagnostiikkaan

Mervi Tenhami.
Mervi Tenhami. Kuva: Turun yliopisto

LL Mervi Tenhami kehitti väitöskirjatutkimuksessaan tulehduksellisten suolistosairauksien, haavaisen paksusuolitulehduksen ja Crohnin taudin, diagnostiikkaa PET/MRI-kuvantamista ja keratiini 7 -analyysiä hyödyntäen. Vaihtoehtoiset diagnosointitavat voivat tarjota vaihtoehdon kivuliaalle tähystykselle.

Pitkäaikaiset tulehdukselliset suolistosairaudet (IBD) ovat autoimmuunitaustaisia suoliston tulehdustiloja, joiden oireet aiheuttavat vaikeimmillaan merkittävää toimintakyvyn laskua.

Sairauksia esiintyy kaikissa ikäluokissa, mutta niihin sairastutaan tavallisimmin 20–35 ikävuoden välillä. IBD:n yleisimpiä oireita ovat ripuli, veriset ulosteet, kuume ja vatsakivut, sekä Crohnin taudissa suolen seinämän arpeutumisesta johtuva suolen ahtautuminen sekä peräaukon seudun tulehdusmuutokset, joita esiintyy kolmasosalla potilaista. IBD:n taudinkululle on tyypillistä vuorottelevat pahenemis- ja paranemisvaiheet, ja vaikeimmissa tapauksissa sairaus johtaa leikkaushoitoon.

Tenhamin väitöstutkimuksen tavoitteena oli parantaa tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikkaa ja löytää taudin kulun ennustamiseen menetelmiä, joiden avulla pystyttäisiin suunnittelemaan potilaan hoitoa yksilöllisemmin.

Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tutkittiin merkkiaineena käytettävän, radioaktiivisella fluorilla leimatun glukoosin (18F-FDG), kertymistä suoliston tulehdusalueille ja positroniemissiotomografia-/magneettiresonanssikuvauksen (PET/MRI) soveltumista IBD-potilaiden taudin vaikeusasteen arviointiin.

Tämä työ osoitti, että suoliston seinämän glukoosikertymällä ja tulehdusaktiivisuudella on merkitsevä yhteys, ja että tätä merkkiainetta hyödyntävällä kuvantamisella pystytään havaitsemaan erityisesti suolen seinämän vaikeat tulehdusmuutokset, jotka erottuivat selkeästi normaalista kudoksesta.

– Kuvantaminen on potilaalle kivuton tutkimus, ja toisin kuin paksusuolen tähystys, se ei vaadi edeltävää suolen tyhjennystä. Lisäksi kuvantamistutkimuksella nähdään suoliston ulkopuolella olevia muutoksia, joita suolen tähystystutkimuksella ei voida havaita. Tämän vuoksi PET/MRI voisi tarjota vaihtoehdon teknisesti haasteellisille tähystystutkimuksille sekä auttaa ohutsuolen tulehdusmuutosten ja suoliston ulkopuolella olevien tulehdusmuutosten havaitsemisessa ja arvioinnissa, kertoo Tenhami.

Tutkimuksen toisessa ja kolmannessa osassa selvitettiin, ilmeneekö keratiini 7 -proteiinia (K7) IBD-potilaiden suoliston limakalvon pintasoluissa ja soveltuuko K7 taudin vaikeusasteen ennustamisessa käytettäväksi merkkiaineeksi.

Näissä osatöissä havaittiin, että toisin kuin terveillä ihmisillä, IBD-potilaiden paksusuolen limakalvon pintasoluissa ilmenee K7-proteiinia. Proteiinin ilmentyminen oli suurinta vaikeassa haavaisessa paksusuolitulehduksessa, ja sen ilmentymisen määrä vastasi suoliston limakalvon pintasolukon vaurion astetta. Tutkimus antoi myös viitteitä siitä, että suolen anatominen kohta vaikuttaa K7:n ilmentymisen määrään.

Näillä havainnoilla saattaa olla merkitystä myös IBD:n syntymekanismin selviämisen kannalta. K7-määrityksen ennusteellista arvoa tutkittiin seuraamalla potilaiden taudinkulkua kolmen vuoden ajan. Tänä aikana K7:n ilmentymisen perusteella ei kuitenkaan voitu ennustaa taudin tulevaa vaikeusastetta.

Pitkäaikaisia tulehduksellisia suolistosairauksia esiintyy kaikkialla maailmassa. Ne ovat yleisimpiä monissa Euroopan maissa sekä Pohjois-Amerikassa, joissa tauteja esiintyy yli 0,3 prosentilla väestöstä.

– Suomi on korkean tautiesiintyvyyden maa. Meillä on yli 60 000 IBD-potilasta, eli hieman yli yhdellä prosentilla väestöstä on IBD. Vuosittain Suomessa näihin tauteihin sairastuu yli 2700 ihmistä. Erityisesti haavaisen paksusuolitulehduksen ilmaantuvuus suurenee jatkuvasti, mutta syytä tähän ei tunneta, sanoo Tenhami.

Tutkimus on tehty Turun yliopistossa yhteistyössä valtakunnallisen PET-keskuksen ja Åbo Akademin kanssa.

Tenhami esittää väitöskirjansa Assessment of disease activity of inflammatory bowel disease using positron emission tomography / magnetic resonance imaging and keratin 7 -analysis julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 8. maaliskuuta kello 12 (Tyks, T-sairaala, Johan Haartman -sali, Hämeentie 11).

Yleisön on mahdollista osallistua väitökseen myös etäyhteydellä.

Vastaväittäjänä on professori Perttu Arkkila (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Juha Grönroos (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on kirurgia.

Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vasemmistoliiton mepit ehdottavat taiteilijoiden perustuloa

Vasemmistoliiton europarlamentaarikot tekivät EU:n kulttuuripääkaupungissa Oulussa 12. kesäkuuta pidetyssä kesäkokouksessa avauksen taiteilijoiden perustulokokeilusta Suomessa. Mepit ehdottavat, että Suomen seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan kaksi vuotta kestävä taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten perustulokokeilu, jolla parannetaan näillä aloilla työskentelevien työmarkkina-asemaa, ehkäistään sosiaaliturvassa väliinputoamista sekä tuetaan pitkäjänteisen työskentelyn perusedellytyksiä.

Lonkkamurtumat vähentyneet Varsinais-Suomessa

Lonkkamurtumien vähentämiseksi on tehty Varsinais-Suomessa järjestelmällistä työtä. Murtumien määrä lähti hyvinvointialueella laskuun. Lonkkamurtumat ovat yhteiskunnalle kalliita hoitaa ja pahimmillaan ne heikentävät ikääntyneen toimintakykyä pysyvästi.

Kauppakeskus Skanssin alkuvuosi sujunut valoisasti

Kauppakeskus Skanssin alkuvuosi on ollut menestyksekäs. Skanssin alkuvuosi on ylittänyt Suomen kaikkien kauppakeskusten keskiarvoluvut.

Lintujen kevätmuutto päättynyt – Suomelle uusi pesimälaji

Viimeisenä vakituisen pesimälajiston kevätmuuttajana Suomeen saapui lapinuunilintu viime viikon torstaina. Mattimyöhäisiä viitakerttusia, pajulintuja tai muita hyönteissyöjiä saattaa vielä ilmestyä uusille reviireille, mutta kokonaisuutena kevätmuuton voidaan todeta päättyneen.

Saneeraustöitä Jäkärlässä pitkälle syksyyn

Kadunrakennustyöt ja Jäkärlän urheilupuiston saneeraustyöt sulkevat Rautakaudenpolun, Merovinkikadun ja Riipuspolun kaikelta liikenteeltä. Kiertotie opastettu Asematien, Paimalantien ja Arkeologinkadun kautta. Työt alkavat ensi viikolla ja jatkuvat 7. elokuuta saakka. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Raision Martinkadulla tietyö heinäkuun loppuun saakka

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Raisiossa Martinkatu 6:n kohdalla. Työt alkavat 15. kesäkuuta ja kestävät heinäkuun loppuun saakka. Paikalla on yksi ajokaista pois käytöstä. Ajo Martinkadulta Nesteentielle estetty.

Varhan sovellukseen uusia asiointia helpottavia toimintoja

Varha on ottanut käyttöön uusia palveluja, jotka helpottavat asiointia terveysasemien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Uudistukset sujuvoittavat kiireettömien asioiden hoitamista ja tarjoavat uusia tapoja saada apua ja neuvontaa. Varha-sovellus tarjoaa nyt entistä sujuvamman tavan hoitaa kiireettömiä asioita oman terveysaseman kanssa. Sovelluksen Viestit-osiossa asiakas voi lähettää viestin omalle hoitavalle tiimilleen.

Juhannussalko luo Hansatorille ahvenanmaalaista tunnelmaa

Hansatorille on pystytetty ahvenanmaalainen juhannussalko, jonka ovat rakentaneet Fixtjänstin työpajatoiminnassa mukana olevat erityistä tukea tarvitsevat henkilöt. Ahvenanmaan matkailua edistävä Visit Åland halusi tänä vuonna muistaa turkulaisia tällä erityisellä kesätervehdyksellä.

Viemärityö hidastaa liikennettä Tervahovinkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee tien moottoriajoneuvoliikenteeltä Tervahovinkadulla Stålarminkadun risteyksen kohdalta 12.–26. kesäkuuta välisen ajan. Kiertotie on opastettu Mestarinkadun ja Tiilentekijänkadun kautta.Kävelijät pääsevät kulkemaan työmaan ohi opastettua reittiä pitkin. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Monet kotimaiset kasvilajit kertovat ihmisen historiasta

Suomen luonnossa on runsaasti kasvilajeja, jotka ovat kulkeutuneet tänne ihmisen mukana esihistoriallisella ajalla tai keskiajalla. Uutuusteos esittelee kulttuurihistoriallisesti merkittävät suomalaiset kasvilajit.

Titanikissa avautuu juhannusviikolla tyhjiöitä ja poissaoloa tutkiva keramiikkanäyttely

Risako Yamanoin ja Özgü Gündeşlioğlun näyttely The void swallows the names we gave it avautuu yleisölle Titanik-galleriassa aivan juhannuksen kynnyksellä 18. kesäkuuta.

Kyvykkäät toimitusjohtajat viestivät ilmastoriskeistä johdonmukaisemmin

Johtamistaidoiltaan kyvykkäiden toimitusjohtajien yritykset käyttävät yhdenmukaisempaa kieltä viestiessään ilmastoriskeistä, osoittaa Turun yliopiston tutkimus.

Sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista

Kun punainen laiva saapuu Turun Satamaan, edessä on hektinen tunti ennen suuntaamista takaisin merelle. Käynnissä olevat yli 200 miljoonan euron satamauudistukset, mukaan lukien Fregatti-yhteisterminaalin rakentaminen, tehostavat sataman toimintaa. Yhdessä Viking Linen omien mittavien vastuullisuustoimien kanssa uudistukset myös edistävät vihreän merikäytävän toteutumista Turun ja Tukholman välillä.

Turun konsernin lainakanta ennätyskasvussa

Turun kaupungin tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomuksessa käsitellään kaupunkikonsernin johtamista, tilinpäätöstä, taloudellista tilannetta ja investointeja, lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, LUMO-ohjelmaa sekä perusopetuksen yläkoulun ja ammatillisen koulutuksen arvioinnin jälkiseurantaa.

Sihvonen ja Rekomaa jatkavat Loimussa

Raision Loimun joukkueen kokoaminen syksyllä alkavaan uuteen Mestaruusliiga-kauteen on jatkunut kevään ja alkukesän ajan. Aiemmin julkaistun neljän sopimuspelaajan rinnalle on nyt aika julkaista kaksi vuoden mittaista jatkosopimusta, sillä oranssimustissa paidoissa jatkavat ensi kaudella viime kausina joukkueen kapteenina toiminut libero Ville Sihvonen sekä keskipelaaja Rami Rekomaa . Kaksikko tuo kokemusta joukkueeseen ja on aikaisempina kausina osoittanut kuuluvansa pelipaikoillaan parhaimmillaan liigan eliittipelaajien joukkoon.

Rakennusten purkutyöt käynnistyvät Raision keskustassa

E18 Raision keskustan kohta -hankkeessa valmistaudutaan rakennustöiden käynnistymiseen purkamalla rakennuksia. Purkutöillä mahdollistetaan tulevien kiertoteiden toteutus kesän aikana.

Turun AMK:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Eeva-Johanna Eloranta

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sdp) on valittu Turun ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajaksi. Puheenjohtajan paikkaa piti aiemmin Turun kaupunginhallituksen jäsen Niko Aaltonen . Lisäksi hallitukseen nousivat uusina niminä Sofia Virta , Anders Blom ja Olga Hellman .

Logomon Move 5D -elämysillallinen valittiin ruokamatkailukilpailun finaaliin

Logomon Move·5D -elämysillallinen on valittu yhdeksi Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailun 2026 kahdenkymmenen finalistin joukkoon. Kilpailu etsii Suomen parhaita ruokamatkailuelämyksiä, ja tänä vuonna mukaan pyrki 141 elämystä eri puolilta Suomea.

Näköislehti

Urheilu

Sihvonen ja Rekomaa jatkavat Loimussa

Raision Loimun joukkueen kokoaminen syksyllä alkavaan uuteen Mestaruusliiga-kauteen on jatkunut kevään ja alkukesän ajan. Aiemmin julkaistun neljän sopimuspelaajan rinnalle on nyt aika julkaista kaksi vuoden mittaista jatkosopimusta, sillä oranssimustissa paidoissa jatkavat ensi kaudella viime kausina joukkueen kapteenina toiminut libero Ville Sihvonen sekä keskipelaaja Rami Rekomaa . Kaksikko tuo kokemusta joukkueeseen ja on aikaisempina kausina osoittanut kuuluvansa pelipaikoillaan parhaimmillaan liigan eliittipelaajien joukkoon.

Tuton Juha Helppi Mestiksen hallitukseen

Mestis-seuroja edustavan Jääkiekon Sarjaseurat ry:n vuosikokous järjestettiin tiistaina 9. kesäkuuta. Kokouksessa päätettiin hallituksen jäsenten määräksi kymmenen jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin jokaisesta seurasta puheenjohtaja ja lisäksi yksi asiantuntijajäsen.

Puukkokatsomo: Kovia tuloksia Paavolla

Paavo Nurmi Games järjestettiin tänä vuonna hieman aiempaa aiemmin. Suomalaisen yleisurheilukauden kesän avaus onnistui kuitenkin aavistuksen haastavista lähtökohdista varsin hyvin. Yleisöä oli jälleen tuvan täydeltä ja myös tulostaso oli kova. Yksi huippuhetki koettiin miesten seipääässä, kun Kreikan Emmanouíl Karalís vastasi odotuksiin ja ylitti kuusi metriä.

TPS:n jalkapallonaisille uusia juniorisopimuksia

Turun Palloseuran naisten edustusjoukkue on solminut juniorisopimukset neljän nuoren pelaajan kanssa. Sopimuspelaajiin kuuluvat hyökkääjä ja laitapelaaja Dina Päkkilä , puolustaja Viivi Helle , keskikenttäpelaaja Emilia Jämsén sekä maalivahti Siiri Sorsakivi . Heistä Päkkilä ja Helle ovat syntyneet vuonna 2009. Jämsén ja Sorsakivi ovat syntyneet vuonna 2010.

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.