Ensimmäiset esitäytetyt veroilmoitukset OmaVeroon

Toiminimiyrittäjät ja maataloudenharjoittajat sekä heidän puolisonsa saavat perjantaina 23. helmikuuta esitäytetyt veroilmoituksensa OmaVeroon. Näillä lähes puolella miljoonalla henkilöllä tarkistamisen määräpäivä on 2. huhtikuuta. Muut saavat esitäytetyn veroilmoituksensa maalis-huhtikuussa, ja määräpäivä on toukokuussa.

Johtava veroasiantuntija Nikke Jokitie Verohallinnosta muistuttaa, että esitäytetty veroilmoitus pitää tarkistaa, ja tarvittaessa siihen pitää täydentää puuttuvat tiedot. Verohallinto saa paljon tietoja automaattisesti, mutta osa tuloista ja vähennyksistä pitää ilmoittaa itse.

− Esitäytetystä veroilmoituksesta kannattaa tarkistaa, ovatko siihen merkityt vähennykset oikein. Esimerkiksi jos viime keväänä haki sähkövähennystä korkeisiin sähkölaskuihin arvion perusteella, nyt täytyy tarkistaa, pitikö arvio paikkansa. Jos ei pitänyt, toteutuneet kustannukset pitää nyt korjata veroilmoitukseen, Jokitie sanoo tiedotteessa.

− Sähkövähennystä viime vuodelta on toki mahdollista hakea vieläkin, vaikka viime vuonna ei olisikaan niin tehnyt.

Sähkövähennyksen voi saada, jos vakituisen asunnon sähköenergian kulut vuoden 2023 tammi–huhtikuussa ylittivät 2 000 euroa. Vähennys on 60 prosenttia 2 000 euroa ylittävistä kuluista, korkeintaan 2 400 euroa yhtä vakituista asuntoa kohti. Samassa asunnossa asuvat puolisot voivat siis saada vähennystä yhteensä enintään 2 400 euroa. Sähkövähennys ilmoitetaan kotitalousvähennyksen yhteydessä.

Esitäytetty veroilmoitus pitää tarkistaa huolellisesti myös tulojen osalta, sillä osa vuoden 2023 tuloista voi puuttua esitäytetystä veroilmoituksesta.

− Jos on saanut vaikka vuokratuloa esimerkiksi asunnon tai veneen lyhytaikaisestakin vuokraamisesta tai myynyt nettihuutokaupoissa muuta tavaraa kuin omaa tavanomaista koti-irtaimistoa, tiedot näistä tuloista pitää lisätä veroilmoitukseen. Myös vaikuttajatyöstä tai kryptovaluuttojen myynnistä saadut tulot pitää ilmoittaa, Jokitie sanoo.

Toiminimiyrittäjien on kevään aikana täydennettävä kaksi veroilmoitusta: henkilökohtainen esitäytetty veroilmoitus ja elinkeinotoiminnan veroilmoitus. Molempien määräpäivä on 2. huhtikuuta.

Yritystoimintaa koskeva elinkeinotoiminnan veroilmoitus pitää palauttaa, vaikka viime vuonna ei olisikaan ollut yritystoimintaa.

− Toiminimiyrittäjän veroilmoitus perustuu kirjanpitoon, joten kirjanpidon pitää olla tehtynä ennen veroilmoituksen täyttämistä. Suurin osa kuluista vähennetään kirjanpidossa ja verotuksessa samansuuruisina. Tällaisia kuluja ovat esimerkiksi työntekijälle maksetut palkkakulut, työtilan vuokrakulut ja yritystoiminnan autokulut. Sen sijaan edustuskuluja voi vähentää verotuksessa ainoastaan puolet kirjanpidossa vähennetyistä edustuskuluista, Jokitie neuvoo.

− Kirjanpitoa ei pidä liittää veroilmoitukseen. Verohallinto pyytää tarvittaessa tarkempia tietoja kirjapidosta.

Aikaisempien vuosien tappiot ja yrittäjävähennyksen Verohallinto vähentää automaattisesti.

Maataloudenharjoittaja saa Verohallinnolta sekä henkilökohtaisen esitäytetyn veroilmoituksen että maatalouden veroilmoituksen – useimmat saavat myös metsätalouden veroilmoituksen. Näiden kaikkien määräpäivä on 2. huhtikuuta. Maatalouden veroilmoitus pitää palauttaa, vaikka toimintaa ei vuonna 2023 olisi ollutkaan.

Maatalouden energiaveron palautusta pitää hakea viimeistään 29. helmikuuta. Hakemus kannattaa tehdä OmaVerossa: jos hakemuksen tekee paperilla, lomakkeen pitää olla perillä Verohallinnossa määräpäivänä. Johtava veroasiantuntija Katja Kulha Verohallinnosta muistuttaa, että energiaveron palautusta voi hakea vain se henkilö, jolle on myönnetty maatalouden tukea. Muuten hakemus hylätään.

– Jos esimerkiksi puolisot harjoittavat yhdessä maataloutta, palautusta pitää hakea sen puolison nimissä, jolle maatalouden tuet on myönnetty, Kulha neuvoo.

Maataloudenharjoittajan pitää helmikuun lopussa antaa myös arvonlisäveroilmoitus ja maksaa arvonlisävero, jos verokausi on vuosi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sähköt poikki liki 3 000 taloudelta Ruissalon, Pernon ja Pansion suunnalla

Sähköverkon vika on aiheuttanut noin tunti sitten sähkönjakelun keskeytyksen osissa alueita Ruissalo, Raisionjoki, Perno, Pansio. Vian arvioitu korjausaika ei olei tiedossa.

Kirkkopuiston kesänäyttely avautuu tänään

Kirkkopuiston terassin kesän taidenäyttely Opus 6 on musiikista inspiroitunut visuaalinen kokonaisuus. Valokuvataiteilija Vesa Aaltonen rinnastaa Suomen tunnetuimpia maalauksia museon arkistoihin sekä omiin teoksiinsa ja koostaa museon laajasta soitinkokoelmasta kuvaamistaan soittimista muun muassa viuluaiheisen installaation. Kaikille avoimia Opus 6:n avajaisia vietetään 9. kesäkuuta kello 18. Näyttely on auki elokuun loppuun saakka.

Berliinin filharmonikkojen Europakonzert esitetään Fuugassa vappuna 2027

Turun musiikkijuhlat tuo Turkuun yhden eurooppalaisen klassisen musiikkikentän näkyvimmistä konserttitapahtumista, kun Berliner Philharmoniker esiintyy musiikkitalo Fuugassa järjestettävässä Europakonzertissa 1. toukokuuta 2027.

Tutkimus: Turun telakan taloudellinen merkitys maakunnalle kasvaa edelleen

Icon-sarjan kolmas alus on Legend of the Seas.

Turun telakan ja sen laajan kumppaniverkoston taloudelliset vaikutukset ulottuvat selvästi Varsinais-Suomea laajemmalle, ja kasvavat edelleen. Turun kaupungin ja Meyer Turku Oy:n Turun yliopistolta tilaama tuore, lajissaan neljäs tutkimus vahvistaa kehityksen: telakka on yhä merkittävämpi työllistäjä ja taloudellisen toimeliaisuuden veturi Suomessa.

Naantali myönsi tapahtumatukea 11 tapahtumalle

Trumputtajat kuuluvat Naantalin kesään.

Naantalin kaupunki myönsi toukokuun haussa tukea 11 tapahtumalle. Tuen avulla tapahtumia järjestetään pitkin syksyä Manner-Naantalissa ja saaristossa. Tänä vuonna tapahtumatukea haettiin yhteensä 38 tapahtumalle, joista 16:lle kaupunki myönsi tukea. Yhteensä rahaa oli jaossa tänä vuonna 30 000 euroa.

Vaakahuoneesta tulossa leipomo, ravintola ja sauna

Turun kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 8. kesäkuuta Vaakahuoneen liikkeenluovuskilpailun voittajaksi ehdotuksen ”Kätketty puutarha”. Voittajasuunnitelma sisältää leipomon, ravintolan ja erilliset saunatilat. Raadin mukaan suunnitelma on kilpailun tavoitteiden mukainen ja sen uudisosan mittakaava, materiaalit ja muotokieli korostavat onnistuneesti Vaakahuoneen rakennusta.

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Pönttölintujen pesinnät sujuneet hyvin

BirdLifen viikonloppuna järjestämässä Pönttöbongaus-tapahtumassa pesintöjä todettiin 55 prosentissa pöntöistä. Se on neljänneksi eniten vuodesta 2013 alkaen järjestetyn Pönttöbongauksen historiassa. Alustavat tiedot perustuvat noin 3 300 paikan ja 25 000 pöntön havaintoihin.

Turun Vanhakaupunki juhlii jälleen lauantaina

Turun Vanhakaupunki juhlii 13. kesäkuuta. Historiallisiin kortteleihin, puistoihin ja kulttuuritiloihin levittäytyvä tapahtuma tarjoaa monipuolisen ohjelmakokonaisuuden kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Turku Energia vastaa kasvavaan jäähdytystarpeeseen lisäämällä Biolaakson tuotantokapasiteettia

Turku Energia investoi kaukojäähdytyksen tuotantoon lisäämällä tuotantokapasiteettia Biolaakson olemassa olevaan jäähdytyskeskukseen. Investointi vastaa kysynnän aiheuttamaan kaukojäähdytyksen tuotannon lisäystarpeeseen. Lisäkapasiteetti otetaan käyttöön kesä–heinäkuussa 2026. Kaukojäähdytyksen tuotannossa sivutuotteena syntyvä hukkalämpö voidaan hyödyntää kaukolämpönä.

Turun uusi urbaani uimaranta yhdistää merimaisemat ja historiallisen ympäristön

Kaarle Knuutinpojan uimaranta kutsuu kaupunkilaiset viettämään kesäpäiviä ainutlaatuisessa ympäristössä Aurajoen suulla. Virkistäytymisestä rannalla voi nauttia turvallisesti, mutta uimareiden tulee huomioida veden syvyyserot, virtaukset ja veneväylä. Näistä syistä uimarantaa ei suositella lapsiperheille.

Robokuljetukset laajenevat kesällä useaan Turun Osuuskaupan myymälään

Turun Osuuskauppa jatkaa ruoan verkkokaupan kehittämistä ja laajentaa robokuljetuksia entisestään. Touko-kesäkuussa robokuljetukset otetaan käyttöön yhteensä 12 myymälässä.

Nostotyö alkaa Puistokadulla tiistai-keskiviikkoyönä

Puistokadulla Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksen kohdalla tehdään nostotyötä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 8.–9. kesäkuuta. Työt alkavat tiistai-iltana kello 21 ja päättyvät keskiviikkoaamuna kello 06:een mennessä.

Oireettomuus haasteena seksitautien torjunnassa Varsinais-Suomessa

Seksitauteja esiintyy Suomessa edelleen paljon, ja niiden hoitoon liittyvät käyntimäärät ovat lisääntyneet Tyksin seksitautien poliklinikalla. Erityisesti tippuri on yleistynyt viime vuosina, kun taas klamydiatapaukset ovat hieman vähentyneet, kerrotaan Varhan tiedotteessa.

Uimari autettiin ylös Aurajoesta maanantain vastaisena yönä

Pelastuslaitoksen pintapelastajat avustivat uimaan lähteneen henkilön pois Läntisen Rantakadun kohdalta Aurajoesta maanantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea. Ensihoito tarkasti uimarin kunnon.

Wojciechin mammuttilevy ilmestyi tiiviinä ytimenä

Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.

Kuusitoista vuotta on pitkä aika. Vielä pidempi se on musiikissa. Niin pitkään otti kuitenkin turkulaisen Wojciechin Olipa kerran kevät valmistuminen. Matkan varrelle mahtuu monenlaisia vaiheita, mutta toukokuun lopussa albumi viimein julkaistiin.

Varsinais-Suomessa lisätään tukea rikosnuorten auttamiseen

Syksyllä 2026 käynnistyvän Varto-hankkeen (Varhan rikoserityinen tuki ja ohjaus) tavoitteena on vähentää nuorisorikollisuutta ja rikosten uusimista, ehkäistä jengiytymistä sekä vahvistaa moniammatillista yhteistyötä koko Varsinais-Suomen alueella. Hanke rakentuu aiemman Rokki-toiminnan kokemuksille ja täydentää jo vakiintunutta Ankkuri-toimintaa tuomalla uusia toimintamalleja vakavasti rikoksilla oireilevien nuorten kanssa työskentelyyn.

Ulkomaisen työvoiman käytön valvonnassa näkyy valeyrittäjyys

Työsuojeluviranomainen teki vuonna 2025 yli 1 800 tarkastusta ulkomaista työvoimaa käyttäviin yrityksiin. Työsuhteen vähimmäisehdoissa, kuten palkkauksessa ja työaikakirjanpidossa, havaittiin paljon puutteita. Työsuhteen naamioiminen yrittäjyydeksi on yleistynyt. Nämä tiedot selviävät tuoreesta raportista Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta vuonna 2025.

Näköislehti

Kaupunki
Ritva Kovalainen: Hirviläinen, sarjasta Nature Morte, 2017, pigmenttivedos, editio 2/25. Turun kaupungin taidekokoelma.
Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.
Heikki Kustila ei koskaan ole haaveillut teatteriammattilaisuudesta. Hän halusi pysytellä etäällä maailmasta, jossa kilpailu rooleista ja kateellisuus ovat monasti läsnä.
Suvi Uusitalo-Siréniä harmitti lapsena, kun lyhyt nimi ei vääntynyt lempinimeksi, mutta nykyään asia ei enää kiusaa.
Opel Kadet ja ”pikku-kuski” vuonna 1965 Liedon Saukonojalla.
Urheilu

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Taika Koilahti oppi nauttimaan urheilijan arjesta vaikeiden vuosien jälkeen

Taika Koilahti avaa ulkokautensa kotiyleisön edessä Paavo Nurmi Gamesissa, jossa vastaan asettuu harjoittelukaveri Jessica Kähärän lisäksi muun muassa Tokion MM-kisojen pronssinainen Kolumbian Natalia Linares.

Pituushyppääjä Taika Koilahti hymyilee vapautuneesti, pitkästä aikaa. Syykin on selvä.

Kubbin ensimmäiset SM-kisat järjestetään Turussa kesäkuussa

Kubb on ikivanha peli, mutta ensimmäiset SM-kisat järjestetään vasta nyt Turussa.

– On aika siistiä, että puukeppien heittelystä voi innostua näin paljon. Minusta on hienoa, että voi suhtautua tosissaan johonkin tällaiseen leikkimieliseen asiaan, kun ympärillä maailmassa tapahtuu kaikenlaista, nauraa Pekka Laamanen .

Jephta Veikkausliigan toukokuun pelaaja

Clinton Jephta (oik.) iski voittomaalin Jaroa vastaan.

FC Interin ja TPS:n hyvät otteet kotoisessa jalkpalloliigassa näkyvät myös Veikkausliigan toukokuun joukkueessa. 11 pelaajan joukkoon kelpuutettiin Interin Clinton Jephta , Jussi Niska ja Jasse Tuominen sekä TPS:n Eetu Turkki .

Puukkokatsomo: Kyseenalaiset kisat

Toukokuun lopulla Las Vegasissa järjestettiin kohua herättäneet Enhanced Gamesit, eli dopingin käytön sallineet urheilukisat. Virallisten maailmanennätysten rikkojille oli porkkana vielä miljoonan dollarin bonus.

Lukas Wernblom jatkaa TPS:ssä ensi kaudella

TPS ja hyökkääjä Lukas Wernblom ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen, jonka myötä ruotsalaishyökkääjä jatkaa mustavalkoisissa myös kaudella 2026–2027. Tuleva kausi on Wernblomille jo neljäs, kun hän pukee TPS-paidan ylleen. Vasemmalta laukova 25-vuotias Wernblom siirtyi joukkueeseen kesken kauden 2023–2024 Ruotsin SHL-seura Malmö Redhawksista.