Sote-uudistus on merkinnyt osalle diabetesta sairastavista heikennystä hoitotarvikejakeluun. Hoitotarvikejakelun ohjeet ja käytännöt vaihtelevat hyvinvointialueittain niin, ettei diabetesta sairastavien yhdenvertaisuus eikä usein myöskään Käypä hoito -suosituksen mukainen hoito toteudu. Tiedot käyvät ilmi Diabetesliiton toteuttamasta hyvinvointialueiden hoitotarvikeohjeiden kartoituksesta ja diabetesta sairastavien yhteydenotoista Diabetesliittoon.

– Hoitovälineiden saatavuusongelmat ovat pitkältä ajalta tuttuja. Diabetesta sairastavilta tulee minulle eri puolilta maata neuvontapuhelimeen ja sähköpostiin säännöllisesti viestejä, että he eivät saa sellaisia hoitotarvikkeita, joita he tarvitsevat tai saavat niitä liian vähän, Diabetesliiton sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Laura Tuominen-Lozić sanoo tiedotteessa.

– Uusi ilmiö on, että kun hoitolinjauksia on yhtenäistetty hyvinvointialueilla, esimerkiksi glukoosisensorit ja omamittausliuskat on viety joiltakin tyypin 2 diabetesta sairastavilta, jotka aiemmin ovat niitä käyttäneet. Asiakkaille ei ole perusteltu hoidon muutoksia. Jos lääketieteellinen tarve ei ole muuttunut, kyseessä ovat lyhyen aikavälin säästöpaineet, hän lisää.

Diabetesta sairastavan päivittäin tarvitsemia hoitotarvikkeita ovat esimerkiksi insuliinikynät, lansetit, verensokerimittarit ja mittausliuskat, kudosglukoosisensorit sekä insuliinipumput tarvikkeineen. Hoitotarvikkeet ovat välttämättömiä diabeteksen hoidossa. Jos hoidon kannalta välttämätön väline otetaan yhtäkkiä pois, tilanne on hankala ihmiselle, joka aiemmin on kokenut pystyvänsä hoitamaan itseään hyvin, Tuominen-Lozić harmittelee.

Esimerkkejä heikennyksistä: Verinäyte pitäisi ottaa sormenpäästä jopa kymmenen kertaa samalla lansetilla eli neulalla. Verensokerimittariin myönnetään liuskoja tablettihoitoa käyttäville tyypin 2 diabetesta sairastaville 0–14 viikossa, pahimmillaan ei lainkaan.

Sensorin tai kanyylin alla käytettäviä ihonsuojatuotteita on poistettu tarvikejakelun piiristä. Tyypin 2 diabetesta sairastavilta on evätty glukoosisensori, olkavarteen kiinnitettävä nappilähetin vastaanottimineen. Tyypin 1 diabetesta sairastaville ei anneta uutta vaikuttavaa hoitoteknologiaa, kuten hybridipumppuja.

Hyvinvointialueiden välillä on eroja sekä hoitotarvikkeiden myöntöperusteissa että niiden määrissä. Vaihtelua on jopa lanseteissa, joita tarvitaan verensokerin mittaamiseksi sormenpäästä. Ainakin yhdellä alueella ohjeen mukaan myönnetään yksi lansetti noin kymmentä pistosta kohden, joillakin määräksi on asetettu yksi per pistos, joillakin alueilla verinäyte pitäisi pistää samalla lansetilla kuusi kertaa.

Tablettihoitoinen tyypin 2 diabetesta sairastava saa 0–14 verensokerin omamittausliuskaa viikossa alueesta riippuen. Osa tyypin 2 diabetesta sairastavista ei saa liuskoja lainkaan, mikä on Käypä hoito -suosituksen vastaista. Liuskamäärät on ilmaistu tyyliin 0–3 viikossa, 0–12 viikossa tai 2–14 viikossa. Joskus ohjeistus on ”hoitosuunnitelman mukaisesti”.

Jotkin alueet ovat kirjanneet, että sensorin tai kanyylin alle laitettavat ihonsuojatuotteet eli ihonsuojasuihkeet tai muut ihonsuojavalmisteet eivät kuulu tarvikejakeluun. Kuitenkin tällainen tuote voi olla välttämätön esimerkiksi allergisen reaktion välttämiseksi ja tuotteen puuttuminen voi jopa estää tarvikkeen käytön.

Kudosglukoosisensoreita myönnetään pääasiassa vain tyypin 1 diabetesta sairastaville. Tyypin 2 diabetesta sairastavalle myönnetään sensoreita yleensä ainoastaan erillisen harkinnan jälkeen tai erityisluvalla, mikäli hänelle on kehittynyt insuliininpuutos. Diabetesliitto pitää perusteltuna arvioida sensoritarvetta insuliinihoitomuodon ja hypoglykemiariskin perusteella diabetestyyppiin katsomatta. Diabeteksen Käypä hoito -suosituksen mukaan sensorointia tulee tarjota kaikille, jotka toteuttavat monipistoshoitoa.

Huomiota ansaitsevat myös tarvikejakelun käytännöt, joista Diabetesliitto on niin ikään saanut palautetta.

– Henkilö ei välttämättä osaa tilata hoitotarvikkeita sähköisestä järjestelmästä eikä saa siihen neuvoja, tai tarvikkeiden toimitus viivästyy lähetys- ja kuljetusprosessin epäonnistuessa. Tarvikejakelun tulee toimia kaikilta osin, diabetesta sairastavan täytyy voida luottaa siihen, että hän saa välttämättä tarvitsemansa tarvikkeet ajallaan, Tuominen-Lozić painottaa.

Diabetesliiton mielestä hoitotarvikejakelun yhdenvertaisuutta ja vaikuttavan hoidon saatavuutta tulee parantaa. Tämä edellyttää kansallista ohjausta, Käypä hoito -suositusten noudattamista ja hyvinvointialueiden rahoitusperusteiden säätämistä siten, että rahoitus mahdollistaa joustavasti uuden hoitoteknologian käyttöönoton. Diabetesliitto muistuttaa, että suurin osa diabeteksen aiheuttamista kustannuksista koituu lisäsairauksista ja toiminta- ja työkyvyn haasteista, joita voidaan ehkäistä hyvällä hoidolla.

Hoitovälineongelmat eivät koske vain tyypin 2 diabetesta sairastavia. Diabetesliiton selvitysten mukaan hoitosuositusten mukaisen ja kustannusvaikuttavan hoidon käyttöönotossa ollaan Suomessa tyypin 1 diabeteksen osalta jälkijunassa verrattuna naapurimaihin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)