Turku, Raisio, Naantali ja Masku liittyvät Valoon maanlaajuiseen valokuituverkkoon
Valoo (Adola Oy) on tehnyt rakentamispäätöksen valokuituverkon rakentamisesta Kastun, Raunistulan, Takakirveen, Kaerlan ja Kärsämäen alueilla Turussa. Raisiossa verkkoa rakennetaan Tikanmaan, Paikkarin, Nuorikkalan ja keskustan alueilla.
Naantalissa verkkoa tehdään Lietsalan, Sammalkallion, Murikon, Soinisen, Soikallion, Luikkion, Riistavuoren, Nuhjalan, Ruonan, Viluluodon, keskustan ja Luonnonmaan alueilla sekä Maskussa Piuhan, Kajamon, Humikkalan, Tammialhon, Keskustan, Akkoistenmäen, Mäksmäen ja Lemun alueilla. Nopeat ja vakaat nettiyhteydet takaavan verkon rakentaminen alkaa keväällä 2024.
– Valoon rakennushankkeet ovat edenneet todella vauhdikkaasti eri puolilla Suomea. Suunnittelu- ja luvitusvaiheet ovat hoituneet hyvässä yhteistyössä kunnan kanssa ja nyt pääsimme tekemään rakentamispäätöksen myös Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Maskussa, kertoo Valoon toimitusjohtaja Vesa Kemppainen tiedotteessa.
Valoon tavoitteena on rakentaa koko maan kattava valokuituverkko vähintään 400 000 kotitalouteen lähivuosien aikana. Kuluvana vuonna verkon piiriin liitetään noin 75 000 taloutta eri puolilla Suomea.
– Yritämme kiriä kiinni sitä etumatkaa, jonka Ruotsi ehti meihin saada 2000-luvun alussa, kun Suomessa on keskitytty mobiiliverkkoihin, Kemppainen sanoo.
– Erityisesti haja-asutusalueet, sekä isojenkin kaupunkien pientaloalueet jätettiin silloin tiedonsiirtomielessä oman onnensa nojaan, vanhojen kuparikaapeleiden tai mobiiliyhteyksien varaan. Mobiiliverkko on tähän asti ajanut asiansa esimerkillisesti, mutta jatkossa se ei enää riitä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)