Naisilla keskimäärin 21 000 euroa vähemmän sijoituksia kuin miehillä

Suomalaisten naisten ja miesten välinen sijoitusvarallisuusero on edelleen merkittävä. OP Pohjolan datan mukaan miehillä on keskimäärin 62 prosenttia enemmän sijoitusvarallisuutta kuin naisilla. Ero sijoitusvarallisuudessa alkaa kasvaa noin 25 ikävuoden jälkeen.

Sijoittaminen on yleistynyt, mutta sukupuolten välinen sijoitusvarallisuusero pitää pintansa. OP Pohjolan asiakasdatan mukaan miesten sijoitusvarallisuus on keskiarvoltaan 62 prosenttia suurempi kuin naisten. Mediaaneissa ero on pienempi, mutta merkittävä: miehillä on 11 prosenttia enemmän sijoitusvarallisuutta mediaanilla mitattuna.

OP Pohjolassa sijoituksia omaavien miesten keskimääräinen sijoitusvarallisuus on 55 000 euroa ja naisten 34 000 euroa. Sijoitusvarallisuuteen on laskettu mukaan OP Pohjolassa olevat rahastot, osakkeet, ETP-tuotteet ja vakuutussäästämisen tuotteet tammikuussa.

– Eniten sijoitusvarallisuutta on iäkkäillä miehillä. Vanhemmilla ikäryhmillä sijoitukset ovat ehtineet kasvaa vuosikymmenien ajan. Mediaanin ja keskiarvon välinen kuilu puolestaan kertoo, että pienellä joukolla sijoittajista on hyvin suuri sijoitusvarallisuus, avaa OP Pohjolan varallisuudenhoidon liiketoimintajohtaja Hanna Porkka tiedotteessa.

Tilastokeskuksen Kotitalouksien varallisuus -tilasto vuodelta 2024 osoittaa samankaltaiset havainnot. Miehillä oli tuolloin keskiarvoltaan noin 20 500 euroa naisia suurempi sijoitusvarallisuus pörssiosakkeissa ja rahastoissa, ja varoja on selvästi eniten vanhemmissa ikäryhmissä. Tilastokeskuksen mukaan pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja omistavia miehiä on 1,04 miljoonaa ja naisia 977 000.

– Huomionarvoista on se, että Tilastokeskuksen mukaan ero sukupuolten välisessä sijoitusvarallisuudessa ei ole juuri viimeisen noin kymmenen vuoden aikana muuttunut. Olen kuitenkin iloinen, että sijoittajien määrä on samassa ajassa kasvanut voimakkaasti, Porkka avaa.

Sekä Tilastokeskuksen Kotitalouksien varallisuus -tilasto että OP Pohjolan oma data osoittaa, kuinka sukupuolten välinen ero sijoitusvarallisuudessa alkaa kasvaa 25-vuotiaasta eteenpäin.

Sukupuolten välisiin eroihin sijoitusvarallisuudessa vaikuttavat lukuisat tekijät.

– 25-vuotiaasta eteenpäin moni siirtyy työelämään, perustaa perheen ja tekee monia merkittäviä taloudellisia päätöksiä aina asunnon ostamisesta kuluttamiseen, Porkka sanoo.

Porkan mukaan tietyt elämänvaiheet rasittavat naisten taloutta keskimäärin enemmän kuin miesten. Syy ei ole hänen mukaansa se, että naiset tekisivät huonoja valintoja, vaan syy on ennen kaikkea työmarkkinoiden, perhemallien ja sosiaaliturvan yhteisvaikutuksessa. Miehillä on esimerkiksi edelleen keskimäärin suuremmat palkat kuin naisilla.

– Totta kai taustalla voivat olla myös omat uskomukset: olenko minä sijoittaja ja kuuluuko tämä talouden alue minulle. Tähän tietysti yksiselitteinen vastaus on, että kyllä, sijoittaminen kuuluu kaikille sukupuolesta riippumatta, sanoo Porkka.

Porkka korostaa, että varallisuuseroihin puuttuminen vaatii avoimempaa keskustelua ja tietoisia ratkaisuja.

– On esimerkiksi kiinnitettävä huomiota siihen, miten puhumme lapsille rahasta. Taannoin toteuttamamme Nuorten talousosaamisbarometrin mukaan sijoittamiseen ja yrittäjyyteen liittyvistä asioista puhutaan perheissä enemmän poikien kuin tyttöjen kanssa. Kodin rahapuheella voi olla kauaskantoiset vaikutukset, Porkka sanoo.

– Hienoa on kuitenkin se, kuinka paljon sosiaalinen media tarjoaa nykyään esikuvia monelle sijoittajalle, ja sijoittamisesta puhutaan yhä avoimemmin. Toivon, että rahapuheen lisääntyminen näkyy pitkällä aikavälillä naisten sijoitusvarallisuudessa, Porkka lisää.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Joka neljäs suomalainen harkinnut työpaikan vaihtoa stressin vuoksi

Lähes puolet 30–44-vuotiaista naisista on kuluneen vuoden aikana harkinnut työpaikan vaihtoa stressin vuoksi.

Työstressi tai mielenterveyteen liittyvät syyt ovat ajaneet joka neljännen suomalaisen pohtimaan työpaikan tai alan vaihtoa, kertoo Ifin selvitys. Useimmin vaihtoa ovat kuluneen vuoden aikana harkinneet 30–44-vuotiaat. Kesälomien jälkeen kannattaa keskustella työpaikalla avoimesti odotuksista ja työhyvinvoinnista.

Siniset valaistukset muistuttavat ensi kertaa yleisimmästä neurologisesta sairaudesta

Migreeniviikolla 7.–13. syyskuuta valaistaan ensi kertaa kaupunkikohteita siniseksi eri puolilla Suomea. Valaistus muistuttaa siitä, että migreeni on maailman yleisin neurologinen sairaus.

Louhintatöistä johtuvia pysäytyksiä kasitiellä

E18 Raision keskusta -hankkeen maanrakennus- ja louhintatyöt vaikuttavat liikennejärjestelyihin kasitien ja Mahittulan alueella. Lehterinvuorentie ja Kullaanpolku suljetaan liikenteeltä, ja kasitien liikennettä pysäytellään syyskuun toiselta viikolta alkaen.

Loton potti nousee kolmeen miljoonaan euroon

Lauantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi lauantaina tarjolla on kolmen miljoonan päävoitto.

Maksuttomuus ei saa johtaa vastuuttomuuteen

Kirjoittaja muistuttaa, että vanhemmalla on oikeus varata lapselleen kokopäiväinen varhaiskasvatuspaikka, vaikka hän ei kävisi töissä tai opiskelemassa.

Marinin hallitus ei tyytynyt vain maksujen keventämiseen. Isoin muutos oli subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttaminen täysimääräiseksi. Tämä päätös kumosi Sipilän hallituksen aiemman rajoituksen, jonka mukaan lapsella oli oikeus vain 20 tunnin varhaiskasvatukseen, jos vanhempi oli kotona. Kun oikeus laajennettiin, myös käyttö lisääntyi ja vaikutti suoraan maksujen määräytymiseen. Kunnissa eletään nyt tämän todellisuuden kanssa.

Tutkimus: Osa kasveista kukoistaa kaupunkien liikenneympäristöissä

Keltakukkaiset lajit eivät ole liikenteen päästöistä moksiskaan.

Turun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, millaiset kasvilajit pärjäävät kaupunkien liikenneympäristöissä Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Kesällä 2022 tehdyn kasvillisuuskartoituksen mukaan etenkin kelta- ja suurikukkaiset lajit sekä pistiäisten, kuten mehiläisten, pölyttämät kasvit menestyvät kaupungistuneilla alueilla tavallista useammin.

Terveet elintavat keski-iässä tuovat paitsi vuosia myös onnellisuutta vanhuuteen

Miehet, joilla oli nelikymppisenä matala sydän- ja verisuonitautiriski, säilyttivät toimintakykynsä, onnellisuutensa ja elämänlaatunsa muita paremmin ikääntyessä, osoittaa miesten 50 vuoden seurantatutkimus.

Tomi Kalliosta Jääkiekkoleijona numero 290

Suomen Jääkiekkomuseo ry:n hallituksen asettama aatelointitoimikunta on valinnut kuusi uutta Jääkiekkoleijonaa. Uusiksi Jääkiekkoleijoniksi numeroilla 287–292 valittiin Marko Anttila , Valtteri Filppula , Juuso Hietanen , Tomi Kallio , Sami Lepistö ja Jukka Toivakka . Viimeksi mainittu valittiin vaikuttaja-kategoriassa Jääkiekkoleijonaksi. Muut saivat kunnian pelaajaurien meriittien vuoksi.

Kaistamuutoksia Turun kehätiellä Raision keskustassa

E18 Turun kehätiellä eli Nesteentiellä Juhaninkujan risteyksen läheisyydessä puretaan keskisaarekkeita 7. syyskuuta alkavalla viikolla. Kehätien keskimmäiset kaistat rajataan työalueeksi, minkä vuoksi yksi ajokaista molempiin suuntiin joudutaan sulkemaan liikenteeltä.

Kokoomuksen valtuustoryhmä: Elina Hiltusen erottaminen johtuu toiminnasta sosiaalisessa mediassa

Turun Kokoomuksen valtuustoryhmä on päättänyt valtuutettu Elina Hiltusen määräaikaisesta erottamisesta. Ryhmän mukaan päätös perustuu Hiltusen toimintaan sosiaalisessa mediassa.

Miksi osa kokouksista kuormittaa ja osa innostaa?

Kokoukset vievät merkittävän osan asiantuntijoiden työajasta, mutta kaikkia kokoukset eivät kuormita samalla tavalla. Uusi tutkimus tunnisti tekijät, jotka liittyvät sekä kokouskuormitukseen että myönteisiin kokouskokemuksiin. Erityisesti hyvin suunniteltu ja hallittu ajankäyttö on vahvasti yhteydessä vähäisempään kokouskuormitukseen riippumatta työntekijän asemasta, toimialasta, kokousmuodosta tai kokousten määrästä.

Hiiligrilli savutti kerrostalon häkkivarastossa Varissuolla

Kerrostalon asukkaat havaitsivat savua häkkivarastossa lauantaina aamuyöllä Pihkalankadulla Varissuolla ja tekivät hätäilmoituksen. Pelastuslaitos paikansi savun lähteeksi häkkivarastoon viedyn pallogrillin sisällä ja ympäristössä olevan materiaalin.

Pilasiko sateinen kesä matonpesuaikeet?

Paras matonpesuajankohta on jo ohi.

Kulunut kesä on ollut Suomessa monilta osin sateinen. Ilmantieteen laitoksen tilastojen mukaan heinäkuu oli maan länsiosassa paikoin jopa harvinaisen tai poikkeuksellisen sateinen. Kostea sää on haitannut kesän siivoustoimenpiteistä erityisesti matonpesua.

Veli Pekka Toropainen elelee puoliksi 1600-luvulla

Veli Pekka Toropainen on nähnyt myös Vanhan Suurtorin ympäristöön sijoittuvia unia. Eräässä unessa hänen oma sukulaisensa Karin Hakola vei hänet katsomaan mestauksia.

Turku on kietoutunut osaksi historioitsija ja tietokirjailija Veli Pekka Toropaisen elämää monella tapaa viimeisen vajaan 40 vuoden aikana. ”Torolle” koko kaupunki on hyvin rakas, mutta Vanha Suurtori ja sen ympäristö on monella tapaa erityisen tärkeä. Ei vähiten sen vuoksi, että iso osa hänen tekemästään tutkimustyöstä keskittyy 1600-luvun Turkuun.

Eurojackpotin potti nousee 31 miljoonaan euroon

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistaina on jaossa noin 31 miljoonan euron päävoitto.

EVA: Suomalaiset toivovat lisää yrityksiä, mutta yrittäjyys ei houkuta

Lähes kaikki suomalaiset katsovat Suomen talouden tarvitsevan kipeästi lisää kasvavia yrityksiä. Yrittäjäksi ryhtyminen kuitenkin houkuttaa aiempaa harvempaa, ja vain kolme kymmenestä kokee yrittäjäksi ryhtymisen houkuttelevaksi. Suomalaisten enemmistö haluaa lisätä yrittäjien valinnanvapautta muun muassa YEL-asioissa, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n kevään Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Joka kolmannes kohdannut vaaratilanteen aamusumuisella tiellä

Liikenneturva muistuttaa tiedotteessaan, että pelkät eteen palavat päivävalot eivät sumussa riitä, vaan myös takavalojen pitäisi palaa. Sumu voi heikentää näkyvyyttä nopeasti, ja muut tienkäyttäjät eivät välttämättä havaitse autoa ajoissa.

Moni ei tiedä, että näitäkin kasviksia saa yhä useammin kotimaisena

Syyskuussa parhaassa sesongissa ovat muun muassa erilaiset kaalit, juurekset ja sipulit.

Syksyn kotimainen hedelmä- ja vihannessato tarjoaa paljon muutakin kuin omenoita. Syyskuussa parhaassa sesongissa ovat muun muassa erilaiset kaalit, juurekset ja sipulit. Nykyisin tarjolla on myös yhä enemmän kotimaista kurpitsaa, valkosipulia ja päärynää, mikä tulee monelle asiakkaalle iloisena yllätyksenä.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Interille Suomen Cupin voitto maratonottelussa

Alie Conteh teki voittomaalin Suomen Cupin finaalissa.

Inter kaatoi HJK:n Suomen Cupin finaalissa Tampereella. Mestaruus oli Interin seurahistorian kolmas. Interillä on edelleen mahdollisuus myös kotimaiseen triplaan, sillä talvella Inter voitti Liigacupin.

Tomi Kalliosta Jääkiekkoleijona numero 290

Suomen Jääkiekkomuseo ry:n hallituksen asettama aatelointitoimikunta on valinnut kuusi uutta Jääkiekkoleijonaa. Uusiksi Jääkiekkoleijoniksi numeroilla 287–292 valittiin Marko Anttila , Valtteri Filppula , Juuso Hietanen , Tomi Kallio , Sami Lepistö ja Jukka Toivakka . Viimeksi mainittu valittiin vaikuttaja-kategoriassa Jääkiekkoleijonaksi. Muut saivat kunnian pelaajaurien meriittien vuoksi.

Puukkokatsomo: Interin väkevä vuosi

Alie Conteh, Ilari Kangasniemi ja Jussi Niska.

Vaikka Inter ei Konferenssiliigan liigavaiheeseen selvinnytkään, oli joukkueen suoritus kansainvälisissä otteluissa erinomainen. Vastaava menestys on ollut turkulaisittain äärimmäisen harvinaista.

Kalle Mäkisen paineissa osallistujaennätys

Kupittaan palloiluhalli muuntuu myös painiareenaksi. Kuva on viime vuodelta.

Turun Voimamiehet ry järjestää lauantaina 5. syyskuuta Kupittaan Palloiluhallissa kansainvälisen Kalle Mäkinen -turnauksen, joka kokoaa Turkuun 550 nuorta painijaa viidestä maasta. Turkulaisen olympiavoittaja Kalle Mäkisen nimeä kantava kilpailu järjestetään jo 43. kerran.

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

TPS tarvitsee superkaudella onnistumisia monella sektorilla

Lukas Wernblom on yksi TPS:n tärkeimmistä pelaajista myös alkavalla kaudella.

Jääkiekon odotettu Liiga-kausi ”superkausi” käynnistyy tänään. TPS kohtaa sarja-avauksessa Turkuhallissa viime kevään hopeajoukkue KooKoon. Miltä Palloseuran lähtökohdat näyttävät ja mitkä asiat ratkaisevat TPS:n menestyksen alkavalla kaudella?