EU:n uuden jätteensiirtoasetuksen soveltaminen alkaa

Jätteiden kansainvälisiin siirtoihin tulee merkittäviä muutoksia 21. toukokuuta, kun valtaosa EU:n jätteensiirtoasetuksen velvoitteista astuu voimaan. Uudistus vahvistaa kiertotaloutta, lisää sähköistä asiointia ja tehostaa laittomien jätesiirtojen valvontaa koko EU:n alueella.

Euroopan unionin uusi jätteensiirtoasetus astui voimaan 20.5.2024 ja suurinta osaa muutoksista aletaan soveltaa 21. toukokuuta. EU:n uuden jätteensiirtoasetuksen tavoitteena on vahvistaa kiertotaloutta ja omavaraisuutta jätteiden käsittelyssä EU:ssa sekä torjua ja paljastaa laittomia jätesiirtoja entistä tehokkaammin.

Uusia muutoksia ovat koko EU:n laajuinen sähköinen jätesiirtojärjestelmä, jätteenkuljettajien velvollisuus ilmoittaa jätteen kuljetuksen alkamisesta sähköisessä järjestelmässä, ilmoitusvelvollisuus niin sanottu vihreiden jätteiden siirroista sähköisessä järjestelmässä 1.1.2027 alkaen sekä tiukennukset tiettyjen jätteiden siirtoihin.

Jätteensiirtoasetuksen muutosten takia myös kansalliseen jätelakiin tehtiin muutoksia, muun muassa poistamalla säädettyjä edellytyksiä Suomeen loppukäsiteltäväksi tuotavalle jätteelle.

Suomen ympäristökeskus (Syke) on jätelain mukainen toimivaltainen viranomainen jätteiden kansainvälisiin siirtoihin liittyvissä asioissa. Syke käsittelee, myöntää ja valvoo kansainvälisiä jätesiirtolupia. Merkittävä osa Syken työtä on toimijoiden neuvonta jätesiirtokysymyksissä.

– Uuden jätteensiirtoasetuksen muutokset ovat merkittäviä ja vaikuttavat niin jätesiirtoja tekeviin toimijoihin ja jätteidenkäsittelijöihin kuin myös jätesiirtoviranomaisen toimintaan. Syke on antanut toimijoille tietoa uudesta asetuksesta järjestämällä useita koulutuksia ja tiedottamalla nettisivuillaan. Lisäksi toimijat ovat olleet kevään aikana ahkerasti yhteydessä Sykeen lisätietojen saamiseksi niin puhelimitse kuin sähköpostin välityksellä, sanoo ylitarkastaja Kirsi Mäkinen Suomen ympäristökeskuksesta tiedotteessa.

EU-maiden jätesiirtoilmoitusten tekemiseen ja käsittelyyn on kehitetty uusi sähköinen järjestelmä DIWASS (Digital Waste Shipment System). Uuden järjestelmän myötä jätesiirtoilmoitukset muuttuvat kokonaan sähköisiksi. Ilmoitusten käsittely EU-maiden välillä ja siirtoasiakirjojen täyttö tapahtuu jatkossa tässä järjestelmässä.

Suomalaiset yritykset käyttävät edelleen Syken Finnish TFS-järjestelmää, joka integroidaan osaksi DIWASS-järjestelmää. Finnish TFS-järjestelmää uudistetaan asetuksen mukaiseksi ja yritykset pääsevät käyttämään sitä 21. toukokuuta alkaen.

Uuden asetuksen myötä kansainvälisissä jätesiirroissa kuljettajina toimivien yritysten käyttämät siirtoasiakirjat muuttuvat sähköisiksi. Kuljetusyritysten tulee merkitä siirtoasiakirjaan jäte-erien vastaanottaminen kuljetukseen DIWASS-järjestelmässä.

Niin sanottujen vihreiden jätteiden siirroista tulee ilmoittaa viranomaiselle sähköisessä järjestelmässä 1.1.2027 alkaen. Siihen saakka noudatetaan nykyisiä maakohtaisia menettelyjä. Vihreillä jätteillä tarkoitetaan tiettyjä jätteitä, joiden siirroista hyödynnettäviksi ei todennäköisesti aiheudu riskiä ympäristölle. Tällaisia jätteitä ovat esimerkiksi metalliromu, jätepaperi ja käsittelemättömän puun jäte.

Suomalaiset vihreän jätteen viejät käyttävät 1.1.2027 alkaen siirtojen ilmoittamiseen Finnish TFS-järjestelmää ja kuljetusyritykset DIWASS-järjestelmää.

Vihreiden jätteiden ilmoittamisvelvollisuus mahdollistaa vihreiden jätteiden paremman valvonnan ja edesauttaa vähentämään laittomia siirtoja. Muutos on merkittävä, koska aikaisemmin vihreiden jätteiden siirroista ei ole Suomessa tarvinnut ilmoittaa ajantasaisesti viranomaisille.

Vihreän muovijätteen vienti kierrätettäväksi EU-maiden ulkopuolelle vaatii jätesiirtoluvan 21. toukokuuta alkaen. Vienti EU- ja OECD-maiden ulkopuolelle on kokonaan kielletty 21. marraskuuta alkaen. Vihreäksi luokiteltavan muovin vienti kierrätykseen on edelleen sallittua lupamenettelyä kevyemmällä vihreiden siirtojen menettelyllä EU:n sisällä. Polttoon vietävän muovijätteen siirto EU:n sisällä vaatii jätesiirtoluvan.

Vuoden päästä 21.5.2027 tulee voimaan lisää muutoksia: muun muassa Euroopan komission kokoama luettelo niistä EU:n ja OECD:n ulkopuolisista maista, joihin vaarattomiksi luokiteltuja jätteitä on jatkossa mahdollista siirtää sekä auditointivelvollisuus EU:n ja ETA-maiden ulkopuolella oleville käsittelylaitoksille, jonne jätettä aiotaan siirtää käsiteltäväksi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.

EU:n uuden jätteensiirtoasetuksen soveltaminen alkaa

Jätteiden kansainvälisiin siirtoihin tulee merkittäviä muutoksia 21. toukokuuta, kun valtaosa EU:n jätteensiirtoasetuksen velvoitteista astuu voimaan. Uudistus vahvistaa kiertotaloutta, lisää sähköistä asiointia ja tehostaa laittomien jätesiirtojen valvontaa koko EU:n alueella.

Kupittaan kärjen kannen suurpaalutustyöt käynnistyvät

Kupittaan kärjen työmaajärjestelyt Helsinginkadulla ja Kalevanrampilla.

Kupittaan kärjen infrahankkeessa käynnistyvät kannen suurpaalutustyöt tiistaina 19. toukokuuta. Helsinginkadun ja rautatien ylittävästä kannesta rakentuu keskeinen osa koko Turun kaupunkia halkovaa joukkoliikennekäytävää. Työmaan ensimmäisen vaiheen vaikutukset Helsinginkadun ja Kalevanrampin liikennejärjestelyihin alkavat 19. toukokuuta kestäen arviolta kesäkuuhun. Kokonaisuudessaan vaikutukset Helsinginkadun liikenteeseen kestävät koko hankkeen ajan. Kannen rakentamista tehdään poikkeuksellisina ajankohtina myös lauantaisin sekä kesäkuun lopusta alkaen öisin.

Suomalaista puolustuskykyä edistävälle hankkeelle historiallisen suuri yli kymmenen miljoonan euron rahoitus

Business Finland on myöntänyt yli kymmenen miljoonan euron rahoituksen puolustusekosysteemiä kehittävälle MilVerse4MDO-hankkeelle. Turun ammattikorkeakoulun koordinoima hanke vastaa modernin sodankäynnin tarpeisiin. Kyseessä on Turun AMK:n historian suurin Business Finland -rahoitus.

Liedon kamarimusiikki 2026 -festivaali tarjoaa kamarimusiikin mestariteoksia

Jousiduo-Kleio eli Linnea Hurttia ja Ivan Podyachev.

Liedon kamarimusiikki 2026 -festivaali kutsuu korkeatasoisten konserttien pariin 23.–26. toukokuuta. Kuudetta kertaa järjestettävä festivaali tuo Liedon kaupungintalolle, Liedon kirkkoon ja Vanhalinnan kartanoon kansainvälisiä taiteilijoita, kamarimusiikin mestariteoksia sekä koko perheelle suunnattua ohjelmaa.

Kesän kirjastokerhossa puuhaa eri ikäisille Raisiossa

Raision kaupunginkirjasto järjestää kesäkuussa lasten kesäkerhoja keskiviikkoisin ja torstaisin 3.–18. kesäkuuta. Keskiviikkojen kerhot on suunnattu 1.–3.-luokkalaisille ja torstaiden kerhot 4.–6.-luokkalaisille.

Erin syyskausi vie surrealistiseen tivolimaailmaan ja klassikkosadun tunnelmiin

Lassi Sairela.

Tanssiteatteri Erin syyskausi vie katsojat sekä surrealistiseen tivolimaailmaan että klassikkosadun tunnelmiin. Syksyn ohjelmisto tarjoaa vahvoja tunteita, visuaalista näyttävyyttä ja koko perheelle sopivaa tanssiteatteria.

Selvitys: Lukioiden tulevaisuus eriytyy rajusti Suomessa – osassa seutukunnista opiskelijamäärät puolittuvat

Kuntaliiton laaja selvitys osoittaa, että Suomen lukioverkko kohtaa rajun alueellisen murroksen. Lukio-opiskelijoiden määrä vähenee vuoteen 2040 mennessä yli 21 000 opiskelijalla, ja viidessä kuudesosassa seutukunnista nuorten määrä on jo laskussa.

Loppukevään hirvivaara vaatii kuljettajilta valpastumista

Keskittyminen ajamiseen, maltillinen ajonopeus sekä hyvä havainnointi ovat kuljettajan tärkeimpiä työkaluja välttää eläinkolari.

Peurat ja kauriit sekä ylivuotiset hirvenvasat lisäävät kolaririskiä loppukeväästä. Liikenneturva muistuttaa, että keskittyminen ajamiseen, maltillinen ajonopeus sekä hyvä havainnointi ovat kuljettajan tärkeimpiä työkaluja välttää eläinkolari.

Osa pelkää olevansa liian huono sijoittajaksi

Sijoittamista jarruttavat erityisesti epävarmuus omasta osaamisesta ja rahojen riittävyys, selviää OP Pohjolan Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. Osaamiskynnys nousee esiin varsinkin naisilla. Liiketoimintajohtaja Markku Pelkosen mukaan moni liittää sijoittamiseen kuitenkin yhä vääränlaisia mielikuvia.

Puunhakkuuseen liittyvä sanasto avaa yhteisöllisyyden teemoja Freja Bäckmanin näyttelyssä

Freja Bäckmanin näyttely Sheddings on esillä Titanikissa 22.5.–14.6. Näyttely pohtii yhdessäoloa paikkana, joka tarjoaa sekä suojaa että epämukavuutta. Teokset lähestyvät kollektiivisia muodostelmia ja niihin liittyviä paradokseja puunhakkuusta ammentavan sanaston avulla, kuten syleilyt, aidat, halkaisu, hakkuut, kodikkuus ja syntipukitus. Näyttely on osa Bäckmanin pitkäaikaista teoskokonaisuutta I was told I chop wood like a ballet dancer .

Keskusteluilta lapsensa menettäneille Katariinan pappilassa

Keskusteluilta lapsensa menettäneille järjestetään torstaina 4. kesäkuuta kello 17.30–20 Katariinan pappilassa. Kahvitarjoilu on kello 17.15 lähtien.

Nautelankosken museon pihalla perennojen vaihtopäivä

Perennat vaihtoivat omistaa Nautelankosken museon pihalla viime vuonna.

Liedossa Nautelankosken museon pihalla vaihdetaan perennoja ”tuo tullessas, vie mennessäs” -periaatteella lauantaina 23. päivä toukokuuta kello 13–15. Perennojen vaihto alkaa alkuiltapäivästä ja kestää kahden tunnin ajan. Tarjolla vaihdettavaksi on erilaisia perinteisiä kotipihojen perennoja. Vaihdettavaksi tuotavaan perennaan on hyvä merkitä kasvin nimi, jotta tieto säilyy kasvin mukana. Kasviin voi myös merkitä, viihtyykö se aurinkoisella vai varjoisalla paikalla.

Askainen järjestää kylämessut ja houkuttelee uusia asukkaita

Askaisten kylässä Maskussa järjestetään lauantaina 23. toukokuuta kello 11–16 tapahtuma ”Asetu Askaisiin”, jonka tavoitteena on houkutella kylään uusia asukkaita ja esitellä alueen asumismahdollisuuksia sekä kylää koko elämän kotina konkreettisesti paikan päällä.

Lasten lintuviikolla vakoillaan lintujen kevätkiireitä

Lasten lintuviikon teemana on lintujen pesintä.

Ensi viikolla vietetään Lasten lintuviikkoa. Tarkoituksena on innostaa lapsia ja aikuisia yhdessä ulos retkelle. Jokainen voi olla mukana, sillä tällä linturetkellä ei tarvitse tunnistaa lintulajeja − sen sijaan vakoillaan lintujen käyttäytymistä.

Yrittäjägallup: Yritykset haluavat selvästi isomman roolin julkisissa palveluissa

Pk-yritykset odottavat selvästi nykyistä suurempaa roolia julkisten palveluiden tuottamisessa, käy ilmi Yrittäjägallupista. Yrityksistä 61 prosenttia katsoo, että yritysten roolia tulisi lisätä osana julkista palvelutuotantoa, 17 prosenttia pitää nykyistä tasoa riittävänä ja kuusi prosenttia haluaa vähentää yritysten osuutta.

Ekotorilla pannaan hyvä tavara kiertoon

Projektikoordinaattori Paula Salonen kertoo, että asiakkaat etsivät, kyselevät ja löytävät Ekotorien myymälöistä ”vaikka mitä”.

Muutamia vuosikymmeniä sitten Ekotori toimi vanhassa puutalossa mattopesulan naapurissa Kirkkotiellä. Puutalojen tilalla on nyt kerrostalojen rypäs ja Ekotori on Rieskalähteentiellä, Rautakadulla ja Raision Myllyssä. Työntekijöitä on yhteensä noin 100, joista 16 on toimihenkilöitä. Vanhasta on jäljellä se, että opiskelijat saavat ostoksistaan 20 prosentin alennuksen.

Elina Kardén käynnistää Flame Jazz Summer Live -sarjan Kirkkopuiston Terassilla

Elina Kardén.

Turun jazzkesän avajaiset ovat siirtyneet sateiselta keskiviikolta sunnuntaille 17. toukokuuta, jolloin Kirkkopuiston Terassilla käynnistyy konserttisarja Flame Jazz SummAntti Lötjösener Live. Kotimaisen jazzkentän ajankohtaisimmat nimet esiintyvät Tuomiokirkon idyllisessä puistossa joka keskiviikko aina elokuun loppuun asti.

Näköislehti

Urheilu

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.

Lietoon uusi frisbeegolfseura uusittua kenttää pyörittämään

Liedon uusittu frisbeegolfkenttä avattiin vapun jälkeen.

Liedon vuonna 2017 avattu frisbeegolfrata on kokenut viimeisten kuukausien aikana merkittäviä muutoksia. Vastikään uudelleen avatun radan kunnostamisen ja muokkauksen myötä on myös perustettu uusi frisbeegolfseura Liedon Frisbeegolfseura.

Derbykatsomo täyttyy – myyty jo yli 4 500 lippua

Veikkausliigassa nähdään paikalliskamppailu lähes kuuden vuoden tauon jälkeen.

Veikkausliigakauden odotetuin ottelu pelataan Veritas Stadionilla 23. toukokuuta lauantaina, kun FC Inter isännöi vuoden ensimmäistä Turun derbyä. Puolentoista viikon päästä pelattavaan otteluun on myyty jo yli 4 500 katsomopaikkaa, joka käsittää yli puolet Veritas Stadionin katsomokapasiteetista.

Mäkikyröstä Loimun päävalmentaja, neljällä omalla kasvatilla sopimus

Teemu Mäkikyrö.

Raision Loimu valmistautuu ensi kaudella edessä olevaan 50. pääsarjakauteen sekä sitä seuraavan kauden 70-vuotisjuhliin. Viime kauteen käynnistetty paluu parrasvaloihin -projekti jatkuu edelleen tähtäimenään 70-vuotisjuhlallisuudet.

Åboraakkeli: Torilla tavataan?

Aleksander Barkov.

Jokakeväinen kiekkokarnevaali, jääkiekon MM-kisat, pyörähtää tällä viikolla käyntiin Sveitsissä. Suomen osalta kisat käynnistyvät perjantaina 15. toukokuuta, kun vastaan luistelee Saksa. Melko lailla pitkän, kaikkiaan seitsemän ottelun, alkusarjan jälkeen puolivälieriä pelataan 28. toukokuuta. Finaali pelataan 31. toukokuuta, joten nippanappa saadaan kisat pelattua toukokuun puolella.

Aatola jatkaa mestaruusjahtia Kanadassa

Vilho Aatola.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan USF Juniors -formulakausi jatkuu tulevana viikonloppuna Kanadassa, kun sarja suuntaa legendaariselle Canadian Tire Motorsport Parkin radalle Ontarion Bowmanvilleen Toronton lähistölle. Aatola lähtee viikonloppuun sarjan kolmannelta sijalta, vain 19 pisteen päässä kärjestä.