Lounainen Suomi on tiheästi asuttua aluetta, jossa on samalla maan tihein susikanta. Tilanne on muuttunut nopeasti. Sudet hävitettiin lounaisesta Suomesta täysin sen jälkeen, kun susi tappoi 22 lasta Turun seudulla 1880-luvun alussa. Syyllisenä pidettiin yhtä ja samaa yksilöä. Vielä 1990-luvulla Varsinais-Suomi oli sudeton. Susia eli lähinnä Kainuussa.

Ensimmäinen susipari havaittiin täällä vuonna 2004. Sen jälkeen reviiri jakautunut pienempiin osiin niin, että tällä hetkellä on ainakin kymmenen susilaumaa. Määrittelyä hankaloittaa se, etteivät sudet tyydy elämään ihmisten säätämien hallinnollisten rajojen mukaan. Yhdessä susilaumassa on laskennallisesti kymmenen sutta.

Miten tämä on mahdollista? Selittäviä tekijöitä on ainakin kaksi. Saaliseläimiä, etenkin valkohäntäpeuroja, on paljon eikä edes metsästys tilannetta heilauta. Susien runsastuminen on ollut mahdollista myös sen takia, ettei täällä ole salametsästetty sutta toisin kuin monilla muilla alueilla Suomessa.

Vahinkojen määrä on silti ollut vähäinen eli suden ja ihmisen rinnakkaiselo on toistaiseksi sujunut melko hyvin. Se ei tarkoita etteikö ongelmia olisi. Lammastilat ovat kärsineet susien hyökkäyksistä ja koululaiskyytien määrä on kasvussa petovaaran takia.

Susien suuri määrä herättää pelkoa erityisesti haja-asutusalueilla. Se on ymmärrettävää. Vanhempia tuskin lohduttaa tieto, ettei susihyökkäyksiä ole ollut Suomessa sitten 1800-luvun, kun oma koululainen pitäisi lähettää pimeällä koulutielle.

Susi on palannut Varsinais-Suomeen. Mahtuvatko sudet ja ihmiset jatkossa sopuisasti samalla pienehkölle maa-alueelle? Se riippuu paljolti saaliseläinten määrästä. Mikäli susilla on riittävästi hirvieläimiä saaliiksi, mikään ei aja sitä ihmisten ilmoille, vaikka metsätiet halkovat reviirejä, jotka ulottuvat myös pihojen nurkille. Susi on älykäs eläin ja välttelee ihmistä.

Jos saalista ei ole, tilanne muuttuu heti. Syy–seuraus-suhde on syytä ymmärtää.

Lasse Virtanen