TPS putosi Kansallisesta liigasta

Siiri Välimaa. Siiri Välimaa. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Turun Palloseura ja Pallokerho Keski-Uusimaa kohtasivat lauantaina Turussa naisten Kansallisen Liigan karsintojen toisessa osaottelussa. Karsintojen ensimmäinen osaottelu oli keskiviikkona päättynyt Keravalla PKKU:n 4–1-voittoon. TPS:ltä vaadittiin voittoa kolmen maalin marginaalilla, jotta se olisi päässyt otteluparin yhteismaaleissa tasoihin.

TPS onnistui siirtymään johtoon parinkymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Heidi Leppämäki pukkasi vapaapotkun jälkitilanteesta komean osuman. Ensimmäinen puoliaika sujui kotijoukkueen kontrollissa, eikä vierasjoukkue PKKU päässyt luomaan uhkaa Inkeri Nieman vartioimalle TPS-maalille.

Pelin edetessä myös PKKU pääsi otteluun paremmin mukaan ja sai luotua painetta TPS-päätyyn. Toisen osaottelun 1–0-voitto ei TPS:lle riittänyt, ja päätösvihellyksen kiiriessä ilmoille Veritas Stadionilla alkoivatkin vierasjoukkue PKKU:n nousujuhlat. PKKU voitti kaksiosaiset liigakarsinnat lopulta yhteismaalein 4–2.

Sarjanousija TPS:n kausi päättyi putoamiseen Kansallisesta Liigasta. TPS pelaa kaudella 2024 naisten Ykkösessä.

– Me mokasimme keskiviikkona, mutta tänään olimme valovuoden edellä. Meille se hylätty maali jätti paljon jossiteltavaa, mielestäni pallo oli maalissa. Se oli ottelun kannalta iso hetki, tilanne olisi ollut meille 2–0 ja meillä olisi ollut vielä 40 minuuttia aikaa tehdä tarvittava kolmas maali. Jos me olisimme pelanneet tänään yhtä heikosti kuin keskiviikkona, niin silloin ei olisi ollut mitään jossiteltavaa, mutta nyt jäi kyllä hampaankoloon tästä pelistä, kommentoi TPS:n päävalmentaja Siiri Välimaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kalatalousalalle tarvitaan uusia osaajia – Turun AMK käynnistää uuden koulutuspolun

Turun ammattikorkeakoulussa käynnistyy syksyllä uusi kalatalousalan ammattilaisille suunnattu kalan jalostusketjun ja tuotekehityksen koulutuspolku. Koulutus vastaa alan osaajatarpeeseen tilanteessa, jossa kalatalousala uudistuu ja tarvitsee uudenlaista osaamista. Vastaavaa AMK-tasoista koulutusta ei tällä hetkellä ole tarjolla Suomessa.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Luolavuorentiellä

Luolavuorentiellä tehdään 21.9.–2.10. jyrsintä- ja päällystystyötä Vähäheikkiläntien ja Kunnallissairaalantien välillä. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Impivaaran uimahallin kuntosalit avautuvat 22. syyskuuta – allasalueen remontti venyy vuodenvaihteeseen

Impivaaran uimahallin remontti on osoittautunut pitkäkestoisemmaksi kuin alun perin arvioitiin. Kuntosalit ja liikuntasali saadaan kuitenkin auki tiistaina 22. syyskuuta. Altaille pääsyä joudutaan odottamaan vuodenvaihteeseen.

NCC rakentaa palvelutalon Herttuankulmaan

Nelikerroksinen, noin 4 600 bruttoneliömetrin laajuinen palvelutalo tarjoaa 114 asukaspaikkaa.

NCC ja Urban Partnersin hallinnoima Nordic Income+ (NIP) -rahasto ovat allekirjoittaneet sopimuksen palvelutalon rakentamisesta Herttuankulmaan. NCC on vastannut hankkeen kehittämisestä ja toteuttaa kohteen rakentamisen. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 14 miljoonaa euroa.

Päivitetty ilmastotiekartta vahvistaa varautumista ilmastoriskeihin

Varsinais-Suomen ilmastotiekartta ohjaa maakuntaa kohti hiilineutraaliutta sekä vahvistaa alueen valmiuksia vastata ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Vuonna 2021 julkaistua tiekarttaa on tänä vuonna päivitetty vastaamaan paremmin nykytilannetta. Päivitystyöstä ovat vastanneet osana Varsinais-Suomen liittoa toimiva kuntien kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaatio Valonia sekä Lounais-Suomen elinvoimakeskus. Päivitettyjä tavoitteita ja toimenpiteitä voi nyt kommentoida.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Eteläkaarella ja Ispoisten puistotiellä

Eteläkaarella ja Ispoisten puistotiellä tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä Juhanankadun ja Ispoisten kiertotien välillä 21.–25. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Päällystyskausi päättyy, korjausvelkaa alkaa jälleen kasvaa

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen päällystysohjelman pituus on tänä vuonna noin 240 kilometriä, josta kävely- ja pyöräilyväylien osuus on noin 24 kilometriä. Päällystyksiin kohdistunut rahoitus sisälsi vielä kahden edellisen vuoden tapaan hallituksen korjausvelan taittamiseen myöntämää lisärahoitusta. Tarpeeseen tullut lisärahoitus on nyt päättymässä, ja tulevien vuosien rahoitustaso näyttää erittäin niukalta.

Suomessa heitetään ruokaa roskiin yli 1 100 eurolla minuutissa

Luonnonvarakeskus (Luke) tutki kotitalouksien ruokahävikkiä Topinojalla keväällä sekajätteen koostumustutkimuksen yhteydessä.

Suomalaiset heittävät vuosittain roskiin ruokaa noin 590 miljoonan euron arvosta. Se tarkoittaa noin 1,6 miljoonan euron hävikkiä päivässä ja yli 1 100 euroa minuutissa. Tänään alkavalla valtakunnallisella Hävikkiviikolla Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) herättelee pohtimaan, kuinka paljon syömäkelpoista ruokaa päätyy turhaan jätteeksi ja jakaa vinkkejä siitä, miten ruokahävikkiä voidaan vähentää.

Funikulaarin vetoköysissä lankakatkelmia

Kakolanmäen Funikulaarin vetoköysissä on havaittu lankakatkeamia. Leitner GmbH on uusinut nykyiset köydet kustannuksellaan vuoden 2023 keväällä. Kaupunki on reklamoinut Leitner GmbH:ta uusittujen köysien vaurioista. Köydet on vaihdettava mahdollisimman pian.

Turussa marssitaan kaivoshankkeen uhkaaman Viiankiaavan puolesta

Viiankiaapa on yksi Euroopan merkittävimmistä luonnontilaisista aapasuokokonaisuuksista.

Turussa järjestetään lauantaina 26. syyskuuta kello 13 alkaen mielenosoitus Sodankylässä sijaitsevan Viiankiaavan aapasuon puolesta. Luontoliiton Varsinais-Suomen piiri ja Turun Ilmastoisovanhemmat kutsuvat turkulaiset mukaan marssille, jossa vaaditaan, että jo suojeltu luonto pidetään suojeltuna kaivostoimijoiden hankkeilta.

Väitöskirja osoittaa, miten investointeja energian pitkäaikaisvarastointiin voidaan lisätä

Globaali siirtymä vähähiilisiin sähköjärjestelmiin lisää tarvetta varastoida energiaa pitkäaikaisesti (LDES). Wärtsilän kanssa yhteistyössä tehty Andreij Selänniemen väitöskirja osoittaa, miten teollisuus voi vauhdittaa uusien LDES-teknologioiden käyttöönottoa perehtymällä strategisiin, organisatorisiin ja taloudellisiin tekijöihin ja hallitsemalla niitä. Tulokset tuovat esiin toimittajien, yhteiskunnan ja asiakkaiden näkökulmia.

Naantalin pääkirjaston hissiremontti alkaa

Hissiremontista johtuen esteetöntä kulkua kirjaston 2. kerrokseen ei pystytä järjestämään.

Naantalin pääkirjaston hissi remontoidaan syksyllä. Hissiremontti alkaa maanantaina 21. syyskuuta. Hissi on poissa käytöstä arviolta viiden viikon ajan. Remontti vaikuttaa koko Tullikadun kiinteistön toimintaan.

Kiinnostaako remontoitava talo?

Osa ostajista etsii remonttikuntoista taloa, jonka arvoa voisi remontoimalla nostaa.

Remontoitavan talon kunto vaikuttaa lainansaantiin enemmän kuin moni uskoo. Tulevan remontin tekijä kannattaa valita huolella, sillä kotivakuutus ei korvaa suunnittelu-, perustus-, asennus-, työ- tai rakennustyövirheestä johtuvia vahinkoja.

Turun päivänä palkittiin urheilun parissa toimivia vapaaehtoisia sekä viranomaisten ja nuorten yhteistyön kehittäjiä

Turun pormestari Piia Elo (sd.) palkitsi Turun päivän iltajuhlassa 20. syyskuuta Turku-mitalein Paavo Nurmi Gamesin vapaaehtoiset sekä Turun seudun mopomiittityöryhmän merkittävästä työstä Turun ja seutukunnan hyväksi sekä yhteisöllisyyden vahvistamiseksi.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Halisissa ammuttiin, Kupittaalla puukotus

Poliisin partiot ovat perjantaiaamusta lukien kirjanneet Lounais-Suomessa yli 150 erilaista oma-aloitteista valvontatehtävää ennalta kartoitettuihin häiriöalttiisiin paikkoihin. Poliisin läsnäololla on ollut rauhoittava vaikutus.

Liikennejärjestelyihin muutoksia Juhaninkujan kohdalla Raision keskustassa

E18 Raision keskustan kohta -hankkeen työt aiheuttavat muutoksia jalankulun ja pyöräilyn reitteihin sekä ajoneuvoliikenteeseen Juhaninkujan ympäristössä ensi viikosta alkaen.

Päällystystöitä Laitilassa, Naantalissa ja Maskussa

Varsinais-Suomessa tehdään viikolla 39 päällystystöitä Laitilassa, Loimaalla, Naantalissa ja Maskussa. Päällystyskohteena ovat mt 43 Laitila länsi Laitilassa, mt 1893 Lietsala–Masku Maskussa ja mt 12139 Rymättylän taajama Naantalissa. Työ jatkuu tiellä mt 1900 Lemussa Maskussa.

Näköislehti

Urheilu

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.

Åboraakkeli: Interillä maalikuninkuus otettavissa

Alie Conteh.

Inter tavoittelee tänä syksynä kahden Cup-mestaruuden lisäksi Suomen mestaruutta tosissaan. Kotimainen tripla olisi joukkue- ja organisaatiotasolla huikea juttu, mutta panosta riittää myös yksilötasolla.

Elmeri Töyrylle voimanoston maailmanmestaruus

Elmeri Töyry.

Turkulainen Elmeri Töyry voitti 10. syyskuuta voimanoston maailmanmestaruuden Englannin Manchesterissa. Hän sai myös Overall-palkinnon, joka jaetaan MM-kisojen kaikkien painoluokkien parhaalle nostajalle. Painoluokkia on alle 67,5 kilosta yli 125-kiloisiin. Töyry kilpailee tällä hetkellä alle 75-kiloisissa ja nostaa lähes neljä kertaa kehonpainonsa kyykyssä, joka on hänen vahvin lajinsa.