TVT Asunnot haastaa asukkaansa jälleen arjen ilmastotekoihin
TVT Asunnot kannustaa asukkaitaan kestävän kehityksen mukaisiin asumisen kulutusvalintoihin syyskuussa käynnistyvässä Arjen ilmastoteot -haastekampanjassa.
Kampanjan tavoitteena on vähentää turhaa veden ja sähkön kulutusta ja nostaa jätteiden kierrätysastetta. Haastekampanja on osa TVT Asuntojen ilmastotoimia, joilla yhtiö tukee Turun kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä. Arjen ilmastoteot -haastekampanja toteutetaan toista kertaa, ja se on jatkoa TVT:n aiemmille ympäristökampanjoille, joissa on saavutettu hyviä tuloksia yhteistyössä asukkaiden kanssa.
Pienillä arjen valinnoilla voi säästää sekä luontoa että lompakkoa. TVT:n asukkaiden toimilla on iso merkitys Turussa, sillä lähes joka kymmenes turkulainen asuu TVT:n asunnossa.
– Joku saattaa ajatella, ettei minun toimillani ole merkitystä, mutta kun lasketaan yhteen kaikkien asukkaidemme toiminta aiempienkin kampanjoiden aikana, lopputulos kertoo aivan muuta. Jokaisen toimilla on iso merkitys, arvioi TVT Asuntojen kiinteistöpäällikkö Lasse Lähdemäki yhtiön tiedotteessa.
Edellisen Arjen ilmastoteot -kampanjan aikana TVT:n asukkaat vähensivät sekä veden että sähkönkulutusta noin seitsemän prosenttia. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös TVT:n aiemmissa vesi- ja lämpökuureissa.
Arjen ilmastoteot -haastekampanja alkaa vesihaasteella. Turha veden juoksutus, liian pitkät suihkut ja vuotavat vesikalusteet voivat huomaamatta valuttaa vettä hukkaan kymmeniä litroja päivässä. Loppusyksystä siirrytään energiahaasteeseen, jossa keskitytään lämmitykseen ja lämpimän veden käyttöön. Loppuvuodesta aiheena on kierrätys, jossa huomio on lajittelussa.
– Haastekampanjassa kuhunkin teemaan palataan uudelleen puolen vuoden jälkeen ja näemme ja kuulemme, millaisia uusia vinkkejä esimerkkihenkilöt ja muut asukkaamme keksivät veden ja sähkön säästämiseen ja jätteiden lajitteluun, Lähdemäki kertoo.
Kampanjasivuihin voi tutustua osoitteessa tvt.fi/arjenilmastoteot. Haasteen etenemistä voi seurata somessa hashtagilla #arjenilmastoteot.
Arjen ilmastoteot -kampanjaa edelsi kesällä Pihahaaste, jossa TVT haastoi asukastoimikuntia ja asukkaita luomaan viihtyisiä pihoja ja parvekkeita. Asukastoimikunnat osallistuivat haasteeseen innokkaasti ja yhteisille pihoille toteutettiin monenlaisia hyötypuutarhoja ja kesäkukkaistutuksia.
Pihahaasteeseen kuului myös valokuvakilpailu Instagramissa sekä perheen pienimpien piirustus- ja värityskilpailu. TVT Asunnot kertoi omalta osaltaan yhtiön omista ilmastotoimista ja tavoistaan luoda mahdollisuuksia ilmastoystävälliselle asumiselle.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















