Ukrainan itsenäisyyspäivää vietetään Vartiovuorenpuistossa
Ukraina viettää jo toisen kerran itsenäisyyspäivää Venäjän hyökkäyssodan armoilla. Turussa tilaisuus pidetään torstaina 24. elokuuta Vartiovuorenpuistossa kello 17–19.
Venäjän hyökkäyssota alkoi puolitoista vuotta sitten 24.2.2022, mutta jo 2014 Venäjä aloitti sodan valtaamalla Krimin ja lietsomalla sodan Itä-Ukrainaan valtaamalla osan Donetskin ja Luhanskin alueista, joiden hallinta oli vain näennäisesti Venäjästä riippumattomilla joukoilla.
– Olemme vapaa kansa. Meidän voimamme on itsenäisyydessä ja yhtenäisyydessä. Vain yhdessä olemme vahvoja. Tämä juhlahetki ja muut vastaavat tapahtumat auttavat yhdistämään ihmisiä.
Näin tiivistää Suomen Ukrainalaiset -yhdistyksen puheenjohtaja Olena Herasymenko itsenäisyyspäivän juhlahetken viestin.
Ohjelmassa on paljon musiikkia, mutta aikaa on varattu myös vapaisiin puheenvuoroihin. Ennen konsertin alkua, avaussanojen ja Petri Rajalan lausuttua Eino Leinon kesällä 1917 kirjoittaman runon Terve Ukraina
jaetaan Suomen Ukrainalaiset ry:n kunniamerkit.
Vartiovuorenpuistoon voi tulla piknik-hengessä. Siellä voi allekirjoittaa Suomen Ukrainalaiset ry:n kaksi vetoomusta. Niissä pyydetään edistämään Ukrainan konsulaatin perustamista Turkuun ja holodomorin, eli Neuvostoliiton keinotekoisesti aiheuttamien nälänhätien samoin kuin Venäjän nyt tekemien sotarikosten tunnustamista virallisesti kansanmurhiksi.
Ukrainan itsenäisyyspäivä juontaa vuoteen 1991. Silloin Moskovassa kovan linjan kommunistit yrittivät Neuvostoliitossa vallankaappausta, joka epäonnistui. Niinpä Ukrainan neuvostotasavallan korkein neuvosto julisti 24. elokuuta maan itsenäiseksi. Kansanäänestys 1.12.1991 hyväksyi päätöksen.
Ukrainan historiasta löytää paljon yhtäläisyyksiä Suomen vaiheisiin.
Venäjän imperiumi rajoitti ukrainan kielen käyttöä ja ukrainalaisen kirjallisuuden julkaisemista 1800-luvun loppupuolella. Venäjä toteutti vastaavanlaisia sortotoimia myös Suomessa.
Kun tsaarien johtama Venäjän imperiumi kaatui bolševikkien otettua vallan, Ukraina julistautui itsenäiseksi 22.1.1918. Neuvosto-Venäjä tunnusti Ukrainan itsenäisyyden maaliskuussa 1918 Brest-Litovskin rauhansopimuksessa, mutta joulukuussa 1922 Ukrainasta tuli Neuvostoliiton jäsen. Sitä seurasi maatalouden pakkokollektivisointi ja kaikkiaan kolme keinotekoisen nälänhädän jaksoa, jotka tunnetaan nimellä holodomor. Yksistään 1930-luvun holodomorissa kuoli eri arvioiden mukaan 3–14 miljoonaa ukrainalaista.
Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuun lopussa 1939, kun Suomi oli ollut itsenäinen vajaat 22 vuotta. Venäjä valtasi Krimin ja lietsoi sodan Itä-Ukrainassa 2014, jolloin Ukrainan Neuvostoliiton hajottua vuoden 1991 lopulla alkanut itsenäisyys oli kestänyt hieman yli 22 vuotta.
Turku Ukrainan puolesta -ryhmä järjestää Lauantaina 26. elokuuta jokaviikkoisen mielenilmauksen Ukrainan tueksi Putinin Turulle lahjoittaman veistoksen Tapaaminen Turussa 1812 luona. Se alkaa kello 12.
Turussa on tehty kuntalaisaloite patsaan poistamiseksi.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)