Vitamiinipitoiset mehujäät syntyvät kotipakastimessa
Mehujäät ovat helppoja valmistaa kotipakastimessa, kun käyttää apuna mehujääpusseja ja suppiloa. Itse tehdyt mehujäät maistuvat niin lapsille kuin aikuisillekin ja viilentävät mukavasti lämpimänä kesäpäivänä. Mehujään voi myös tökätä drinkin koristeeksi ja viilennykseksi. Mehujäähän voi käyttää omia suosikkimakuja, eikä lisättyä makeutustakaan tarvita.
Mehujään ainekseksi sopivat kaikki mehut, kuten porkkana-, persikka-, appelsiini-, marja-, granaattiomena-, tai omenamehu. Mehujään joukkoon voi laittaa helposti hedelmiä tai marjoja. Esimerkiksi kirsikoita, persikkaa, mansikoita, vadelmia, mangoa tai banaania. Kun ainekset ovat makeat ja maukkaat, voi joukkoon sujauttaa salaa myös hieman vihreää, eikä kukaan välttämättä edes huomaa. Tuore- tai pakastepinaatti sopii mainiosti hedelmien ja marjojen kera ja näin tulee samalla annos terveellistä vihreää mukaan.
Pakastetut pinaattikuutiot ovat erittäin helppoja mehujään valmistuksessa. Myös yrtit kuten minttu maistuvat mehujäässä. Mehun, hedelmien ja marjojen määriä voi muunnella oman mielen mukaan, eikä niissä tarvitse noudattaa mitään reseptiä.
Mehujäät voi valmistaa myös muotteihin, jos pusseja ei ole saatavilla.
Mango-porkkana
porkkanamehua
appelsiinimehua
pakastemangoa
Punajuuri-marja
marjoja
punajuurimehua
granaattiomena- tai kirsikkamehua
Appelsiini-banaani-pinaatti
jäädytettyä banaania siivuina
appelsiinimehua
tuore- tai pakastepinaattia
Laita kaikki haluamasi ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi. Voit käyttää myös sauvasekoitinta tai pilkkoa marjat ja hedelmät mehujen joukkoon jos sinulla ei ole muita välineitä. Kaada mehujääseos suppilon avulla mehujääpusseihin, sulje pussit tiukasti ja laita pakastimeen vaakatasoon lepäämään vähintään muutamaksi tunniksi.
Henriikka Fingerborg















