Kuntapoliitikot ennätyksellisen vahvoilla uudessa eduskunnassa

Sunnuntain vaaleissa uuteen eduskuntaan valituista kansanedustajista 177 toimii kotikuntansa kunnanvaltuutettuina. ”Kuntapuolueen” edustajien osuus nousi viime vaalien 85,5 prosentista 88,5 prosenttiin. Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton tekemästä vaalianalyysista.

Kunnanvaltuutettuina toimivien kansanedustajien osuus on kasvanut joka vaalikaudella vuodesta 1996 lähtien. Viime vaaleissa kunnanvaltuutettuja valittiin eduskuntaan 171 ja sitä edeltävissä vuoden 2015 vaaleissa 159.

– Kansanedustajan tehtävät luonnollisesti kiinnostavat kuntien luottamushenkilöitä, ja kuntakokemuksesta on varmasti hyötyä kansanedustajan työssä, toteaa Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom.

– On kuitenkin osin myös huolestuttava trendi, että yhteiskunnalliset luottamustehtävät keskittyvät samoille henkilöille. Tehtävien kasautuminen korostuu nyt uudella tavalla, kun meillä nyt myös suorilla vaaleilla valittavat hyvinvointialueen luottamushenkilöt, Pekola-Sjöblom jatkaa.

Ehdolla olleista kunnanvaltuutetuista eduskuntaan valittiin 177 henkilöä. Lukumääräisesti eniten heitä valittiin yli 100 000 asukkaan kaupungeista, yhteensä 76 henkilöä (43 %). Eniten kunnanvaltuutettuja valittiin Helsingistä (19), Espoosta (12), Tampereelta (12) ja Oulusta (10).

Puolueista eniten kunnanvaltuutettuna toimivia henkilöitä valittiin SDP:n (41), Kokoomuksen (40) ja Perussuomalaisten (40) ehdokaslistoilta.

Kunnanvaltuutettuna toimivista kansanedustajista 54 prosenttia on miehiä ja 46 prosenttia naisia. Kunnanvaltuutettuina toimivien kansanedustajien keski-ikä on 46 vuotta. Valituista kunnanvaltuutetuista nuorin on 23-vuotias Olga Oinas-Panuma Pudasjärveltä ja vanhin 71-vuotias Kimmo Kiljunen Vantaalta.

Yli kolmannes kansanedustajista toimii kotikuntansa valtuuston tai hallituksen puheenjohtajistossa

Uuteen eduskuntaan valituista kansanedustajista 31 toimii myös kotikuntansa valtuuston puheenjohtajana ja kymmenen hallituksen puheenjohtajana. Yhteensä 70 kansanedustajaa toimii kuntapuheenjohtajistossa eli joko puheenjohtajina tai varapuheenjohtajina omassa kunnassaan. Se vastaa 40 prosenttia kaikista kunnanvaltuutettuna toimivista kansanedustajista ja 35 prosenttia kaikista valituista kansanedustajista.

Hollolasta, Inkoosta, Järvenpäästä, Kiuruvedeltä, Lopelta, Salosta, Savonlinnasta, Seinäjoelta, Tampereelta ja Vantaalta valittiin kunnanhallituksen puheenjohtaja eduskuntaan.

Verrattuna vuoden 2019 vaaleihin, kunnanhallituksen puheenjohtajia valittiin kuitenkin vähemmän ja valtuuston puheenjohtajia puolestaan enemmän eduskuntaan.

Uuteen eduskuntaan valituista kansanedustajista kaikkiaan 111 eli 55,5 prosenttia toimii tällä hetkellä kolmoisroolissa eli myös kunnanvaltuutettuna ja aluevaltuutettuna. Kaikkiaan 180 kansanedustajaa eli peräti 90 prosenttia toimii puolestaan päättäjänä kaksoisasemassa eli samanaikaisesti joko kunnanvaltuutettuna tai aluevaltuutettuna.

Eduskuntaan valittiin kaikkiaan 13 aluevaltuuston puheenjohtajaa ja yksi aluehallituksen puheenjohtaja. Aluevaltuuston tai -hallituksen puheenjohtajistoon kuuluvia on valittujen kansanedustajien joukossa yhteensä 30. Eduskuntaan valitut aluevaltuuston puheenjohtajat tulevat Espoosta, Forssasta, Järvenpäästä, Lahdesta, Lappeenrannasta, Maalahdesta, Muuramesta, Rovaniemeltä, Savonlinnasta, Seinäjoelta, Sipoosta, Tampereelta ja Turusta, aluehallituksen puheenjohtaja Espoosta.

Valittujen kansanedustajien joukossa on 18 henkilöä, jotka toimivat tällä hetkellä sekä kuntapuheenjohtajistossa että hyvinvointialueen puheenjohtajistossa. Heistä Espoon ja Maalahden valtuuston puheenjohtaja sekä Järvenpään, Savonlinnan ja Seinäjoen hallituksen puheenjohtaja toimii myös aluevaltuuston puheenjohtajana.

Valituista kansanedustajista ainoastaan 20 on sellaisia, jotka eivät toimi tällä hetkellä aluevaltuutettuna eivätkä kunnanvaltuutettuna. Heistä kaksi on kuitenkin tällä hetkellä europarlamentaarikkona, eli he luopuvat siitä tehtävästä siinä vaiheessa, kun ottavat kansanedustajan tehtävän vastaan.

Kuntaliitto on päivittänyt analyysiä varten eduskuntavaalien ehdokasrekisteritietoja kunnanvaltuutettuja ja aluevaltuutettuja koskevien tietojen ajantasaistamiseksi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Cecilia Raunio nimitetty Åbo Akademin uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi

Cecilia Raunio.

Åbo Akademin hallitus nimitti 5. syyskuuta KTM Cecilia Raunion Åbo Akademin talous- ja rahoitusjohtajaksi (Chief Financial Officer, CFO).

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä luultua enemmän

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä huomattavasti enemmän kuin usein ymmärretään. Ihottuman aiheuttamaa taakkaa ei tunnisteta riittävästi päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla eikä edes terveydenhuollossa. Atopialasten vanhemmat tarvitsevat tukea niin terveydenhuollon ammattilaisilta kuin lähipiiriltään, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto 14. syyskuuta Kansainvälisenä atopiapäivänä.

Kaarinassa torjuttiin 24 500 neliömetriltä vieraslajeja mobiilipelillä

Lupiini on näyttävä mutta haitallinen vieraslaji, joka leviää nopeasti. Se tuottaa kukinta-aikaan runsaasti siitepölyä.

Kesän vieraslajitorjunta on saatu päätökseen Kaarinassa. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät kesän aikana yhteensä lähes 24 500 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi yli 980 euroa.

Uutta tietoa tutkijoita kiehtoneesta mysteeritähdestä – kaksoistähteä ympäröi valtava kiekko

Hyvin kirkas ja yllättävästi kirkkauttaan muuttava kohde V Sagittae on askarruttanut tähtitieteilijöitä jo yli sadan vuoden ajan. Uudessa kansainvälisessä tutkimuksessa tutkijat saivat tästä mysteeritähdestä paljon uutta tietoa.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkuun mies- ja poikatyön verkosto

Turkuun on perustettu mies- ja poikatyön verkosto. Verkosto koordinoi, järjestää tilaisuuksia sekä tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa Turun seudun miesten ja poikien hyvinvoinnin tukemiseksi.

Työtapaturmien määrä laskee – suurin muutos työmatkoilla

Työtapaturmien määrä vuosina 2005-2025. Vuoden 2025 tieto on TVK:n ennuste.

Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) tuoreen ennusteen mukaan työtapaturmia sattuu tänä vuonna neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Suurin lasku nähdään työmatkatapaturmissa, joiden määrä vähenee 13 prosenttia.

Eurojackpotin potti kohoaa sataan miljoonaan euroon – Suomeen kaksi suurvoittoa

Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin sataan miljoonaan euroon.

Sasha Pepeljajevin uutuus ensi-illassa Aurinkobaletissa

Sasha Pepeljajevin tanssiteos SOMEONE LIKE ME saa ensi iltansa Monitaidefestivaali Manifestissa torstaina 11. syyskuuta. Teos on Tallinnassa asuvan huippukoreografin yhdeksäs vierailu Aurinkobaletissa. Someone like me on tanssiteos valinnoista – oman tien löytämisestä, sen pohtimisesta ja kyseenalaistamisesta.

Työmarkkinoiden alakulo heijastuu kielteisesti erityisesti maahanmuuttajanaisiin

Runsas puolet kyselyyn vastanneista maahanmuuttajanaisista (52 %) kokee yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen viimeisten vuosien aikana. Reilu viidennes (22 %) koki ilmapiirin parantuneen. Haastatteluiden perusteella heikko talouden suhdanne ja lisääntynyt työttömyys vaikeuttavat erityisesti maahanmuuttajanaisten työllistymismahdollisuuksia.

Massan sijasta massia

Loistoristeilijän valmistuminen näkyy myös matkailutilastoissa. Laivan filippiiniläisiä työntekijöitä koulutetaan Turussa ja se aiheuttaa ison piikin tilastoihin.

Euroopassa tehtiin matkailussa ennätyksiä jo viime vuonna, Suomessa vain Lapissa. Lapin matkailu kasvaa ja kukoistaa, mutta muu maa kärsii kotimaisen kysynnän puutteesta, sillä matkailu on Suomessa edelleen riippuvainen kotimaisista matkailijoista. Muualta tulevia matkustavaisia on yhä vain vähän.

Uusi illalliselämys starttaa Logomossa

Smörrebröd.

Logomon MOVE 5D-tila saa uuden fine dining -kokonaisuuden, kun syyskuussa käynnistyy kolmas immersiivinen illalliskonsepti – The Essence of Taste. Tällä kertaa vieraat pääsevät matkalle maailman ympäri – kahdeksan kohdetta, kaksitoista ruokalajia ja täysin uusi tarina tekevät illasta moniaistillisen seikkailun, jollaista ei muualla Suomessa koeta.

Pääosassa suomenruotsalainen vammaishistoria

Vammaishistoriakuukautta vietetään syyskuussa toista kertaa Suomessa. Kuukautta koordinoi verkosto, jossa on mukana yksityishenkilöitä, aktivisteja, instituutioita ja järjestöjä, joilla on erilaisia yhteyksiä vammaisliikkeeseen ja vammaisten ihmisten kulttuuriperintöön.

Termostaatit kuntoon, kulutus kuriin

Mekaaniset termostaatit, kuten vesikiertoisten pattereiden termostaatit ja niiden ohjaamat venttiilit, saattavat kesän aikana jumiutua.

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt kannattaa laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle, vaikka syksy vielä lämpimältä näyttäisikin. Kulutuksen seuranta on yhä tärkeämpää paitsi energian ja kustannusten säästön myös järjestelmien vikaantumisen havaitsemisen vuoksi.

Mediakuvasto kotihoidosta vahvistaa ikääntyviin liitettyä taakkapuhetta

Ikääntyneiden kotihoitoa on käsitelty mediassa runsaasti viime vuosina. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että sanomalehdissä julkaistut kuvat kotihoidosta rakentavat mielikuvaa kiireisestä työn arjesta ja ikääntyneistä passiivisina hoivan kohteina.

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Ulpukassa

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Uintikeskus Ulpukassa. Ulpukassa käyvät koululaisryhmät esikoululaisista lukiolaisiin. Nuorimmille oppilaille opetuksen toteuttaa uimaopettaja.

Työtapaturmat vähentyneet työn luonteen muuttuessa

Työn tekemisestä on tullut turvallisempaa ja tapaturmariskit ovat pienentyneet. Muutos mahdollistaa myös työtapaturmavakuutuksien hinnoittelun päivittämisen.

Viking Linella kesän aikana lähes 1,8 miljoonaa matkustajaa

Viking Linen Turku–Tukholma-reitin matkustajamäärä oli kesäkaudella lähes 740 000.

Kesälomakausi houkutteli matkustajia Viking Linen laivoille viime vuoden tapaan. Kesän huippusesonki jatkui pitkälle elokuuhun Suomeen saapuvien turistien voimin.

Urheilu

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.