Iäkkäämpi nainen kaatui Kauppatorin varrella. Positiiviseksi yllätykseksi hän sai heti auttavan käden vieressä seisovalta. Myös minä ja toinen ohikulkija pysähdyimme seuraamaan, onko kaikki hyvin. Ja muutkin lähellä olevat kiinnostuivat hänen voinnistaan. Onneksi apua oli riittävästi, koska turhaa olisi jäädä vain seisomaan ja tuijottelemaan, mutta on kuitenkin hyvä tarkistaa auttavatko muut vieressä seisovat.

Toisinaan kuulee tapauksista, joissa kukaan ei ole auttanut hädän keskellä kamppailevaa ihmistä. Kuinka joku ikäihminen tai sairaskohtauksen saanut ihminen on virunut pitkään maassa, eikä kukaan ole pysähtynyt auttamaan. Toki voi olla tapauksia, joissa apua ei uskalleta antaa, koska tilanne voi olla epävarma tai jopa vaarallinen auttajan kannalta.

Arjen pienillä teoilla on paljonkin merkitystä. On ihanaa, kun joku auttaa vaikean paikan tullen, vaikka aina kyse ei ole edes pienistä teoista, vaan mahdollisesti toisen hengen pelastamisesta. Sellainen yhteiskunta olisi hyvä elää, jossa auttaminen on itsestäänselvyys. Toki en tarkoita tällä niitä arjen vapaamatkustajia, jotka käyttävät hyväksi toisen hyvyyttä ja odottavat tulevansa passatuiksi, vaikka itse kykenevät tekemään esimerkiksi kotiaskareensa tai tienaamaan omat rahansa. Auttamisella on rajansa, ja on tärkeää osata tunnistaa, mihin vetää rajat.

Vaikka minäkin tästä kirjoitan nyt kolumnia, niin toisten auttamisen tosiaankin tulisi olla asia, jota ei tarvitse ottaa erikoisuutena esille sosiaalisessa mediassa tai sen tarpeen ei tulisi näkyä otsikoissa. Mutta todellakin on hyvä, että kannustetaan omilla teoilla tekemään muitakin ihmisiä hyvää ja toimimaan esimerkiksi puuttumalla kiusaamiseen.

Sillä toden totta taidamme elää maailmassa, jossa pientäkin avunantoa pitää mainostaa omilla sosiaalisen median kanavilla. Ja on hyvä, että uutisissa nostetaan epäkohtia esille, jotta niihin voidaan puuttua. Hiljeneminen se vasta olisikin väärin, joten kyseessä ei ole pelkkä klikkiotsikkojen kalastelu.

Marianne Rovio