Viking Linen liikevaihto lähes tuplaantui, tulos ennallaan

Viking Linen liiketoiminta elpyi hyvään vauhtiin loppuvuodesta. Viking Linen liiketoiminta elpyi hyvään vauhtiin loppuvuodesta. Kuva: Juha Paju-Heikkilä

Viking Linen liikevaihto oli viime vuonna 494,7 miljoonaa euroa (258,2). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 24,1 miljoonaa euroa (46,8). Liiketulos oli 38,3 miljoonaa euroa (32,1).

Rahoitustuotot ja -kulut olivat pakkasella 10,0 miljoonaa euroa (–3,8 milj. euroa). Tulos ennen veroja oli 28,3 miljoonaa euroa (28,3). Tulos verojen jälkeen oli 23,0 miljoonaa euroa (24,4).

Hallitus ehdottaa, että osinkoa jaetaan 0,40 euroa osaketta kohden.

Yhtiö myi viime vuonna M/S Amorellan. Vuoden lopussa sovittiin M/S Rosellan myynnistä sekä sen toimituksesta tammikuussa. Muita myyntejä ei ole nähtävissä tänä vuonna. Hallitus arvioi, että tulos ennen veroja jää hieman alle vertailukauden.

Viime vuoden viimeisellä kvartaalilla liikevaihto oli 124,5 miljoonaa euroa (89,3). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 15,2 miljoonaa euroa (2,2). Liiketulos oli 19,4 miljoonaa euroa (1,6). Rahoitustuotot ja -kulut olivat pakkasella 2,5 miljoonaa euroa (–0,4 milj. euroa). Tulos ennen veroja oli 16,9 miljoonaa euroa (1,2). Tulos verojen jälkeen oli 13,6 miljoonaa euroa (1,7).

– Viking Glory, joka aloitti maaliskuussa 2022 liikennöinnin reitillä Turku–Ahvenanmaa–Tukholma, on asettanut uuden vaatimustason matkustajaliikenteelle sekä kansainvälisesti että omalla liikennöintialueellamme. Suosittu laiva on suoriutunut hyvin, ja se on myös vaikuttanut merkittävästi yhtiön tulokseen. Toimintamme kehittyi suotuisasti vuoden 2022 aikana. Matkustajamarkkinoiden kysyntä on ollut hyvää, ja matkustajamäärät ylittivät odotuksemme. Varustamon aluksilla matkustaneiden matkustajien määrä oli lähes viisi miljoonaa, mikä vastaa 114 prosentin kasvua edeltävään vuoteen verrattuna. Matkustajamäärät kasvoivat eniten reitillä Turku–Ahvenanmaa–Tukholma, jolla liikennöivät Viking Grace- ja Viking Glory -alukset, sanoo Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses.

– Kasvaneen myynnin ansiosta olemme lähes täysin onnistuneet kompensoimaan Ukrainan sodasta johtuvien korkeiden polttoainekustannusten tulosvaikutuksen. Vuoden 2022 tulostamme on kuvailtava hyväksi. Uusi toimintavuosi 2023 on haastava mutta innostava. Seuraamme tiiviisti suhdanteiden kehitystä ja sopeudumme kohtaamiimme haasteisiin, erityisesti uusiin ympäristönormeihin. Samalla olemme optimistisia tulevaisuuden suhteen.

Matkustajamäärä konsernin aluksilla oli raportointikauden aikana 4 945 564 matkustajaa (2 315 137). Konsernin kokonaismarkkinaosuus liikennöintialueella oli arviolta 37,2 prosenttia (34,1 %).

Matkojen markkinakysyntä oli vuoden alussa koronapandemiaan liittyvien rajoitusten vuoksi erittäin vähäistä. Helmi- ja maaliskuussa Suomen ja Ruotsin hallitukset ilmoittivat, että suurin osa rajoituksista poistettaisiin asteittain. Tällä oli myönteinen vaikutus maaliskuun ja sitä seuraavan kauden kysyntään. Loppuvuoden aikana kysyntä oli hyvää päämarkkinoillamme, mutta ei täysin saavuttanut samaa tasoa kuin ennen pandemiaa, sillä kansainvälisten matkailijoiden määrä oli huomattavasti edellisvuosia pienempi.

Konsernin rahtimäärät olivat yhteensä 117 777 yksikkökuormaa (129 278). Konsernin rahtimarkkinaosuus oli arviolta 14,7 prosenttia (16,3 %). Tavaraliikenteen kysyntä liikennöintialueellamme on vaihdellut vuoden aikana, ja Euroopan nykyinen tilanne tekee siitä erityisen herkän.

Kuljetettujen henkilöautojen markkinaosuus oli arviolta 32,8 prosenttia (33,3 %).

Matkustajatoiminnan tuotot kasvoivat 106,6 prosenttia 444,4 miljoonaan euroon (215,1), kun taas rahtitoiminnan tuotot olivat 47,4 miljoonaa euroa (41,1) ja muut tuotot 2,9 miljoonaa euroa (2,0). Myyntikate oli 377,3 miljoonaa euroa (195,6). Käyttökulut kasvoivat 76,4 prosenttia 336,5 miljoonaan euroon (190,8).

Palkoista ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut kasvoivat 52,3 prosenttia eli 36,0 miljoonaa euroa. Polttoainekulut kasvoivat 132,4 prosenttia eli 55,0 miljoonaa euroa erittäin korkeiksi kohonneiden energian hintojen vuoksi. Liiketoiminnan muut kulut kasvoivat 90,0 prosenttia eli 109,8 miljoonaa euroa.

Konserni sai tammi- ja helmikuussa Traficomilta julkisen palvelun velvoitteeseen liittyvää tukea konsernin aluksille linjoilla Turku–Maarianhamina/Långnäs–Tukholma ja Maarianhamina–Kapellskär. Viime vuonna vastaavana aikana tukea saatiin myös Helsinki–Tallinna-linjalla. Konserni sai kesäkuussa valtiolta 2,1 miljoonaa euroa tukea kattamattomiin kiinteisiin kustannuksiin joulukuun 2021 ja helmikuun 2022 väliseltä ajalta.

Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 2 203 henkilöä (1 536), joista emoyhtiössä 1 679 (1 068). Maissa työskenteli 458 henkilöä (371) ja merellä 1 745 henkilöä (1 165). Konsernin oman henkilökunnan lisäksi Viking XPRS:llä työskenteli pääasiassa keskimäärin 185 (152) vuokratyönantajan palveluksessa olevaa henkilöä.

Vuoden 2022 lopussa konsernin palveluksessa oli yhteensä 2 428 henkilöä (2 333), joista 1 927 henkilöä (1 869) asui Suomessa. Ruotsissa asuvien työntekijöiden määrä oli 424 henkilöä (391). Virossa asui 70 (67) ja muissa maissa seitsemän henkilöä (6).

Miesten osuus oli 56,4 prosenttia (58,7 %) ja naisten osuus 43,6 prosenttia (41,3 %). Johtotehtävissä olevien naisten osuus oli 23,1 prosenttia (27,8 %). Henkilöstön keski-ikä oli 45,7 vuotta (46,1).

Sekä meri- että maahenkilöstön lomautukset vähenivät viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna ja päättyivät kokonaan toukokuussa 2022. Viime vuonna käytetyt Ruotsin valtion tukemat lyhytaikaiset lomautukset päättyivät 30. syyskuuta 2021.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaukolämmön jakelussa häiriöitä koko Turku Energian kaukolämpöverkon alueella

Turku Energian kaukolämmön jakelussa on häiriöitä, joilla on vaikutusta kaukolämmön jakeluun sekä käyttöveden lämmitykseen koko kaukolämpöverkon alueella Naantalissa, Kaarinassa, Raisiossa ja Turussa.

Janus-palkinto Den lille prinsen -näytelmän skenografityöryhmälle

Pikkuprinssin työryhmä palkittiin Janus-palkinnolla.

Turun Teatterikerho on myöntänyt Janus-tunnustuspalkinnon Åbo Svenska Teaterin Den lille prinsen - näytelmän skenografityöryhmän jäsenille, lavastaja Annukka Pykäläiselle , puvustaja Amita Kilumangalle ja valomestari Antti Niitemaalle esityksen herkästä, oivaltavasta ja syvästi inhimillisestä visuaalisesta ilmeestä.

Tieto pihkan hyödyistä haavanhoidossa tarkentuu

Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus antaa entistä tarkempaa tietoa siitä, miten havupuiden pihkasta saatavat aineet edistävät haavan paranemista.

Navigate-messut ensi kertaa Logomossa syksyllä

Ensimmäistä kertaa Logomossa 24.–25. marraskuuta järjestettävä Navigate Nordic Maritime Expo 2026 on yksi Pohjois-Euroopan keskeisistä tapahtumista, joka kokoaa yhteen meriteollisuuden, merenkulkualan ja logistiikan yritykset, viranomaiset ja kansainväliset asiantuntijat keskustelemaan alan tulevaisuudesta ja kasvumahdollisuuksista, luoden ainutlaatuisen alustan Pohjoismaiden meriklusterille.

Yrittäjägallup: Yrittäjistä lähes puolet siirtäisi kesälomakautta elokuulle

Lähes puolet pk-yrityksistä (47 %) kannattaa kesälomakauden siirtämistä siten, että elokuu olisi varsinainen lomakuukausi. Kannatus on kasvanut hieman vuodesta 2023, jolloin asiaa kysyttiin edellisen kerran.

Turun filharmoninen orkesteri avaa Fuugan Ateljee-salin

Henna Jämsä.

Turun filharmonisen orkesterin syksy musiikkitalo Fuugassa täydentyy kahdella kamarimusiikkikonsertilla. Orkesterin muusikot soittavat odotetut ensimmäiset sävelet musiikkitalo Fuugan Ateljee-salissa 28.–29. lokakuuta. Lisää kamarimusiikkia kuullaan suomalaisen musiikin päivänä 8. joulukuuta.

Euroopan suurin tieteis- ja fantasiakirjallisuustapahtuma saapuu Turkuun heinäkuussa

Finncon, Euroopan suurin science fiction- ja fantasiakirjallisuustapahtuma, kokoaa heinäkuussa yhteen tuhansia kirjallisuuden ystäviä Turun yliopiston kampukselle. Kolmipäiväinen tapahtuma on täysin maksuton ja avoin kaikenikäisille kävijöille – niin kokeneille harrastajille kuin spekulatiiviseen fiktioon ensi kertaa tutustuville.

Tulevaisuus tuntuu kehossa kysymyksina

Lilli Haapala, Bluegreen Bodies (and Other Stories), video.

Lilli Haapalan näyttely Pause on esillä Turun Taidehallin Isossa Galleriassa 8.5.–18.6. Näyttelyn avajaiset torstaina 7. toukokuuta.

Loton potti kohoaa kuuteen miljoonaan euroon

Toukokuun ensimmäisessä arvonnassa ei löytynyt Lotosta täysosumaa, joten ensi lauantaina on jaossa kuuden miljoonan euron päävoitto. Illan suurimmat voitot antoi Jokeri.

Helsinginkadun tunneli suljettu liikenteeltä tiistai-illasta ja keskiviikon iltapäivään

Helsinginkadun tunneliosuus suljetaan liikenteeltä huoltotöiden vuoksi tiistaina 5. toukokuuta kello 21 alkaen Hämeenrampin ja Kalevanrampin välillä. Tunneli avataan liikenteelle keskiviikkona 6.toukokuuta kello 14.30. Kiertotie ohjataan reitille Hämeenramppi – Hämeentie – Savitehtaankatu – Kalevantie – Kalevanramppi.

Severi Pyysalo in memoriam

Severi Pyysalo oli maailmanluokan vibrafonisti.

Cafe Axo oli koristeltu joulun odotukseen. Elettiin vuotta 2024. Poikkesimme vaimoni kanssa tyhjään kahvilaan. Asetuimme sivupöytään, josta saatoimme katsoa ikkunasta hämärää iltapäivää. Kahvilassa ei ollut muita asiakkaita. Rauhoituimme, joulun tohina jäi ulkopuolelle. Kahvilan ovi kävi ja sisään astui kiireisen tuntuinen mies. Ikään kuin olisi myöhässä tapaamisesta. Tunnistin hänet Severiksi . Emme tervehtineet koska hän ei olisi minua tuntenut.

Pöytyä kutsuu kuntalaiset ja vierailijat näyttämään maaseudun arkea kuvakampanjassa

Pöytyän kunta järjestää 1.5.–30.7. Tilaa olla vapaa -somekuvakampanjan, jolla halutaan osallistaa kuntalaisia ja vierailijoita kertomaan kuvien ja videoiden kautta, millaista elämä maaseudulla Pöytyällä on.

Hallitus: Opintotukeen lisää kannustimia – kannustavampi opintolainahyvitys ja huoltajakorotus nousee

Hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti toteutetaan opintotuen kokonaisuudistus. Uudistuksessa vahvistetaan opintotuen kannustavuutta sekä perheellisten opiskelijoiden asemaa. Opintolainahyvitys uudistuu kannustavammaksi, ja se toteutetaan kaksiportaisena. Huoltajakorotukseen vaikuttaa jatkossa lasten lukumäärä. Opintotuen uudistukseen sisältyy myös muita opintotukijärjestelmää selkeyttäviä muutoksia, mutta opintotuen perusrakenne säilyy nykyisenlaisena.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Biolinjalla

Biolinjalla tehdään jyrsintä- ja päällystystyö 4.–15. toukokuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue tarjoaa kesätyön 60 nuorelle

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) ottaa kesätöihin vuosina 2008–10 syntyneitä varsinaissuomalaisia nuoria. Nuorten kesätyöpaikkoja on kaikkiaan noin 60 eri puolilla Varsinais-Suomea ikääntyneiden asumispalvelujen, laitoshuollon sekä pelastus- ja ensihoidon avustavissa tehtävissä.

Koe Soitto -musiikkikatselmus Naantalin urheilutalolla

Bloody Moon -yhtye oli yksi Koe Soiton osallistujista vuonna 2024.

Jo useampana vuonna Kaarinassa järjestetty Koe Soitto -musiikkikatselmus järjestetään 8. toukokuuta kello 18–21.30 Naantalin urheilutalolla yhteistyössä Raision ja Naantalin nuorisopalveluiden kanssa. Tavoitteena on tukea ja tuoda esiin laajemmin lähiseudun paikallisten nuorten musiikintekijöiden kykyjä ja potentiaalia.

Poliisi: Vappu sujunut melko perinteiseen tapaan

Lämmin ja aurinkoinen kevätsää sai ihmiset sankoin joukoin liikkeelle etenkin Turun keskustassa. Vappu on sujunut poliisin näkökulmasta melko perinteiseen tapaan. Lounais-Suomen poliisilla oli vappuaattoillasta ja vapunpäiväiltaan noin 500 tehtävää, mikä vastaa määrältään viime vuoden tehtävämääriä.

Niina Hemming aloittaa Kissconsultingilla muutosvalmentajana

Niina Hemming.

Paraisten kaupungin elinkeinojohtajana aiemmin toiminut Niina Hemming aloittaa Kissconsultingilla muutosvalmentajana.

Näköislehti

Urheilu

Turku-Rastit viettää juhlavuottaan klassikkomaastoissa

Tuuli Kastemaa ja Jyrki Viiri lähtövalmiina Hirvensalon Turku-Rasteilla. Kuva on vuodelta 2021.

Matalan kynnyksen liikunnasta ja harrastamisesta puhutaan paljon lasten ja nuorten kohdalla, mutta aikuisten kohdalla se on vähäisempää. Syytä olisi, sillä aika monella aikuisella on kuitenkin koululiikunnasta lähtöisin olevia traumoja, jotka nostavat liikkumisen kynnystä.

Puukkokatsomo: Väistetty luoti

Tiukalle meni, mutta Loimu selvisi säikähdyksellä. Kovin kaukana ei nimittäin ollut, etteikö raisiolaiset olisi hävinneet Mestaruusliigan karsintasarjaa. Siinä määrin hyvin Lempo-Volley Loimua haastoi. Loimu voitti viime viikolla päättyneen ottelusarjan 3-2.

Hamaran herkkupalat häkissä – näiltä kolmelta ottelulta on lupa odottaa paljon

Rasberg Gwanzura on tuttu näky Hamaran illoissa. Kaksi vuotta sitten hän juhli ammattilaisuransa ensimmäistä voittoa tyrmättyään Inge Halosen.

Lauantaina 2. toukokuuta Kupittaan palloiluhallissa järjestetään vapaaottelutapahtuma Hamara 9. Pyysimme promoottori Mika Kurosta nostamaan esille kolme herkkupalaa illan ottelukortilta.

Paavo Nurmi Penn Relaysin kunniaseinälle

Paavo Nurmi Gamesin toimitusjohtaja Jari Salonen Paavo Nurmen nimikyltin luona.

Paavo Nurmi on nimetty Penn Relays -tapahtuman kunniaseinälle (Wall of Fame) Philadelphiassa. Kyseessä on yksi arvostetuimmista tunnustuksista amerikkalaisessa yleisurheilussa.

Joona Ikonen ja Hannu Kuru TPS-paitaan

Hannes Björninen (vas.) ja Hannu Kuru.

Turun Palloseura on tehnyt yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Joona Ikosen kanssa. 27-vuotias Ikonen siirtyy TPS:ään Ruotsin SHL:stä Malmö Redhawksista, jossa hän pelasi kahden kauden ajan. Ennen siirtoaan Ruotsiin Ikonen edusti pitkään Ilvestä, jossa hän nousi Liigan kärkipään pelaajien joukkoon. Ikonen tunnetaan monipuolisena ja työteliäänä hyökkääjänä, joka pystyy pelaamaan vastuullisesti kaikissa pelitilanteissa. Liiga-urallaan hän on pelannut 340 ottelua tehoin 90+109=199. Hän on myös kerryttänyt kansainvälistä kokemusta maajoukkueessa.

Otteluanalyysi: Interin hallinta riitti vain tasapeliin

Loic Essomba.

Inter kohtasi Veikkausliigan kärkikamppailussa HJK:n mutta peli ei noussut klassikoksi. Inter meni johtoon mutta Klubi kuittasi samantien tasoituksella taukotulokseksi 1–1. Se jäi myös lopputulokseksi, vaikka Inter hallitsi pelitilanteita selvästi toisella puoliajalla.