Niina Hemming aloittaa Kissconsultingilla muutosvalmentajana
Paraisten kaupungin elinkeinojohtajana aiemmin toiminut Niina Hemming aloittaa Kissconsultingilla muutosvalmentajana.
– Tutustuin Kissconsulting Oy:hyn aikanaan vahvojen suositusten kautta ja sain myös kokemuksen asiakkaan näkökulmasta yhteistyömme aikana Paraisten kaupungilla. Olin vaikuttunut Kissconsultingin tavasta oivaltaa yksinkertaisen strategian merkitys sekä siitä, kuinka vaikuttavasti malli auttaa jalkauttamaan ja juurruttamaan muutosta. Esimerkit ovat hyvin vakuuttavia, Hemming tiivistää tiedotteessa.
– Malli on samaan aikaan tuloksellinen, käytännöllinen ja ihmisläheinen. Itselleni tuntui kiinnostavalta lähteä laajemmin viemään osaamistani useamman asiakkaan hyödyksi. Hemming kertoo. Strategiat tarvitsevat paljon muutosvoimaa ja vaikuttavuutta. Siksi onnistunut strategiatyö tuottaa isoa merkitystä sekä yritysten tai julkisten organisaatioiden talouteen sekä työntekijöiden ja asiakkaiden tyytyväisyyteen.
Kissconsultingin perustaja ja toimitusjohtaja Maarika Maury pitää rekrytointia merkittävänä vahvistuksena. Hemmingillä on vahva kokemus ja osaaminen muutosjohtamisesta, viestinnästä ja johtamisesta ja tuo tiimiimme osaamista, jota asiakkaamme arvostavat. Erityisesti kunta- ja soteorgnisaatioiden osaaminen on vahvaa. Hän toimii sekä yritysasiakkaidemme että julkisen sektorin asiakkaiden menestyksen edistäjänä, Maury kertoo.
Kissconsulting Oy on 1990 perustettu strategia-, brändi- ja valmennusritys, joka työskentelee niin yritysten, kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















