Kansanedustaja Sofia Virran Linnan juhlien puku kunnioittaa varsinaissuomalaista yrittäjyyttä Ukrainaa unohtamatta

Kansanedustaja Sofia Virta (vihr.) suosii Linnan juhlissa varsinaissuomalaisten yrittäjien luomuksia niin puvussa ja asusteissa kuin meikissä ja hiuksissa, kynsitaidetta myöten. Virta saapuu itsenäisyyspäivän vastaanotolle kumppaninsa Atte Ailion kanssa. Parille Linnan juhlat ovat ensimmäinen isompi julkinen esiintyminen yhdessä.

Itsenäisyyspäivän vastaanotolla näkyvän pukuloiston loihtivat kulisseissa eri alojen ammattilaiset. Myös näiden alojen yrittäjillä on ollut koronarajoitusten vuoksi vaikeaa. Siksi Virta haluaa sitäkin suuremmalla syyllä näkyvästi tukea suomalaista yrittäjyyttä nyt, kun Linnan juhlat järjestetään parin vuoden tauon jälkeen.

Virran paljetein, helmin ja metalliketjuin koristellun vaaleankultaisen puvun on suunnitellut ja toteuttanut hää- ja juhlapukuompelimo Pukunin yrittäjä Saara Kuusjärvi. Kuusjärvi on suunnitellut ja toteuttanut pukuja jo 12 vuoden ajan ja Linnan juhlissakin hänen pukujaan on nähty joka vuosi. Pääasiassa hääpukuihin erikoistunut Pukuni valmistaa juhlapukuja mittatilauksena Turun keskustassa Kauppatorin kulmalla.

– Ajatuksena oli tehdä jotain herkkää, mutta samalla voimakasta. Pukuun valikoitui kauniisti välkkyvä ja liikkuva kultainen paljettikangas. Olkapäät paljastavat hihat tuovat mieleen satujen prinsessapuvut, mutta yläosan ketjut, helmet ja jämäkkyys viestivät rohkeudesta ja vahvuudesta, Kuusjärvi kuvailee.

– Saara onnistui täydellisesti vangitsemaan pukuun toiveeni siitä, että voi yhtä aikaa sekä loistaa glitterissä että olla uskottava toimija merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa. Surullisen usein nuoret naiset kokevat ulkoapäin tulevan vähättelyn vuoksi tarvetta pukeutua ‘neutraalimmin’ ollakseen muiden silmissä ”uskottavia”. Itse haluan olla rikkomassa kohtuuttomia vallitsevia oletuksia siitä, miltä näyttää uskottava poliitikko tai johtaja. Herkkyys ja voimakkuus ovat loistava yhdistelmä, eivät toistensa vastakohtia ja sitä pukukin kuvastaa, Virta toteaa tyytyväisenä.

– Puku suunniteltiin alusta alkaen käytettäväksi myös Pukunin sovituksissa ja kuvauksissa. Sen käyttö ei jää siis vain yhteen kertaan, vaan pukua voidaan hyödyntää hääpukuasiakkaiden suunnittelukäynneillä. Koko pukuprojekti sujui helposti ja Sofia antoi hyvin vapaat kädet puvun suunnitteluun ja toteutukseen. Olikin palkitsevaa kuulla, että puku tuntui heti omannäköiseltä ja hyvältä päällä, Kuusjärvi kertoo.

Virralla on Linnan juhlissa yllään turkulaisen Kukka Fiorin kukista ja helmistä toteutettu hiuskoriste, jonka värimaailma viittaa Ukrainaan. Virta vieraili marraskuun lopulla Ukrainassa tapaamassa maan poliittista ja sotilaallista johtoa sekä tavallisia kansalaisia, ja hiuskoristeen pieni pala Ukrainaa toimiikin kunnianosoituksena ukrainalaisten urhealle puolustustaistelulle.

– Vierailu Ukrainassa oli pysäyttävä. Lupasin siellä kohtaamilleni ihmisille, että en anna Ukrainan unohtua. Kun juhlimme upeaa itsenäisyyttämme hienoissa puitteissa, on tärkeää olla unohtamatta, että ukrainalaiset puolustavat nyt meidänkin lapsiamme, Virta toteaa.

Virran kotimaisesta koivusta valmistetut Coruun Virna-puukorvakorut on suunnitellut muotoilija Tessa Ojala. Sana virna tulee latinasta ja tarkoittaa kevään vihreää. Korun muodossa voikin nähdä uuden hennon versonnan, kuten keväällä kasvien herätessä eloon. Puukorvakorut on suunniteltu ja valmistettu kokonaan Suomessa, suomalaisella naistyövoimalla.

Virran kampauksen on toteuttanut kampaaja Laura Aaltonen ja meikin meikkaaja Emilia Westman, jotka molemmat työskentelevät turkulaisessa Crystal salonissa. Yhteistyö ammattilaisten välillä varmistaa kauniin ja sopusointuisen lopputuloksen. Kynnet taiteili ystävä Paula Elfström.

Virta jäi pienen tyttären yksinhuoltajaksi kesken kansanedustajakauden, mutta viime vuosina rinnalla on kulkenut tärkeä ystävä vuosien takaa. Linnan juhliin Virta saapuukin uuden kumppaninsa Atte Ailion kanssa.

– On aika etuoikeutettu olo kun vuosien ystävyys rakentuikin vähän vahingossa rakkaudeksi. Atte on auttanut minua viime vuosina paljon, on upeaa saada juhlia Linnassa juuri hänen kanssaan, Virta kertoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varsinais-Suomeen halutaan neljä Suomi-pistettä

Varsinais-Suomeen esitetään neljää valtion palveluiden yhteistä asiakaspalvelupistettä eli Suomi-pistettä. Pisteet sijoittuisivat Turkuun, Saloon, Loimaalle ja Uuteenkaupunkiin. Varsinais-Suomen alueellinen suunnitelma hyväksyttiin valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen ohjausryhmässä 30. lokakuuta.

Uusi draama kuvaa nykyajan yrittäjyyttä

Viimeinen sytyttää valot nähdään kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä.

Turun kaupunginteatterin kantaesitys Viimeinen sytyttää valot vie Liinan ryysyistä rikkauksiin. Sami Keski-Vähälän uusi näytelmä Viimeinen sytyttää valot suuntaa valokeilan yrittäjyyteen ja menestyksen vaateisiin. Vauhdikkaan startup-draaman on ohjannut Kari Heiskanen . Kantaesitys on kaupunginteatterissa 5. marraskuuta.

Tuomiokirkkosillan peruskorjaus sai vesiluvan – vuollejokisimpukat kartoitetaan ennen rakentamista

Tuomiokirkkosillan peruskorjaus on etenemässä vesiluvan myötä kohti rakentamisvaihetta. Ennen töiden alkamista kartoitetaan suojellun vuollejokisimpukan esiintyminen työalueella. Rakentamisen vaikutuksia Aurajoen samentumiseen seurataan.

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Paketti- ja kuorma-autojen ensirekisteröinnit viime vuotta jäljessä

Tammi–lokakuussa henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 62 614 eli 4,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa enemmän. Lokakuussa henkilöautoja ensirekisteröitiin 5 685, mikä on 8,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.

Digitaalinen palvelu ei saa muuttua uudeksi jonoksi

Turun seudulla kehitetään sosiaali- ja terveyspalveluja tilanteessa, jossa henkilöstöstä ja rahasta on pidettävä tarkkaa huolta. Digitaaliset ratkaisut voivat auttaa tässä merkittävästi. Moni asia hoituu nykyään ilman matkustamista, odotushuonetta tai työpäivän keskeyttämistä.

Linnasmäen opisto valittiin vuoden kansanopistoksi

Raati kiitti Linnasmäen opistoa ennakointityöstä, koulutuksen laadun järjestelmällisestä kehittämisestä ja hyvistä tuloksista.

Suomen Kansanopistoyhdistys on myöntänyt Vuoden kansanopisto -palkinnon turkulaiselle Linnasmäen opistolle. Valinta perustui kansanopistojen yhteisiin tulevaisuuskuviin pohjautuviin palkintokriteereihin, joiden toteutumista Linnasmäen opisto on osoittanut pitkäjänteisellä koulutuksen laadun kehittämisellä, uudistumiskyvyllä ja koko kansanopistokenttää hyödyttävällä toimintamallilla. Palkinto jaettiin 2. marraskuuta Jämsän Kristillisellä Opistolla järjestetyssä Kansanopistokokouksessa.

Hallintosääntöön muutoksia ja täsmennyksiä, jotka koskevat toimivaltuuksia, henkilöstöasioita ja päätöksentekomenettelyjä

Turun kaupunginhallitus hyväksyi hallintosääntöön muutoksia ja täsmennyksiä, jotka koskevat muun muassa toimivaltuuksia, henkilöstöasioita ja päätöksentekomenettelyjä.

Ihan pasta kirja valittiin vuoden kotimaiseksi keittokirjaksi

Ruokatoimittajat ry palkitsee Vuoden kotimaisena keittokirjana Joonas Laurilan Ihan pasta kirjan . Se on kunnianhimoinen, oivaltava ja inspiroiva teos, joka tarkastelee pastaa uudesta näkökulmasta. Teos on paljon enemmän kuin reseptikirja, toteaa Ruokatoimittajien raati.

Turku vetäytyy jääkiekon nuorten MM-kilpailujen isännyydestä, mikäli Venäjä osallistuu turnaukseen

Turku luopuu vuodenvaihteessa 2027–28 pelattavien nuorten jääkiekon MM-kilpailujen isännyydestä, mikäli Venäjän maajoukkue osallistuu turnaukseen. Kaupunki toivoo, että Kansainvälinen Jääkiekkoliitto ja Suomen valtio löytävät ratkaisun, joka estää Venäjän osallistumisen. Jos kisat järjestetään ilman Venäjän osallistumista, Turku on mielellään kisaisäntänä.

Yli miljoona tulisijaa odottaa päivitystä

Suomessa on edelleen noin 1,5 miljoonaa ennen vuotta 2018 asennettua tulisijaa.

Nykyaikaisen tulisijan hyötysuhde voi nousta 75–85 prosenttiin, kun vanhemmilla malleilla se jää usein 50–60 prosenttiin, ilmenee Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY:n tuoreesta Puulämmityskäyttötutkimuksesta. Suomessa on edelleen noin 1,5 miljoonaa ennen vuotta 2018 asennettua tulisijaa. Niiden päivittäminen säästäisi vuosittain 5,3 miljoonaa kuutiometriä puuta ja 6,36 terawattituntia energiaa.

Varsinais-Suomelle paikka lisää eduskuntaan

Ensi kevään eduskuntavaaleissa jokaisesta vaalipiiristä valittavien kansanedustajien määrät on laskettu väestötietojärjestelmän tietojen perusteella. Vuoden 2023 eduskuntavaaleihin verrattuna vaalipiirien edustajapaikkojen määriin on tullut yksi muutos. Varsinais-Suomen vaalipiiri saa yhden edustajapaikan lisää ja Hämeen vaalipiiri menettää yhden paikan.

Hesburgerille kaksi tunnustusta EY Entrepreneur Of The Year -kilpailussa

EY Entrepreneur Of The Year 2026 -kilpailussa Helsingissä perheyritys sai arvostetun EY Brand Award -tunnustuksen ja voitti kilpailun yleisöäänestyksen.

Hesburger palkittiin kahdella tunnustuksella EY Entrepreneur Of The Year 2026 -kilpailussa Helsingissä perjantaina 30. lokakuuta: perheyritys sai arvostetun EY Brand Award -tunnustuksen ja voitti kilpailun yleisöäänestyksen.

Perhekeskuspäivä kokoaa ammattilaiset ja opiskelijat keskustelemaan vanhemmuuden tuesta Turussa

Turussa järjestetään perhekeskuspäivä 3. marraskuuta, joka tuo yhteen lasten, nuorten ja perheiden parissa työskenteleviä ammattilaisia sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Tapahtuma järjestetään Turun ammattikorkeakoululla Lemminkäisenkadun kampuksella sekä verkossa. Tapahtuma sisältää verkostoitumisosuuden sekä asiantuntijaluentoja vanhemmuuden tukemiseen liittyvistä ajankohtaisista teemoista.

Kaarina-talossa Kaffepaussi, Käsityökino ja kaksi konserttia

Gustav Nyström.

Kaarina-talon aulassa järjestetään torstaina 5. marraskuuta iltapäivällä Kaffepaussi, joka tarjoaa leppoisan kahvihetken musiikin säestyksellä. Tilaisuudessa esiintyvät Musiikkiopisto Arkipelagin oppilaat sekä S:t Karins svenska skolanin lapsikuoro Kakofoni. Kuorossa laulaa koulun 2.–5. luokkien oppilaita. Kuoroa johtaa Sofia Berlin .

Diakoniatyön Lahja lapselle -keräys alkaa

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän järjestämä Lahja lapselle -keräys yhdistää diakonia-asiakasperheiden lasten lahjatoiveet, lahjoittajat ja vapaaehtoiset. Diakoniatyöntekijät ovat syksyn aikana kysyneet kaikilta tämän vuoden asiakasperheiltään lasten joululahjatoiveita, joita välitetään lahjoittajille puhelimitse 10.–13. marraskuuta. Lahjoittajille kerrotaan lahjan saajan ikä ja sukupuoli, mutta lasten henkilöllisyys jää vain diakoniatyöntekijöiden tietoon.

Veneluun murtuma ei aina näy röntgenissä – diagnoosiviiveet korostuvat rannemurtumien potilasvahingoissa

Ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat leikkaushoidon puutteet, diagnoosiviiveet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.

Potilasvakuutuskeskus on korvannut kymmenen vuoden aikana yhteensä 544 ranteen alueen murtumiin liittyvää potilasvahinkoa. Veneluun murtumiin liittyi 83 vahinkoa, ja 88 prosentissa niistä oli kyse diagnoosiviiveestä. Kaikissa ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat myös leikkaushoidon puutteet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.

Markkinaoikeus: Suorituskyvyttömyysvakuus pakollinen myös yhden asunnon kohteissa

Markkinaoikeus on hyväksynyt kuluttaja-asiamiehen vaatimukset ja katsonut, että perustajaosakkaan on asetettava suorituskyvyttömyysvakuus myös tilanteissa, joissa aiemmin olemassa olevaan asunto-osakeyhtiöön on muutostöillä rakennettu vain yksi uusi asuinhuoneisto.

Näköislehti

Urheilu

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.