Työttömien määrä väheni, samoin avoinna olevien työpaikkojen määrä
Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun lopussa 19 800 työtöntä työnhakijaa. Syyskuussa määrä laski 700 hengellä. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä vähentynyt 1 600:lla (8 %). Lomautettujen määrä aleni 600:lla (32 %) verrattuna vuodentakaiseen.
Työttömien osuus työvoimasta oli syyskuun lopussa Varsinais-Suomessa 8,6 prosenttia eli 0,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin ero vuotta aiempaan oli Salon seutukunnassa (-10 %). Vakka-Suomessa määrä kasvoi selkeästi (+21 %).
Työttömyysaste oli korkein Turun seutukunnassa (9,0 %) sekä Turun kaupungissa (11,7 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (5,7 %) sekä kunnista Sauvossa (2,5 %).
Syyskuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ- ja elinkeinotoimistossa 6 400 eli vähemmän (-10 %) kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 24 000 eli käytännössä saman verran kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna syyskuun aikana 15 100, joista 7 900 oli uusia, syyskuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli syyskuussa tarjolle kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä laskee normaalivuosina lokakuussa jonkin verran syyskuuhun verrattuna.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)