Pelastuspalkkio ja yhteinen haveri ovat merioikeuden perinteisimpiä osa-alueita, joiden kirjoitettu historia voidaan todentaa lähes 3 000 vuoden taakse Rhodoksen merilakiin. OTL Peter Sandellin väitöstutkimuksen tuloksista käy ilmi, miten pelastuspalkkio ja yhteisen haverin yleissopimuspohjainen ja vapaaehtoinen sääntely täydentävät toisiaan ja miten ne ovat kehittyneet palvelemaan kansainvälistä merioikeudellista sääntelyä ja toimimaan osana kansainvälistä kauppaa.

Roomalainen oikeus on säilyttänyt sääntelyn jälkipolville keisari Justinianuksen laadituttamassa lakikokoelmassa. Sääntely eriytyi keski- ja uudella-ajalla, sekä erityisesti kodifikaatioiden aikakaudella kontinentaalisen ja englannin oikeuden kehittyessä eri suuntiin. Yhteisen haverin osalta kontinentaalinen oikeus laajensi yhteisessä haverissa korvattavien, yhteiseksi hyväksi matkan aikana tehtyjen uhrausten (kuten lastin mereen heittämisen aluksen keventämiseksi) piirin niin kutsutun common safety -käsitteen ulkopuolelle sellaisiin uhrauksiin, jotka katsottiin tehdyn osapuolten yhteiseksi hyväksi, mutta joiden katsottiin menevän common safety -käsitteen ulkopuolelle.

– Kontinentaalisessa oikeudessa näitä useimmiten hätäsataman kustannuksina korvattaviin kuluihin liittyviä kustannuksia kutsuttiin common benefit -nimellä. Tutkimukseni osoittaa, että nämä käsite-erot eri oikeusjärjestelmissä ovat edelleen merkityksellisiä myös tänä päivänä, Sandell kertoo.

Pelastuspalkkion ja yhteisen haverin oikeudelliset eroavuudet eri maissa pakottivat voimakkaasti kasvavan kaupan ja modernin merenkulun moottorikäyttöisten alusten kasvaessa etsimään keinot lainsäädännön harmonisoimiseksi, jotta kansainvälisen kaupan sääntely oli mahdollista. Pelastuspalkkion osalta harmonisointi johti kahden yleissopimuksen solmimiseen peräkkäin ja yhteisen haverin osalta valittiin vapaaehtoiseen sääntökokoelmaan perustuvan harmonisoinnin tie, joka sai nimekseen York-Antwerpenin säännöt.

Pelastuspalkkiosta tuli vähitellen eri maissa eri tavoin oikeuskäytännön myötä yksi yhteisessä haverissa korvattavan yhteisen uhrauksen muoto, johon suhtautuminen tuli harmonisoida yhteisen haverin sääntelyssä vapaaehtoistyönä ensimmäistä kertaa 1864 laadittujen York-Antwerpenin sääntöjen osalta.

Vuoden 1974 York-Antwerpenin säännöistä alkaen pelastuspalkkion jakaminen on näiden YAR-sääntöjen eri versioiden mukaan jaettu osana yhteistä haveria, jossa sen taloudellinen merkitys on ollut merkittävä, jopa yli 40 prosenttia yhteisen haverin kokonaiskustannuksista maailmanlaajuisesti. Tutkimuksessa käydään läpi kaikkien neljän eri käytössä olevien yhteishaverisääntöjen sääntöversioiden syntyhistoria ja soveltaminen. Kaikki sääntöversiot ovat edelleen käytössä ja niitä sovelletaan merikuljetussopimuksissa.

– Tutkimuksesta käy ilmi myös miten yleissopimuspohjainen ja vapaaehtoinen sääntely täydentävät toisiaan ja miten ne ovat kehittyneet palvelemaan kansainvälistä merioikeudellista sääntelyä ja toimimaan osana kansainvälistä kauppaa, toteaa Sandell.

Sandell esittää väitöskirjansa Pelastuspalkkio ja yhteinen haveri julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 14. lokakuuta kello 12.15 (Lähitapiola-sali, Turun kauppakorkeakoulu, Rehtoripellonkatu 3, Turku).

Vastaväittäjänä on dosentti Lauri Railas (Helsingin yliopisto) ja kustoksena emeritusprofessori Matti J. Sillanpää (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on yritysjuridiikka.

Väitöskirja on julkaistu vain painettuna.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)