Sofia Virta vaatii lasten, nuorten ja perheiden palveluille omaa lautakuntaa hyvinvointialueelle
Varsinais-Suomen vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta toivoo, että hyvinvointialueen palvelut järjestetään niin sanotun ikäkaarimallin mukaan, jossa lasten, nuorten ja perheiden palveluista vastaa yksi lautakunta. Näin turvattaisiin palvelupolkujen sujuvuus ja yhteen pelaaminen.
Virran mukaan koko vihreä valtuustoryhmä jakaa saman näkemyksen ja korostaa, että vihreille on tärkeää, että rakenteita kyetään uudistamaan, jotta hyvinvointialueella voidaan aidosti edistää palvelujen saatavuutta ja vaikuttavuutta – sekä hillitä näin kustannusten kasvua. Ikäkaarimalli edistäisi palvelujen integraatiota esimerkiksi perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon välillä.
– Lapset ovat kokonaisuuksia ja heidän palvelunsa sekä tarpeensa ylittävät sektorirajat. Siksi myös päätöksiä tulisi kyetä tekemään koko tuota lasten, nuorten ja perheiden palvelukenttää tarkastellen. Ja samoin tulisi toimia kaikkien ikäryhmien kohdalla, aina vauvasta vaariin. Esimerkiksi ikäihmiset ovat suuri ja hyvin moninainen ryhmä ihmisiä, jotka käyttävät ja tarvitsevat hyvin erilaisia palveluita. Olisi yksilön ja koko hyvinvointialueen etu, että palvelut todella pelaisivat yhteen, Virta perustelee.
Virkahenkilöiden valmisteleva ikäkaarimalli on joutumassa vastatuuleen, sillä osa puolueista on kääntynyt sitä vastaan vedoten muun muassa siihen, ettei valtuutetuilla olisi kyseisessä mallissa riittävästi valtaa. Virta ei näe asiaa näin.
– Vaikkei lautakunnilla olisikaan suoraa budjettivaltaa, niin aluehallituksessa ja valtuustossahan päätökset nuijitaan. Ikäkaarimallista luopuminen tarkoittaisi paluuta enemmän takaisin vanhaan malliin, jossa jokainen lautakunta vastaa vain yhdestä osakokonaisuudesta ja vahtii vain siihen liittyvää budjettia. Näissä lautakunnissa ei voisi myöskään toimia niitä aluevaltuutettuja, jotka ovat sen hallitsemalla toimialalla töissä. Tämä kaventaa huomattavasti vaaleilla valittujen päättäjien vaikutusmahdollisuuksia ja demokratiaa, toteaa Virta..
Valtuustoryhmän puheenjohtaja painottaa, että on tärkeää, että päättäjät kykenevät katsomaan asioita uusin silmin ja tekemään yhteistyötä.
– Juuri nyt on se hetki kun päätetään pohja ja rakenteet, joiden puitteissa hyvinvointialue tulee toimimaan. Toivon, että puolueet löytävät asiassa sovun ja voimme edetä virkahenkilöiden valmistelevan ikäkaarimallin mukaisesti. Tiedän, että koko vihreä valtuustoryhmä on valmis tämän mallin puolesta toimimaan, Virta alleviivaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















