Suomessa syödään kesällä 110 miljoonaa grillimakkaraa

Perusgrillimakkarat ovat edelleen suosittuja. Perusgrillimakkarat ovat edelleen suosittuja. Kuva: Jane Iltanen

Varma kesän merkki on se, kun grillit kaivetaan varastoista esiin. Grillauskausi starttaa perinteisesti pääsiäisenä, säätilasta tai pääsiäisen ajankohdasta riippumatta. Yhä useampi valmistaa kesällä ruokaa grillissä. Perusgrillaajien lisäksi voimakkaasti kasvava ryhmä ovat erilaisiin grilleihin tai grillausmenetelmiin hurahtaneet ruoanlaittajat, joista monet grillaavat ympäri vuoden. Makkara on edelleen suosituin grillattava. Kesällä Suomessa syödään 110 miljoonaa grillimakkaraa. Kananpoika on noussut takamatkalta eturivin grillilihaksi. Pekonin suosio grilliherkkuna kasvaa edelleen.

Makkara pitää edelleen paikkaansa ylivoimaisesti suosituimpana grillattavana. Kesäkuukausina, toukokuusta elokuuhun Suomessa syödään 110 miljoonaa grillimakkaraa. Jos ne laitetaan peräkkäin, niin jono ulottuisi kymmenen kertaa Hangosta Utsjoelle. Suosituimpana grilliin sujahtaa niin sanottu laadukkaampi ja lihaisampi grillimakkara (64 % grillaajista).

Perusgrillimakkarat, kuten HK Camping, ovat lähes yhtä suosittuja (57 %). Raakamakkaroiden grillaamista on opeteltu muutama vuosi ja nyt ne ovat löytäneet pysyvästi paikkansa grilleistä.

– Artesaanimakkarailmiö käy kuumana. Käsintehdyt makkarat ja chef´s special -grillimakkarat ovat monien suosikkeja. Kesäkaudelle tulevia uusia makuja odotetaan aina innolla. Tämän kesän HK Maakarit® -uutuudessa maistuu valkosipulien ja pehmeän cheddarin yhdistelmä. Chef´s special -uutuusmakkaran resepti on Akseli Herlevin käsialaa ja siinä maistuu tulinen tabasco. Raakamakkarauutuuden maun viimeistelee hienostunut tryffeli. Kananpojan uutuusgrillimakkaran makuna on savujuusto, kertoo HKScanin Suomen markkinointijohtaja Mikko Järvinen.

Grillaajien määrä on kasvanut kahden koronakesän aikana. Nekin, joilla ei ole mahdollisuutta grillata kotona tai mökillä, ovat löytäneet ulkoruoanlaiton ihanuuden hyödyntämällä yleisiä nuotiopaikkoja tai käyttämällä erilaisia retkigrillejä. Toinen kasvava grillaajien alatyyppi on erilaisiin erikoisgrilleihin tai grillausmenetelmiin hurahtaneet ruoanlaittajat. Himogrillaajille on esimerkiksi sosiaalisessa mediassa paljon ryhmiä, joissa vaihdetaan ideoita ja vinkkejä grilleihin, grillausvälineisiin ja grillattaviin tuotteisiin liittyen.

– Välineistä grillaaminen ei ainakaan jää kiinni, sillä erilaisia grillejä, ulkouuneja, grilliastioita ja -välineitä on tarjolla valtavat valikoimat. Joka kesä etsitään aina jotain uutta. Omalla hankintalistallani on nyt pizzauuni, itsekin grillaamiseen hurahtanut Järvinen toteaa.

Grillaustrendeissä näkyvät samat ilmiöt kuin ruoanlaitossa muutenkin. Broilerista on tullut suosituinta grillattavaa lihaa, vaikka se on historiallisesti melko uusi herkku grilleissämme. Viimeiset 10–15 vuotta ovat olleet kananpojan grillaamisen voimakkaan kasvun aikaa. Suosion kasvu selittyy monilla eri asioilla.

– Olemme oppineet grillaamaan kananpoikaa ja yksi sen valteista on nopea kypsyminen. Kun broileri on itsessään niin miedon makuista, on sitä helppo maustaa. Siksi monet eri makumaailmat ovat lyöneet läpi paremmin kuin muissa lihatyypeissä. Kauppojen hyllyillä on paljon erilaisia kanavaihtoehtoja grilliin. Kuten esimerkiksi paistileikkeitä, varraspaloja, minuuttipihvejä, fileepihvejä, perhosleikattuja fileitä ja siipiä. Kesän uusia kanamakuja ovat muun muassa hedelmäinen guajillo-chili, grillattu sitruuna, hunaja-inkivääri ja karibian jerk, kertoo Järvinen.

Yksi jo pitkään vallalla ollut grillaustrendi on se, että kaikkea voi grillata. Lihojen ja makkaroiden lisäksi vihannekset, grillijuustot, kalat, sienet ja jopa hedelmät ovat tuttuja grillisuosikkeja. Vartaat ovat oivallinen tapa yhdistää kasvikset, lihat ja makkarat.

– Varrastrendi näkyy kesätuotteissamme. Kesäuutuuksina on valmiiksi maustetut kananpojan varraspalat sekä viljaporsaan varraspalat, joiden mukana on tuoremaustekastikkeet, jotka tuovat aasialaisen katugrillauksen klassiset maut kotigrilleihin. Vartaiden kasviksia ja lihoja kääritään monesti myös pekoniin. Pekonin käyttö grillaamisessa on kasvanut 17 prosenttia. Pekonihan tekee ruoasta kuin ruoasta aina pykälää parempaa, kertoo Järvinen.

HKScanin teettämään, Crowstin toteuttamaan grillaustutkimukseen vastasi 800 henkilöä viime kesänä.

Aamuset-kaupunkiemdia (AKM)

Muovinen tuhkakuppi kärähti parvekkeella

Muovinen tuhkakuppina käytetty astia syttyi tulee parvekkeella Itäisellä Pitkälläkadulla tiistaina puolita päivin ja poltti myös alustana toiminutta puista terassilaattaa.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Salasanoissa piilee iso riski

S-Pankin Arjen turvabarometri -kysely osoittaa, että valtaosalta suomalaisista kodin ovien ja ikkunoiden lukitseminen hoituu rutiinilla, ja noin kolme neljästä varmistaa ne päivittäin. Digiturvassa jäädään silti jälkeen. Vaikka noin seitsemän kymmenestä lukitsee laitteensa säännöllisesti, vain noin puolet huolehtii salasanojen turvallisesta käytöstä. Moni kantaa huolta läheistensä pärjäämisestä verkossa. S-Pankki muistuttaa, että digiturvallisuudessa ihmisen oma osaaminen ja valppaus ovat usein tärkeimpiä turvatekijöitä.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Linnankadulla, liikenne ruuhkautuu ajoittain

Linnankadulla tehdään kaukolämpötyötä kaupungintalon kohdalla 19.5.–12.6. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne ruuhkautuu ajoittain.

Alle 3-vuotiaiden huostaanotot lisääntyneet

Huostassa olleiden 0–2-vuotiaiden määrä kasvoi 9 prosenttia viime vuonna. Huostassa oli kaikkiaan 292 alle 3-vuotiasta lasta viime vuonna. Avohuollossa olleiden alle 3-vuotiaiden määrä kasvoi kymmenen prosenttia.

Taideakatemian sirkusopiskelijoiden avoin lava kutsuu

Luvassa on erilaisia sirkusesityksiä, niin harrastajilta kuin ammattilaisiltakin.

Turun AMK:n Taideakatemian All Stars Circus Show open stage on jo perinteeksi muodostunut sirkusopiskelijoiden järjestämä tapahtuma, jossa lava on avoinna erilaisille esityksille ja keskeneräisillekin esityskokeiluille taiteen ystävistä muodostuvan yleisön edessä. All Star Circus Show'n esiintyjiä on etsitty avoimen haun kautta.

Äidinmaidon sokerit ohjaavat suolistomikrobiston kehitystä vielä imeväisiän jälkeen

Tuore väestöpohjainen seurantatutkimus osoittaa, että äidinmaidon sokeriyhdisteet ovat keskeisessä roolissa imeväisen suolistomikrobiston kehityksessä, eikä vaikutus rajoitu pelkästään imetysaikaan.

Turkulainen varustamo siirsi aluksen Kyproksen lipun alta Suomen lipun alle

Jolien liputuksen myötä RABN:n kaikki kahdeksan alusta on rekisteröity Suomeen.

Turkulainen varustamo Rederi AB Nathalie (RABN) on siirtänyt MV Jolie -aluksen Kyproksen lipun alta Suomen lipun alle 18. toukokuuta. Päätöksen taustalla on muun muassa operoinnin tehokkuus, yhtenäinen toimintakulttuuri sekä suomalaisen merenkulun merkitys huoltovarmuudelle.

Yrittäjien valtakunnallinen Y-Mazing Race -tapahtumaa kerää nuoret yrittäjät Turkuun elokuussa

Turussa järjestetään lauantaina 22. elokuuta valtakunnallinen Y-Mazing Race -tapahtuma, joka kokoaa yhteen nuoria yrittäjiä ja yrittäjyydestä kiinnostuneita eri puolilta Suomea.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Vakka-Suomentiellä

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Vakka-Suomentie 12:n kohdalla 19.–27. toukokuuta. Yksi on ajokaista pois käytöstä.

Uusi kulttuurikuntoilureitti johdattaa Turun sinfoniseen historiaan

Turun kaupungin uusi kulttuurikuntoilureitti Live since 1790 – Turun sinfoninen historia vie kulttuurikuntoilijan tutustumaan niihin paikkoihin ja rakennuksiin, joissa 236-vuotias Turun filharmoninen orkesteri on soittanut Turkua maailmankartalle aina 1700-luvulta tähän päivään.

Koirat muotokuviksi kahvilassa

Lemmikit pääsevät muotokuvattaviksi kahvilaympäristössä, kun Doggo Walk-In Sketch -päivä järjestetään tiistaina 19. toukokuuta kello 14–18 Gaggui Kaffelassa (Humalistonkatu 15). Turkulainen kuvataiteilija Johanna Sinkkonen piirtää lemmikeistä nopeita, persoonallisia muotokuvia paikan päällä.

Kokaiinin yleistyminen näkyi poliisin tehostetussa valvonnassa

Poliisi kohdisti 4.–10. toukokuuta tehostetusti katuvalvontaa aktiivisiin huumausaineiden myyjiin ja välittäjiin sekä puuttui heidän rikolliseen toimintaansa osana huumausainerikollisuuden torjuntaohjelmaansa.

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi raitiotien rakentamisen

Raitiotie Eerikinkadulla havainnekuvassa.

Turun kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Turkuun rakennetaan raitiotie. Turun kaupunginvaltuusto päätti maanantaina pidetyssä kokouksessaan, että Turkuun rakennetaan 12 kilometrin pituinen raitiotie satamasta keskustan ja Kupittaan kautta Varissuolle. Päätös on ehdollinen valtion rahoituksen varmistumiselle seuraavissa MAL-neuvotteluissa.

Varhan tiloihin Linnankadulla murtauduttu – asiakastietoja saattanut päätyä ulkopuolisille

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tiloihin Turussa osoitteessa Linnankatu 31 on murtauduttu lauantaina 16. toukokuuta. Tiloissa on Varhan keskitetty jälkihuollon yksikkö sekä lastensuojelun kotiin vietävien ja liikkuvien palvelujen yksikkö.

Suomen ensimmäinen kansallismenu kokoaa ruokakulttuurin klassikot yhdelle listalle

Ravintoloille, keittiömestareille sekä matkailu- ja hospitality-alan toimijoille suunnattu kansallismenu kokoaa suomalaisen keittiön perustan selkeäksi kokonaisuudeksi.

Kespro ja Visit Finland ovat julkaiseet Suomen kansallismenun, joka kokoaa yhteen kymmenen suomalaisen ruokakulttuurin keskeistä annosta, raaka-ainetta ja makumaailmaa. Tavoitteena on vahvistaa suomalaisen ruoan asemaa ravintoloissa, matkailussa ja Suomen maakuvan rakentamisessa.

Raision kaupunki käynnistää Hahdenniemen alueelle sauna-, uinti- ja virkistyspalveluiden yrittäjähaun

Hahdenniemen alueen saunatilat halutaan vuokrata yrittäjälle vuosille 2026–29. Yrittäjähaku on avoinna 3. kesäkuuta asti. Tilat ovat vuokrattavissa aikaisintaan 1. heinäkuuta. Vuokrasopimus tehdään noin kolmeksi vuodeksi ja siihen sisältyy molemminpuolinen kahden vuoden optio.

SHIFT Business Festival jo lähes loppuunmyyty

SHIFTin toimitusjohtaja Carita Varjonen, Business Turku Oy:n toimitusjohtaja Minna Arve ja Turun elinvoimajohtaja Vesa Palander.

SHIFT Business Festival kokoaa yhteen bisnesmaailman keskeisimmät ihmiset, ilmiöt ja näkökulmat. SHIFT 2026 kysyy, miten tehdään parempia päätöksiä, miten johdetaan tunteella sekä miltä näyttää epänormaali menestys.

Näköislehti

Urheilu

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.

Lietoon uusi frisbeegolfseura uusittua kenttää pyörittämään

Liedon uusittu frisbeegolfkenttä avattiin vapun jälkeen.

Liedon vuonna 2017 avattu frisbeegolfrata on kokenut viimeisten kuukausien aikana merkittäviä muutoksia. Vastikään uudelleen avatun radan kunnostamisen ja muokkauksen myötä on myös perustettu uusi frisbeegolfseura Liedon Frisbeegolfseura.

Derbykatsomo täyttyy – myyty jo yli 4 500 lippua

Veikkausliigassa nähdään paikalliskamppailu lähes kuuden vuoden tauon jälkeen.

Veikkausliigakauden odotetuin ottelu pelataan Veritas Stadionilla 23. toukokuuta lauantaina, kun FC Inter isännöi vuoden ensimmäistä Turun derbyä. Puolentoista viikon päästä pelattavaan otteluun on myyty jo yli 4 500 katsomopaikkaa, joka käsittää yli puolet Veritas Stadionin katsomokapasiteetista.

Mäkikyröstä Loimun päävalmentaja, neljällä omalla kasvatilla sopimus

Teemu Mäkikyrö.

Raision Loimu valmistautuu ensi kaudella edessä olevaan 50. pääsarjakauteen sekä sitä seuraavan kauden 70-vuotisjuhliin. Viime kauteen käynnistetty paluu parrasvaloihin -projekti jatkuu edelleen tähtäimenään 70-vuotisjuhlallisuudet.

Åboraakkeli: Torilla tavataan?

Aleksander Barkov.

Jokakeväinen kiekkokarnevaali, jääkiekon MM-kisat, pyörähtää tällä viikolla käyntiin Sveitsissä. Suomen osalta kisat käynnistyvät perjantaina 15. toukokuuta, kun vastaan luistelee Saksa. Melko lailla pitkän, kaikkiaan seitsemän ottelun, alkusarjan jälkeen puolivälieriä pelataan 28. toukokuuta. Finaali pelataan 31. toukokuuta, joten nippanappa saadaan kisat pelattua toukokuun puolella.