Millaista on eettinen porno?

Millaista on eettinen porno? Entä mitä mahtaa olla Shibari? Mitkä seksivälineet kasvattavat suosiotaan? Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen nostaa esiin viisi deittailu- ja seksitrendiä, jotka todennäköisesti kasvattavat suosiotaan ja puhuttavat tänä vuonna.

Täsmäklitoriskiihottimet ovat kynän mallisia, hyvin pienellä taajuudella väriseviä seksivälineitä, jotka on suunnattu erityisesti klitoris- ja nännistimulaation tuottamiseen. Niitä voidaan käyttää niin sooloseksissä kuin partnerinkin kanssa. Painetta, nopeutta sekä kulmaa säätämällä saa helposti lisättyä tuntemuksen intensiteettiä.

Fleshlight-tekovaginat eivät ole varsinaisesti uusi juttu, mutta miesten seksivälinevalikoima kasvaa huomattavasti kun tekovaginoiden sisuksien muotoilua suunnitellaan yhä yksityiskohtaisemmaksi. Eri tavoin muotoiltuja tekovaginoita kokeilemalla voikin löytää uudenlaisia nautinnon kokemuksia, vaikka olisi jo käyttänyt tekovaginaa aiemmin.

Seksi on monisyinen asia, jossa on paljon nautintoa tuovia ulottuvuuksia. Yhä enemmän ymmärretään, että orgasmin ei tarvitse olla ainoa nautinnon huippu, jonka jälkeen seksi päättyy. Seksi voi parhaimmillaan tuottaa jopa useita nautinnollisia huippuja, eikä yhdenkään niistä tarvitse olla orgasmi. Vähintäänkin yhtä nautinnollisia mielen orgasmeja on mahdollista saada esimerkiksi fyysisestä läheisyydestä kumppanin vierellä tai erilaisista tunnekokemuksista. Seksistä on huomattavasti helpompaa nauttia, kun perinteistä orgasmia ei pidetä tärkeimpänä maalina ja sen saamisesta tai antamisesta kumppanille ei oteta paineita.

Vastuullinen monisuhteisuus on yksi monista parisuhdekirjoon kuuluvista ihmissuhdemuodoista. Siihen kuuluvat esimerkiksi polyamoria, parinvaihto sekä avoimet suhteet. Se on myös useasti kokonainen ajattelu- ja elämäntapa. Monisuhteista elämäntapaa noudattavalla henkilöllä voi olla yhtäaikaisesti useampi seksuaalisia tai romanttisia piirteitä sisältävä ihmissuhde. Vastuullinen monisuhteisuus on yleistynyt ja normalisoitunut varsinkin nuorten ikäluokkien keskuudessa ja sitä pidetään nykyisin yhtä tavanomaisena ihmissuhdemuotona kuin monogaamista suhdetta. Se sopii monille paremmin, kuin perinteistä kaavaa noudatteleva yksiavioinen ihmissuhde.

Eettinen porno eli niin sanottu reilun kaupan porno tehdään lähtökohtaisesti näyttelijöitä kunnioittaen ja aitoa nautintoa tavoitellen. Se eroaa “valtavirtapornosta” myös siinä, että sen juoni ei ole täysin ennalta-arvattava. Eettinen porno on usein sisällöltään opettavaa, se ei esineellistä osapuolia eikä sisällä näyteltyjä orgasmeja. Löytääksesi itsellesi mieleistä pornoa, kysele, tutki ja katsele!

Japanista lähtöisin oleva Shibari-sidonta, josta käytetään myös nimeä Kinbaku, tarkoittaa tiukkaa ja kaunista sidontaa. Se eroaa esimerkiksi bondagesta siinä, että Shibarissa sitomiseen käytetään köysiä, kun taas bondagessa käyvät kaikki solmioista käsirautoihin. Shibari eroaa bondagesta myös siinä, ettei sen päämääränä välttämättä ole seksi. Eroottisessa sidonnassa tunneyhteys sitojan ja sidottavan välillä on oleellinen kokonaisvaltaisen kokemuksen kannalta. Sitominen voi syventää suhdetta ja auttaa molempia osapuolia tutustumaan paremmin itseensä sekä toisiinsa. Yhteiset rajat ja turvasanat on hyviä sopia etukäteen ja tuntemuksistaan on muutenkin suositeltavaa keskustella ennen ja jälkeen sidonnan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Syyskuun lämmin sää toi taas sinilevät rannoille

Siilinjärven Simpan uimarannalla Kallavedellä oli runsaasti sinilevää keskiviikkona 10.9.2025. Kuva on Järvi-meriwiki-palvelusta.

Sinilevää on ollut syyskuun alussa ajankohtaan nähden poikkeuksellisen paljon. Tällä viikolla sinilevästä tehtyjen virallisten havaintojen määrä kohosi koko kesän ennätyslukemiin sekä sisävesillä että rannikolla.

Iäkäs mies kateissa Vahdolla

Ruskon Vahdolla on viime yönä kotoaan poistunut 79-vuotias mies. Mies on liikkeellä todennäköisesti jalkaisin. Hänellä on päällään tummanvihreä ulkoilupuku ja vihreät kumisaappaat. Miehen hiukset ovat vaaleat ja hän kulkee hiukan etukumarassa.

Uusi veistoskokonaisuus ilahduttaa Turun Linnanfältissä

Kukka-veistos Linnanfältissä.

Linnanfältin alueella saadaan jatkossa nauttia kukkaloistosta vuoden ympäri. Kuvataiteilija Mika Natrin valmistunut Kukat -teoskokonaisuus koostuu yhdeksästä värikkäästä kukkaveistoksesta, jotka muodostavat Linnanfältin keskeisille alueille kolme ryhmää.

Rintamaidon proteiinit muuttuvat imetyksen edetessä – lihavuus ja raskausdiabetes voivat vaikuttaa

Turun yliopiston tutkijat kartoittivat, miten rintamaidon proteiinit muuttuvat synnytyksen jälkeisistä ensimmäisistä päivistä imetyksen myöhempiin vaiheisiin. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten äidin terveydentila, raskausdiabetes ja lihavuus, vaikuttavat maidon koostumukseen.

Isot koneet -tapahtuma palaa Kupittaalle Turun päivänä

Isoija koneita on esillä Blomberginaukiolla Kupittaalla.

Isot koneet -tapahtuma valtaa jälleen Kupittaan Blomberginaukion Turun päivänä, sunnuntaina 21. syyskuuta kello 10–14. Jo kolmatta kertaa järjestettävästä tapahtumasta vastaa Turun kaupungin kunnossapito.

Hämeenlinna rekrytoi Turussa

Hämeenlinnan Linnan Kehityksen työllisyyspalvelut ja Turun työllisyysalue toteuttavat Suomessa ainutlaatuisen yhteistyön, jonka tavoitteena on löytää uusia työntekijöitä puolustusteollisuuteen Hämeenlinnaan.

Täyttä asiaa: En tunne riittävää luottamusta nykytakseja kohtaan

Mielestäni nykyinen promilleraja vesiliikenteessä pitää säilyttää eli yksi promille on ok.

Pk-yrityksillä positiivisimmat näkymät sitten Venäjän hyökkäyssodan alun

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri.

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri. Yritysten odotukset ovat myös paremmat kuin vuosi sitten. Tähän ovat vaikuttaneet matalana pysynyt inflaatio ja korkojen lasku. Erityisesti rakennusalan yritysten hankala tilanne on barometrin mukaan vähitellen helpottamassa.

Turussa Suomen pienimmät asukaskohtaiset päästöt – liikenteen ja kulutuksen päästöissä eniten tehtävää

Turun alueen kokonaispäästöjä onnistuttiin viime vuonna vähentämään 69 prosenttia vuoden 1990 tasosta, kertoo Turun kaupungin uusin ilmastoraportti. Turun kaupunginhallitus käsittelee ilmastoraporttia kokouksessaan 15. syyskuuta ja valtuusto 22. syyskuuta.

A cappella -yhtyeet Flok ja ruotsalainen AORA konsertoivat Kårenilla

Kaksi palkittua pohjoismaista yhtyettä Flok (FIN) ja AORA (SWE) nousevat lavalle yhteiskonserteissaan Flok & AORA: New nordic voices Kårenilla 14. syyskuuta kello 18. Konsertissa kuullaan sekä yhtyeiden omia kappaleita, että konserttia varten sovitettuja yhteiskappaleita.

Paraisilla palaa metsää

Paraisilla palaa metsää Gästerbölen Finnvikenissä. Sammutustyöt ja palon rajaaminen on aloitettu.

Uusi tanssifestivaali Flama Salsa Festival tuo syyskuiseen Naantaliin Karibian rytmit

Uusi salsa- ja bachatatanssiin keskittyvä tanssifestivaali Flama Salsa Festival järjestetään ensimmäistä kertaa 19.–21. syyskuuta Naantalin kylpylässä. Kolmipäiväinen festivaali kokoaa yhteen tanssin harrastajat, huippuopettajat ja kansainväliset esiintyjät.

Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita

Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.

Pitkävaikutteiset buprenorfiinipistokset yleistyvät korvaushoidossa

Opioidikorvaushoito on opioidiriippuvuuden hoitoa, johon kuuluu lääkehoito ja psykososiaalinen hoito. Se vähentää opioidiriippuvuutta sairastavien myrkytyskuolemia ja parantaa heidän terveyttään.

Vuoden suurin kirjailijakiertue saapuu Turkuun

Kirjailija Anna Soudakova jatkaa Turussa Suomen suurinta julkisin varoin toteutettua kirjailijakiertuetta. Soudakovaa pääsee kuulemaan Varissuon kirjastossa 23. syyskuuta kello 18 osana 100 kirjastoa – tuhansia kohtaamisia -kiertuetta.

Suomalaiset käyttävät omasta mielestään ajovaloja oikein

Osassa autoista takavalot eivät pala, jos valot ovat päiväajovaloasennossa.

Syksyn edetessä lisääntyvä pimeys vaatii kunnolliset ajovalot. Sumussa tai rankkasateella toista autoa voi olla hankala nähdä päivälläkin. 92 prosenttia suomalaisista sanoo osaavansa käyttää valoja oikein. Liikenneturvan saaman palautteen perusteella valojen käytössä on opeteltavaa.

Hyvinvointiopastaja helpottaa hyvinvointia edistävän toiminnan löytämistä

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on avannut alueen asukkaille Hyvinvointiopastajan , joka tekee hyvinvointia edistävän toiminnan löytämisestä helppoa. Se on verkkosivusto, joka kokoaa yhteen hyvinvointialueen, kuntien, järjestöjen, yhdistysten ja seurakuntien laajaa hyvinvointitarjontaa. Hyvinvointiopastajan avulla kuka tahansa voi etsiä itselleen sopivaa tekemistä, yhdessäoloa, neuvontaa tai tukea läheltä.

Lähiruokakartta voitti Varsinais-Suomen lähiruokapalkinnon

Salon lähiruokakartan voittaman palkinnon otti vastaan pitkän linjan ruokaketjun kehittäjä Henna Kyyrä. Palkintoa ojentaa Johanna Mattila Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Salon lähiruokakartta on voittanut Voimaa Varsinais-Suomen maaseudulta -lähiruokakilpailun. Palkinto jaettiin Lähiruokapäivän valtakunnallisissa avajaisissa Laitilan KasiTorilla lauantaina 6. syyskuuta.

Urheilu

Puukkokatsomo: Huipennus edessä

Axel Kouame.

Kotimaisen jalkapalloliigan huipennus, kuuden joukkueen mestaruussarja, käynnistyy lauantaina 13. syyskuuta. Interin osalta mestaruussarja alkaa Gnistanin vieraana. Ensimmäinen mestaruussarjan kotiottelu on edessä 23. syyskuuta, jolloin HJK vierailee Kupittaan nurmella.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.