Nimpparisankari: Mummun nimi mummuilta
Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwon perheessä k-kirjain on kovassa kurssissa.
– Me ollaan ihan kauhea perhe. Mieheni on Kai ja lapsemme ovat Kaisla ja Kati. Lisäksi aikanaan ensimmäisen koiramme nimi oli Kalle, Leiwo nauraa.
Omasta nimestään Leiwo on aina pitänyt, vaikka hänen nuoruudessaan Kaisa-nimi ei ollut erityisen yleinen. Suosituksi nimi nousi vasta vuosikymmen Leiwon syntymän jälkeen. Nimen suosio oli huipussaan 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa, jolloin Kaisan sai kutsumanimekseen parhaimmillaan vajaa 400 lasta ja nimi ylsi nippanappa 20 suosituimman tytön nimen joukkoon.
– Olen syntynyt 1969. Olen aina tykännyt nimestäni, vaikka lapsena se tuntuikin mummujen nimeltä. Luokkakavereissani ei koskaan ollut toista Kaisaa, vaikka luokkakoot lapsuudessani olivatkin isoja, Leiwo muistelee.
Ehkä Leiwon mielleyhtymän taustalla oli se, että hänen nimensä tulevat hänen isovanhemmiltaan.
– Nimeni on Kaisa Liisa. Vanhemmillani oli johtoajatus, että nimeni tulee mummuiltani. Sitä en tiedä, miten he järjestyksen valitsivat. Kaisa tulee äidin äidiltäni, joka oli nimeltään Maija Kaisa.
Leiwon nimi ei ole oikein koskaan taipunut lempinimiin.
– Joissain yhteyksissä olen ollut Kaisu, mutta aika yleisesti vaan Kaisa. Kaisasta ei vaan oikein tahdo tulla luontevasti lempinimiä. Miehelläni on taas aika erilainen tilanne. Varmaan kaikki maailman Kait ovat jossain vaiheessa elämäänsä Kaitsuja.
Marraskuun lopulla olisi Leiwon perheessä paikka isommillekin juhlaviikoille, kun Kaisa ja Kati viettävät samana päivänä nimipäiväänsä ja Kaislan nimipäivä on muutama päivä myöhemmin. Nimipäivät ovat kuitenkin sujahtaneet perinteisesti ohi melko vähällä huomiolla.
– Kyllä me toisiamme nimipäivinä onnittelemme, mutta varsinkin nykyään nimipäiviin ei liity sen kummempaa. Kun lapset olivat pieniä, oli tapana ostaa joulukalenterit nimipäivänä, kun niistä on sopivasti muutama päivä joulukuun alkuun, Leiwo kertoo.
Kaisan nimipäivä on 25. marraskuuta.
Ilkka Lappi



















