Arkeologinen tutkimus keskittyy usein laajoihin alueisiin ja aineistoihin. Tällaisessa lähestymistavassa syntyy helposti yleistyksiä, joissa menneisyyden monimuotoisuus jää havaitsematta. Ulla Moilanen tutki Turun yliopistoon tekemässään väitöskirjassa rautakauden ja keskiajan taitteen (noin 900–1400 jaa.) ruumishautauksia Ylä-Satakunnassa ja Hämeessä, ja pääsi yksilölähtöisellä lähestymistavalla uusien yksityiskohtien ja menneisyyden ihmisten jäljille.

Moilanen analysoi väitöstutkimuksessaan uudelleen kymmeniä aikaisempien kaivausten aineistoja ja teki itse lisäkaivauksia. Tutkimuksessa kävi ilmi, että rautakauden ja keskiajan taitteen hautauksissa oli runsaasti vaihtelua. Tätä selittävät hautausrituaalien eri vaiheissa toteutetut yksilölliset ratkaisut, joihin puolestaan ovat vaikuttaneet erilaiset sosiaaliset syyt, uskomukset sekä paikalliset tapahtumat.

– Hautaustavoissa voi nähdä inhimillisen toiminnan kaikessa monipuolisuudessaan, sillä haudat kertovat monin tavoin ihmisten välisistä suhteista. Hautaukset voivat kertoa välittämisestä ja huolenpidosta, mutta myös pelosta ja muista negatiivisista tunteista, Moilanen sanoo.

Yleisen variaation lisäksi Moilanen havaitsi, että 1100-luvun lopulla kaksois- ja joukkohaudat lisääntyivät hieman. Samaan aikaan ajoittuvat hautaukset, joissa keihäänkärkiä on isketty arkkurakenteisiin. Nämä hautaustavat saattavat vaikuttaa dramaattisilta, ja niitä on aiemmassa tutkimuksessa pidetty vainajapelosta kertovina. Moilasen mukaan keihäänkärkiä on kuitenkin käytetty hautauksissa monin eri tavoin.

– Niillä on yleensä pyritty kiinnittämään arkku ja niiden osumista vainajaan on varottu. Siksi vainajan maahan kiinnittäminen ei välttämättä ole uskottava tulkinta. Aikaisemmissa tutkimuksissa hautoja on voitu myös dramatisoida, hän sanoo.

– Yhtä Valkeakosken Toppolanmäen haudoista on lähes vuosisadan ajan pidetty neljän yhteen sidotun vainajan hautana. Uusien tutkimusten ja analyysien perusteella tiedämme kuitenkin, että vainajia oli vain kolme, eikä heitä sidottu yhteen. Vainajien luissa ei myöskään näy merkkejä väkivallasta, Moilanen lisää.

Ympäristötutkimusten sekä Baltiassa ja Skandinaviassa tehtyjen molekulaaristen tutkimusten perusteella näyttää mahdolliselta, että katovuodet ja epidemiat aiheuttivat 1100-luvun lopulla paikallisesti kohonnutta kuolleisuutta, mikä olisi saattanut johtaa kaksois- ja joukkohautojen lisääntymiseen. Toisaalta alueen poliittinen epätasapaino on Moilasen mukaan myös saattanut aiheuttaa paikallisia valtataisteluita, joissa etenkin esivanhempien rituaalinen merkitys korostui. Tämä voisi selittää myös vanhempien esineiden sekä palaneiden luiden asettamisen hautoihin.

– Esimerkiksi Hattulan Pahnainmäessä on hauta, jossa satoja vuosia vanhemmat polttohautauksesta peräisin olevat esineet aseteltiin vainajan päälle ikään kuin ne olisivat olleet osa tämän asua, Moilanen kertoo.

Moilasen mukaan tarkka, yksilölähtöinen hautatutkimus ja variaation tunnistaminen avaa mahdollisuuksia tutkia ja tulkita arkeologista materiaalia uusin tavoin. Yksilötarinoita voidaan myös hyödyntää esimerkiksi museonäyttelyissä.

– Yksilöt voivat kertoa meille muun muassa siitä, miten erilaisuuteen on menneisyydessä suhtauduttu, Moilanen sanoo. Hautatutkimuksen avulla voimme pohtia sitä, miten menneisyyden yhteisöissä suhtauduttiin esimerkiksi vieraiden kohtaamiseen, vaihteleviin sukupuolirooleihin tai poikkeustilanteisiin, kuten epidemioihin. Tämä laajentaa kuvaamme siitä, minkälaisia menneisyyden ihmiset olivat ja minkälaisessa maailmassa he elivät.

FM Ulla Moilanen esittää väitöskirjansa Variations in Inhumation Burial Customs in Southern Finland (AD 900–1400) – Case Studies from Häme and Upper Satakunta julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 19. marraskuuta kello 12 (Turun kauppakorkeakoulu, Elovena-sali, Rehtoripellonkatu 3).

Väitöstä voi seurata myös etäyhteyden kautta.

Vastaväittäjinä on professori Sarah Tarlow (Leicesterin yliopisto, Britannia) ja kustoksena professori Visa Immonen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on arkeologia.

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)