Hautakiviä saa nykyisin myös kierrätettyinä
Turun hautakivipalvelu on alkanut maaliskuusta lähtien myydä uusien hautakivien rinnalla kierrätettyjä hautakiviä, jotka hiotaan puhtaiksi ja uudenveroisiksi. Myös antiikkisten hautakivien kysyntä on noussut pintaan yrittäjä Johannes Iljankan mukaan.
– Hautakiviä ei vielä ihan hirveästi kierrätetä. Jos emme ole ensimmäisiä, niin ainakin ensimmäisten joukossa olemme ottaneet ne mukaan valikoimiimme. Koin, että tällä on kysyntää, nyt kun yhteiskunnassa kierrätys ja ekologiset valinnat ovat voimakkaasti pinnalla. Ja minulla on kertynyt varastoon jo aika paljon kierrätettyinä hautakiviä, niin voimme tarjota tätä mahdollisuutta ihan omana tuotekategoriana, sillä en ole tätä vielä juuri huomannut, toteaa Iljanka, joka vuonna 2017 aloitti yrittäjänä vanhempiensa perustamassa Turun Hautakivipalvelussa sukupolvenvaihdoksen myötä.
Iljankan mukaan kierrätettyjä hautakiviä tulee jonkin verran vaihdossa tai hauta-ajan umpeutuessa.
– Hautakiviä tulee meille käytettynä paljon asiakkaiden vaihtaessa isomman hautakiven sukuhaudalle. Hautakivistä luovutaan myös haudan mennessä umpeen, sillä haudoilla on 25 vuoden käyttösopimus kerrallaan, ja osaa hautapaikoista ei enää jatketa.
Käytettyjen hautakivien pinta puhdistetaan ja vanhat tekstit poistetaan, jotta uudet nimet saadaan tilalle.
– Riippuen hieman kiven kunnosta, hautakivi hiotaan tai hiekkapuhalletaan uudenveroiseksi sileäksi pinnaksi.
Kierrätettyjen hautakivien joukkoon kuuluvat myös pienenä osana antiikkikivet, joiden pinnalle voidaan tarkoituksella jättää hieman jäkälää tai sammalta.
– Suurin osa antiikkikivistä on 1900-luvun alkupuolelta. Jos 1800-luvun hautakiviä tulee vastaan, niin kyseessä on jo harvinaisuus. Antiikkikivien käsittelyssä ei ihan uudenkarheutta halutakaan saada aikaiseksi, vaan niissä kuuluu näkyä ajanpatinaa.
Iljankan mukaan kierrätettyjen kivien kysely on alkanut kasvaa, ja osa asiakkaista haluaa tarkoituksella läheisensä haudalle mahdollisimman ekologisen vaihtoehdon.
– Esimerkiksi yksi asiakas iloitsi voivansa hankkia kierrätystä ja ekologisuutta suuresti arvostaneen läheisensä haudalle nimenomaan kierrätetyn hautakiven.
Iljanka kertoo uusien hautakivien hiilijalanjäljen olevan suhteellisen pienen.
– Kivi ry:n mukaan suomalaisen graniittikiven hiilijalanjälki on pieni, koska se on todella ikuisuuksia kestävä materiaali eikä sen valmistusprosessikaan vaadi suuria energia- ja materiaalikulutuksia. Kierrättämällä hautakiven hiilijalanjälki toki aina pienenee, Iljanka lisää.
Marianne Rovio