Turun kaupungin hallinnolle vuokrataan tilat 15 vuodeksi Yliopistonkatu 27:stä
Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina äänin 51–16 esityksen, jolla kaupunki vuokraa 15 vuodeksi hallinnolleen tilat osoitteesta Yliopistonkatu 27. Jarmo Laivoranta (kesk.) esitti asian hylkäämistä. Hän sai tukea omasta ryhmästä, Vasemmistoliitosta, Pauli Kossilalta (Järjen ääni) ja Jethro Rostedtilta (Liike Nyt).
Tilat remontoidaan ja kaupunki vuokraa ne. Suunnitelma sisältää myös niin sanotun Demokratiatalon rakentamisen Linnankadulle.
Hankesuunnitelmat perustuvat kaupunginhallituksen hyväksymään tarveselvitykseen, jonka taustalla on kaupungin toimitila- ja työskentelykonsepti Byråbo 20. Työnteon tapoja uudistetaan, paperinkäyttöä vähennetään, tiedonkulkua edistetään ja työprosesseja kehitetään. Yhden hengen huoneista luovutaan. Tilasuunnittelun pohjana käytetään monitilatoimistoperiaatetta siten, että ergonomiaan, tilojen viihtyisyyteen ja sisäilmaolosuhteisiin kiinnitetään erityistä huomiota.
Monitilatoimistossa on avointa ja jaettua tilaa sekä tiloja erilaisia työtehtäviä varten: palaveritiloja, kohtaamispaikkoja ja hiljaisia tiloja. Työntekijä voi itse vapaasti valita työtilan sen mukaan, millainen tehtävä on käsillä. Tilat sijoitetaan vyöhykkeittäin siten, että osa tiloista on avoinna kaikille (julkinen vyöhyke), osaan tiloista kutsutaan vierailijoita (puolijulkinen vyöhyke) ja osa tiloista on vain oman henkilöstön käytössä (yksityinen vyöhyke). Kokoustilat ja niihin mahdollisesti liittyvät palvelut keskitetään yhteen, mikä helpottaa niin tilojen hallinnointia kuin vierailijoiden asiointia tiloissa. Kulkuoikeuksilla säädellään tilojen käyttöä ja varmistetaan tilaturvallisuus sekä tietoturva.
Työpisteet standardoidaan ja kaikki työpöydät ovat sähkösäätöisiä. Osa työpisteistä on nimettyjä ja osa nimeämättömiä. Joustava tilankäyttö edellyttää helposti mukaan otettavia ja siirrettäviä sekä keskenään yhteensopivia työvälineitä. Pöytätietokoneet uusitaan vuosivaihtojen yhteydessä kannettaviin koneisiin. Toimitilat varustellaan siten, että työskentelyn aloittaminen työpisteellä on mahdollisimman helppoa. Kokoustilat varustellaan hybridikokoukset mahdollistavalla tekniikalla.
Tilojen mitoituksessa lähdetään siitä, että työpisteitä ei varata jokaiselle työntekijälle vaan käytetään niin sanottua ylibuukkausperiaatetta.
Vaiheen 1 pitäisi valmistua vuoden 2023 aikana ja vaiheen 2 viimeistään vuonna 2026. Vaihe 1 kattaa Yliopistonkatu 27 vuokratilan peruskorjauksen ja vaihe 2 kaupungintalon pihapiirin rakennusten perustusten vahvistamisen, korjauksen ja uudisosan toteutuksen.
Yliopistonkadun korjaus käynnistyy ensi syksynä. Se kestää 1,5 vuotta. Tilat saadaan käyttöön vuoden 2023 aikana.
Väistötiloihin muutetaan ensi kesään mennessä. Paluu Yliopistonkadulle tapahtuu vuoden 2023 aikana.
Ensivaiheessa (2023) Yliopistonkadulle sijoittuvat alustavan suunnitelman mukaan konsernihallinnon tiloissa nykytilanteessa sijaitsevat toiminnot, sivistystoimialan hallinto, työllisyyspalvelukeskus, strateginen hankinta, kaupunkiympäristötoimialan toiminnot Puolalankatu 5:n kiinteistöstä sekä matkailun hallinto Aurakadulta.
Yliopistonkatu peruskorjauksen aikaiseksi väistötilaksi esitetään vakuutusyhtiö Veritaksen vuodenvaihteessa tyhjentyneitä toimistotiloja Kaskenmäessä Olavintiellä. Tiloihin mahtuu noin 300 työskentelypistettä neuvottelutiloineen. Pinta-alaa on 5 033 neliömetriä, josta 4 676 neliötä on toimistotilaa, 357 neliötä varastotilaa. Kiinteistöllä on kuusi autopaikkaa sisäpihalla ja 15 autotallissa.
Väistötilojen vuokrakustannus on 88 852,40 euroa kuukaudessa, 1 954 752 euroa koko sopimuskaudelta eli 22 kuukautta. Väistömuutosta aiheutuu kustannuksia. Muutot koskevat pääasiassa konsernihallinnon ja sivistystoimialan hallinnon henkilöstöä, joka nykytilanteessa työskentelee Yliopistonkadulla.
Byråbo-kokonaisuuden toteutuessa vuosien 2023–26 aikana luovutaan 24 647 neliömetristä. Toimistokäyttöön tuleva kokonaistilamäärä on yhteensä noin 13 700 neliötä (Yliopistonkatu 27 + kaupungintalon siipi, uudisosa ja Konsulintalo).
Yliopistonkadun peruskorjauksen jälkeen voidaan Puolalankatu 5:stä (10 151 neliötä, vuokratila), Turun Kivipainosta Linnankadulla (1 758 neliötä, kaupungin oma tila) ja Käsityöläiskatu 10:stä (3 421 neliötä, vuokratila)
Kaupungintalon tilakokonaisuuden valmistuttua voidaan luopua 9 317 neliöstä eli Datacityn tiloista Lemminkäisenkatu 18:ssa (1 341 neliömetriä, vuokratila), Puutarhakatu 1:stä (4 810 neliötä, vuokratila), Linnankatu 90:stä (1 852 neliötä, vuokratila), Hjeltin talosta Vanha Suurtorilla (929 neliömetriä, kaupungin oma tila) ja Läntinen Rantakatu 1:stä (385 neliömetriä, kaupungin oma tila).
Kivipainon kiinteistö kytketään Pallas-korttelin kehittämiseen, Hjeltin talo Vanhan Suurtorin kokonaisuuteen. Läntinen Rantakatu on potentiaalinen myyntikohteena.
Yliopistonkadun tilojen peruskorjauksen toteuttaa kiinteistön omistaja. Tiloihin solmitaan 15 vuoden mittainen vuokrasopimus niin, että 680-neliöinen osa tiloista on mahdollista irtisanoa viiden vuoden vuokra-ajan kuluttua. Vuosivuokra on 2 509 920 euroa. Vuokrattava laajuus on 9 296 neliötä. Neliöhinta on 22,50 euroa neliöltä.
Toimistojen ja neuvottelutilojen kalusteiden kustannusarvio on noin 590 000 euroa. Noin 15 prosenttia irtokalusteita ovat kierrätettyjä kalusteita, jotka ovat toimialojen käytössä nykyään.
IT ja AV- laitteiden hankinnan kustannusarvio on noin 433 000 euroa. IT- ja AV-palveluhankintojen arvo on noin 89 000 euroa vuodessa sisältäen lisenssit, ovenpielinäytöt ja mittaustiedot.
Yliopistonkatu 27 kiinteistössä tehdään sisätilojen saneeraus. Korjausrakentaminen pitää sisällään tilajärjestelyjä sekä talotekniikan kokonaisvaltaisen uusimisen. Yliopistonkadun tiloihin solmitaan 15 vuoden vuokrasopimus.
Iso osa kaupungin hallinnosta siirretään Yliopistonkatu 27 uusiin tiloihin vuoden 2023 aikana, jolloin kaupunki samalla luopuu osasta muita vuokratiloja. Myös kaupungintalohankkeen valmistumisen yhteydessä arviolta vuonna 2026 luovutaan muista vuokrakohteista ja tehostetaan entisestään hallinnon tilankäyttöä. Työpisteet mitoitetaan 50 prosentille työntekijöistä.
Yliopistonkatu 27:n korjausrakentamisen aikana rakennuksessa toimiva hallinto siirtyy väistötiloihin Veritaksen toimistorakennukseen Olavinkatu 2:ssa.
Vaiheen 2 hankesuunnitelma (kaupungintalon pihapiiri) saatetaan päätöksentekoon erikseen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















