Tutkimusjohtaja, emeritusprofessori Kari Alitalo ja emeritaprofessori Kaisa Häkkinen ovat uusia tieteen akateemikoita. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi heille akateemikon arvonimen presidentin esittelyssä 27. marraskuuta.

Tieteen akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti kuudellatoista erittäin ansioituneella suomalaisella tieteentekijällä. Tasavallan presidentti myöntää tieteen akateemikon arvonimen Suomen Akatemian esityksestä.

– Tieteellisen tiedon merkitys korostuu kriisivaiheen päätöksenteossa”

Alitalo (s. 1952) toimii johtajana Wihurin Tutkimuslaitoksessa, jossa seitsemän eri tutkimusryhmää tutkii sydän-, verisuoni- ja imusuonitautien syntymekanismeja. Tutkimushankkeissa perehdytään siihen, miten esimerkiksi verenkierron kohonneet rasva-arvot, liikalihavuus ja siihen liittyvä aineenvaihdunnan häiriö ja kudostulehdus vaikuttavat suoniin ja monien sairauksien syntyyn.

Alitalo toimii tieteellisenä johtajana myös monialaisessa Digitaalisen yksilöllistetyn syöpälääketieteen lippulaivassa (iCAN Digital Precision Cancer Medicine Flagship), joka yhdistää tutkijoita, bio- ja lääketieteen alojen yrityskumppaneita ja muita toimijoita syöpätutkimukseen. Lippulaivan tavoitteena on kehittää uusia täsmällisempiä hoitoja syöpään.

Alitalon mukaan biolääketieteellisen tutkimuksen tekijät näkevät tämänhetkisessä pandemiatilanteessa monia muutosilmiöitä, jotka heijastuvat sekä tutkimustyöhön että tieteellisen tiedon merkitykseen yhteiskunnassa ja päätöksenteossa.

– Pandemiassa tiedeyhteisö on nopeasti aktivoitunut ja pystynyt verkostojensa kautta käyttämään monipuolista tieteellistä osaamistaan kriisivaiheessa. Tieteellisen tiedon merkitys korostuu kriisivaiheen päätöksenteossa, ja se edellyttää tutkimuksen johtopäätösten käytäntöön viemistä politiikan myllerryksessä ja sanoman perille saamista globaalisessa viestinnässä, Alitalo sanoo.

Tutkimustyöhön pandemiatilanne on heijastunut konkreettisesti: tutkijanvaihto on hidastunut. Tilanne saattaa pitkittyessään näkyä yhteistyön syventämisen ja luottamuksen heikentymisenä. Talouskasvun hiipuminen voi heijastua tutkimusrahoituksen volyymeihin.

– Samaan aikaan tutkimus kehittyy vauhdilla ja muun muassa uusien teknologioiden ja tutkimusmenetelmien käyttöönotto vaatii osaamisen vahvistamista ja tietopohjan laajentamista sekä tutkimusinfrastruktuurien kehittämistä. Monipuolinen kansainvälinen yhteistyö on tukenut myös näiden osa-alueiden edistämistä, uusi akateemikko kuvailee.

Alitalo on johtanut Helsingin yliopiston syöpäbiologian ja -lääketieteen tutkimusohjelmaa vuodesta 1999 alkaen. Hän on toiminut Turun yliopiston lääketieteellisen biokemian professorina 1986-1987, Suomen syöpäinstituutin tutkijaprofessorina 1987–88 ja Helsingin yliopiston syöpäbiologian professorina 1989–93. Alitalo nimitettiin pysyväksi akatemiaprofessoriksi vuonna 1993 ja hän toimi Akatemian palveluksessa yhtäjaksoisesti 31. 5.2020 asti.

Häkkinen (s. 1950) on toiminut Åbo Akademin suomen kielen ja kirjallisuuden vt. professorina ja professorina 1993–99 sekä Turun yliopiston suomen kielen professorina 1999–2015. Häkkinen toimi myös Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaanina vuosina 2004–09.

Häkkisen keskeisimpiä tutkimusaloja ovat suomen kielen historia ja kehitys, äänne- ja muotorakenne, suomen kielen sanahistoria, etymologia ja kielentutkimuksen oppihistoria. Häkkinen on tunnettu erityisesti etymologisista ja sanahistoriallisista tutkimuksistaan. 2000-luvulla hän on perehtynyt erityisesti vanhaan kirjakieleen ja Agricolan kielen tutkimukseen.

Häkkinen on laatinut useita monografioita, muun muassa teokset Agricolasta nykykieleen: Suomen kirjakielen historia (1994), Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa (1996), Mistä sanat tulevat: suomalaista etymologiaa (1990), Linnun nimi: kirjakielemme linnunnimistön historia (2004), ja Nykysuomen etymologinen sanakirja (2004), josta on ilmestynyt päivitetty verkkoversio 2020. Tieteellisen tuotannon lisäksi Häkkinen on kirjoittanut monia oppikirjoja, esimerkiksi Kielitieteen perusteet (1994) ja Suomen kielen historia 2: Suomen kielen tutkimuksen historia (2008).

Häkkisen tieteellinen tuotanto on erittäin laadukasta ja vaikuttavaa, ja hän on tieteellisen työnsä ohella tuonut tutkimusalansa tuloksia monipuolisesti esille laajemmalle yleisölle. Hän näkee kielen historian ihmisen, yhteisön ja ajattelun historiana ja suomen kielen tärkeänä osana suomalaista identiteettiä.

– Kielen muutoksista ja kielen eri-ikäisistä kerrostumista heijastuvat kieliyhteisön rakenne ja elämänmuodot eri aikoina. Kieleen jää jälkiä tapahtuneista muutoksista, eri aikoina vallinneista tilanteista ja arvoista. Vaikka suomen kielen kirjoitetun historian osuus on vain muutamia satoja vuosia, siinä näkyy huikea kehitys tavallisen kansan arkisesta puhekielestä nykyaikaisen tietoyhteiskunnan keskeiseksi työkaluksi ja taiteellisen ilmaisun välineeksi. Suomen kielestä on pitkälti tietoisen kehittämistyön kautta rakennettu monitasoinen systeemi, joka täyttää kaikki sivistyskielen kriteerit, Häkkinen kuvailee.

Häkkinen painottaa, että kielessä tapahtuneiden muutosten ja niiden taustatekijöiden tuntemus auttaa ymmärtämään paremmin nykykielen substanssia. Kieli kehittyy koko ajan, ja nykykielessä elää rinnan monen ikäisiä aineksia.

– Tieteen tehtävänä on alasta riippumatta auttaa ymmärtämään paremmin ihmistä ja sitä maailmaa, jossa hän elää. Tieteen keskeiset ihanteet kuten kriittisyys, rehellisyys, avoimuus, luotettavuus ja pyrkimys objektiivisuuteen ovat hyviä toimintaohjeita, joita voi tuoda esiin ja noudattaa muussakin elämässä kuin tieteenteossa, Häkkinen sanoo.

– Humanistiset tieteet tutkivat ihmistä, hänen ajatteluaan ja toimintaansa, ja se on ihmisen itsensä kannalta tärkeää jos mikä. Kieli ja käsitteellinen ajattelu ovat kiinteässä yhteydessä keskenään.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)