Skopjesta Turkuun saapuneilla matkustajilla seitsemän koronavirustartuntaa
Koronapandemia jatkaa kiihtymistään myös Varsinais-Suomessa. Turussa on viimeisen vajaan viikon aikana todettu lähes 40 uutta koronavirustartuntaa (8.–13.10.) Kahden viikon takaisesta nousua on kaikkiaan 88 tartuntaa. Koronapandemian alusta lähtien eli viime maaliskuusta alkaen Turussa on todettu yhteensä 424 tartuntaa.
Koronavirustartuntoja todetaan tällä hetkellä eniten nuorilla aikuisilla. Tartunnanlähteet ovat myös edelleen suurelta osin jäljitettävissä.
Kiihtyvän tilanteen takia Varsinais-Suomen alueellinen koronaryhmä on antanut tänään tiistaina 13.10 suosituksen, jonka mukaan sisätiloissa ei tule järjestää yli 20 henkilön suuruisia yksityistilaisuuksia. Suositus tulee voimaan maanantaina 19. lokakuuta, mutta ryhmän mukaan sitä tulisi alkaa noudattaa heti.
Koronavirustartunnat tulevat nyt omasta perhepiiristä, anniskelupaikoista sekä sisätiloissa järjestetyistä yksityistilaisuuksista.
– Kaupungin eri asiakaspalvelupisteet sekä myös teatteriesitykset, orkesterin konsertit ja esimerkiksi liikuntapaikat ovat edelleen turvallisia paikkoja, kunhan kaikki muistavat turvallisuusohjeistukset. Maskia käyttämällä huolehdimme myös muiden turvallisuudesta. Kaikkialla noudatetaan tiukennettuja turvallisuusjärjestelyjä ja -ohjeita, ja koronatilannetta seurataan tarkasti, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.
Viime viikolla käynnistynyt omaolo.fi sähköinen ajanvaraus sai innostuneen vastaanoton. Alussa varattavissa olleet 300 aikaa menivät nopeasti. Määrää on tarkoitus lisätä tulevina viikkoina.
Negatiivisista tuloksista ilmoittava tekstiviestirobotti on valmistumassa.
Perjantaina 9. lokakuuta illalla Skopjen lennolla Turun lentokentälle saapui yli kuukauden tauon jälkeen 49 matkustajaa, joista 43 testattiin. Heistä seitsemällä todettiin koronavirustartunta.
Kaikki matkustajat ohjeistettiin omaehtoiseen karanteeniin. Pohjois-Makedonia kuuluu THL:n koronariskin arvioimista varten luodun liikennevalomallin punaiseen luokkaan.
Seuraava Skopjen lento saapuu Turkuun perjantaina 16. lokakuuta. Viranomaiset ovat myös tätä lentoa vastassa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)